PENTUPÄIVÄ 21.5.2000
Kennel Tendingin pentupäivää vietettiin toukokuisena sunnuntaina aurinkoisissa merkeissä.
Suurin osa M-pentuetta, jotka olivat nyt 8-kuukauden ikäisiä, oli paikalla. Lisäksi oli
neljä koiraa Tending T-pentueesta, nyt kahden vuoden ikäisiä.
Pisimmältä tulivat Valtosen Erkki ja Milla & Mitzu Ruokolahdelta, sekä Tuikkasen Marjatta
Pain kanssa Lappeenrannasta; Pai oli isoin uroksista. Nina ja Pete tulivat Tampereelta
Vikkan kanssa, joka oli taas M-pentueen kookkain narttu. Pääkaupunkiseudulta olivat Päivi
Lindqvist Matin kanssa, joka oli vielä edellisenä päivänä treenannut paimennusta, ja Anki
ja Päivikki narttujen Raffe ja Fiina kanssa, joilla oli taas "tottiskuuri" takanaan.
T-pentueesta olivat mukana Millan lisäksi meidän Tao, Virven Aiko ja Leean ja Kostin Noita.
Aamu alkoi kokoontumisella Opaskoirakoululla, jossa juotiin aamukahvit ja -teet toimistolla.
Pian keräännyimme Koirakoulun pienelle tottelevaisuuskentälle, ja aloitimme varsinaisen
ohjelman. Alustimme pienellä luennolla bordercollielle sopivasta koulutustyylistä, ja
muutamista vinkeistä itse liikkeisiin. Sen jälkeen pennut tulivat yksi kerrallaan tottisosuuteen,
joka videoitiin. Sana oli vapaa, kun joukossa oli paljon kokeneita kouluttajia, ja varmaan
sekä kehuja, risuja, kritiikkiä ja ideoita tuli jokaiselle.
Tottelevaisuuden parissa päivä vierähti jo iltapäivän puolelle, kunnes jokainen
oli suorittanut osuutensa sen hetkisten taitojen mukaan. Taidoissa näki jo
suuntautumisen toko / pk-puolelle: tokoon tähtäävät pennut olivat jo opetelleet
alkeita ruudusta, kaukokäskyistä jne, kun taas pk:hon tähtäävät pennut treenasivat
paljon aivan perusasioita. Kaikki pennut suorittivat suorastaan ihailtavalla
innolla oman osuutensa!
Tottisosuuden jälkeen otettiin ryhmäkuvat ja yksittäiskuvat pennuista.
Kentältä siirryttiin taas sisätiloihin, käytiin kahvipöydän antimien kimppuun uudelleen,
ja käytiin videolta vielä kerran oma osuus lävitse. Keskustelua esim. ohjaajien
ylimääräisistä avuista (vartalo), ja koirien vinoasennoista (perus) käytiin.
Myös painossa olleet Tending T-paidat, hupparit ja collage-puserot jaettiin
tilaajille.
Seuraavaksi olikin tauon paikka, ja siirryimme ulos grillaamaan makkaraa.
Itse kokoonkyhätty kaasugrillikin saatiin pienen jännityksen jälkeen toimimaan.
Grillauksen jälkeen Pekka veti esittelykierroksen Opaskoirakoululla, jossa
oli meneillään kesäremontti - monen tilan käyttötarkoitus muuttuu, pennuille
tulee uusi osasto, ja karanteeniosasto poistuu tarpeettomana jne. Yksi labradori-
pentue oli paikalla taputeltavana, samoin muutama koulutettava koira.
Iltapäivällä myöhään siirryttiin vielä hakumetsään; Anki olikin löytänyt meille
Sipoosta todella hyvän radan,joka oli täynnä erilaisia umpipiiloja.
Päivi kertoi meille hyviä hakuvinkkejä, ja yhdessä mietittiin pentujen
edistymistä ja tulevaa etenemistä lajissa. Kiitos Päivi! Useimmat pennut olivat jo treenanneet säännöllisesti
hakua, ja nyt olikin hyvä päästä harjoittelemaan piiloja. Myös T-pennuilla
käytettiin hyväksi umpparien runsaus, ja otettiin hyvät perustreenit niilläkin.
Kuuden jälkeen illalla alkoi porukka viimein hajaantua, osa lähti ajelemaan
kotiinpäin, osa tuli vielä mukanamme koirakoululle. Ainakin meillä oli oikein
antoisa ja mukava päivä pentujen parissa; ja seuraavan kerran tavataankin jo
kesäkuun alussa Kennelliiton Tokoleirillä, sen jälkeen Joukkue-SM:ssä, ja kesän jälkeen
syyskuussa Tendingin omalla leirillä!! Kiitos kaikille hienosta päivästä!
|
|