Agilityn Ruotsin Mestaruuskisat, Kumla 18.-20.6.04
Tänä vuonna jaettiin Ruotsissa ensimmäistä kertaa isot mestaruuskisat kahdeksi tapahtumaksi;
tokon ja agilityn Ruotsin Mestaruus-kilpailut ratkottiin kesäkuussa Örebron lähellä
Kumlassa, ja palveluskoirien mestaruuskisat tullaan kisaamaan myöhemmin elokuussa omana,
erillisenä tapahtumanaan. Näin annettiin useammassa lajissa kisaaville koirille
mahdollisuus osallistua kahteen mestaruuskilpailuun - alku ainakin näytti hyvältä, sillä
tokon mestaruuskilpailuissa kilpaili viikonloppuna moni vanha palveluskoirapuolen konkari,
oikein hienoinkin tuloksin:)
Agilityn karsintapäivälle starttasi 30 minikoiraa, 30 midikoiraa ja 45 maxikoiraa. Lauantain
karsintaradat koostuivat tavallisesta agilityradasta ja hyppyradasta, joiden tulosten perusteella
ratkottiin sitten sunnuntain finaaliin pääsy. 15 lauantain parasta mini- ja midikoiraa pääsivät finaaliin,
maksien isosta osallistujamäärästä johtuen 20 parasta maxikoiraa pääsi sieltä jatkoon.
Tässä ruotsalaisohjaaja Peter Jonsson ja norjalaissyntyinen bordercollie Valltjejen Ira-Diana
Eunike keinulla ja pujottelussa sunnuntain finaaliradalla.
Tässä finaalipäivän viimeisellä radalla hallitseva Ruotsin Mestari Asphagens Don
putkesta juuri ulos tulossa - ja tämä samainen rata siis sinetöi uroksen kaksinkertaiseksi
Ruotsin Mestariksi agilityssa :)
Tässä tuloksia;
1. Tellguist Jörgen;
Asphagens Don
Border Collie
68,24 - 0,00
2. Merenius Emelie:
Pilfalkens Larissa
Schäfer
73,73 - 0,00
3. Larsson Björn;
Mr Binks Tiffany Rags
Aust. Shepherd
80,10 - 2,70
4. Kristiansson Jovanka;
Asketotts Bosco
Border Collie
80,76 - 2,78
Tässä Ruotsin tämän hetken ehkäpä tunnetuimmat agilitykoirat; maajoukkuelaiset
Don (vasemmassa kuvassa pituudella), ja parin vuoden takainen agilityn maailmanmestari, Salsjöborgs Lotus (
kuvassa oikealla puomin kontaktilla; Lotushan on myös sukua monelle kasvatillemme)
Yläkuvassa bordercollienarttu Disa pituusesteellä.
Tässä yläkuvassa tumma trikkiuros Oliver radalla.
Tässä taas pituudella bordercollieuros Asketotts Bosco, joka myös
alakuvassa oikealla renkaalla.
|
|