 |
|
Suomessa on nykyään erinomaisia tokokoiria, kuten tänä vuonna saavutettu MM-joukkuehopea ja yksilökisan neljäs sija todistavat. Tokokoulutuksen taso on noussut huimaa vauhtia, kiitos valmennusrenkaan ja ulkomaisten kouluttajien. Merkillepantavaa on bordercollieiden nopea lisääntyminen tokopiireissä. Rotuna se sopii tokoon erinomaisesti ja tekee koko lajista sitä kautta monelle mielenkiintoisemman. Vaan ei siellä joukkueessa borderterrieriä näy. Ei kai, kun ei ole edes valmennusrenkaaseen pyydetty näytille, höh! KILPAILUN TUNNELMAA
Tällaisen esityksen jälkeen on mukavaa mennä kehään intoa pursuavan ja kailottavan sinne päin -Leevin kanssa.
Tuomari ja yleisö ainakin heräävät koomasta. Tuomari vaihtaa arvostelunumeroksi kuutosen ja pysyy
siinä tiukasti. Joka liikkeen jälkeen hän ilmoittaa, että "ei tästä nyt voi oikein enempää antaa, kun
se noin haukahtikin kesken liikkeen". Tuskanhikisenä siinä sitten yrittää loppuun asti ja tuntee
selässään bordercollieväen huvittuneet katseet. Apua. Nykyään minulla onkin mukana aina jotain rauhoittavaa
ja elvyttävää virvoketta nautittavaksi radan jälkeen. Kun bordercollien ohjaaja ottaa kulauksen
voittosamppanjaa, otan minäkin kulauksen Jägermeisteriä...
ITSEVARMOJA TAVOITTEITA Yhtenä päivänä satuin kysymään erään bordercollieohjaajan tavoitteita ja hän vastasi kirkkain silmin, että "ensin keskityn agilityyn ja PK-hakuun ja kunhan koira on niissä valio, siirryn tokopuolelle. Siinä ei kauan mene, kun saan koiran tokovalioksi. Ja koska se on jo serttiä vaille muotovalio, siitä tuleekin sitten neloisvalio". Että sillä lailla. En voinut muuta kuin sulkea suuni ja nyökytellä fiksun näköisenä. Tyyppi oli ihan vakavissaan ja oli sitä mieltä, että asiahan oli ihan selvä. Ja niin siinä varmaan tulee käymään. Hän onneksi ei kysynyt minulta mitään Leevin tai Topin tulevaisuudensuunnitelmista. Hän itse asiassa ei huomannut koiriani ollenkaan.
KUPLA VASTAAN MERSU Tämän itsesääliin peittoaman tarinan jälkeen ryhdistäydyn. No niin. Menkööt nämä ohjaajat itse tokoa terrierillä ja sitten katsotaan! No, tuskin he menisivät. Miksi mennä autokisoihinkaan kuplavolkkarilla, jos voi mennä mersulla? Asiassa on kyllä järkeä. Mutta kun meidän perheeseemme nyt sattuu kuulumaan tämän rotuisia koiria, niin se on sitten niin. Jos haluaa harrastaa, se on sitten harrastettava niillä koirilla, joita omistaa. Ja toisaalta, jos saa borderterrierin toimimaan tokossa, niin onhan se suuri saavutus. Jos saa bordercollien toimimaan tokossa, onko se nyt oikein mitään? Näin yritän älyttömillä tavoilla lohduttaa ja motivoida itseäni. Tokihan tajuan, että bordercollienkin ohjaus ja koulutus vaatii osaamista! Pitää vain muistaa, että koirien lähtökohdat ovat aivan erilaiset. Bordercollie on jalostettu tekemään töitä yhdessä ihmisen kanssa. Borderterrieri taas on jalostettu toimimaan kettuluolassa itsenäisesti ilman ihmisen apua. Sen metsästysvietti on niin korkea, ettei se silloin kaipaa ihmistä ollenkaan. Koiran motivointi tokoon voi olla tällöin kovinkin vaikeaa. Työlinjaisen bordercollien kanssa sellaista ei luullakseni tarvitse hirveästi miettiä, jos vain jotain koirista ymmärtää. Vai? ARGUMENTTEJA PUOLESTA JA VASTAAN Olen miettinyt monia argumentteja bordercollieta vastaan. Otetaanpa esimerkiksi jo mainitsemani työlinjainen sellainen.
Entäpä kilpailut.
Onko kivaa, että otat vahingossa väärän koiran sadasta samannäköisestä mennessäsi kehään?
Suoritusta se ei tosin haittaisi, koska koira osaa liikkeet ulkoa. Onko kivaa, kun omalla koirallasi
teet ihan hyvän ykköstuloksen ja häviät silti kymmenelle paremmalle samanrotuiselle? Tai vaihtoehtoisesti,
onko kivaa aina voittaa? Tai onko kivaa ottaa kotiin lampaita, koska rotufriikit kertovat, että koiran
pitää saada paimentaa toimiakseen täydellisesti?
Borderterrieri sen sijaan on aivan toista. Kotona ollessasi se ei edes huomaa sinua, ellet suuntaa keittiöön. Jos se tuijottaa, se tuijottaa vain namia pitelevää kättäsi. Turhaa katsekontaktia se ei hae. Ruuan saatuaan se jättää sinut taas rauhaan moneksi tunniksi. Aamulla se kaivautuu syvemmälle peittoihin, ettei sitä vain huomattaisi ja raahattaisi ulos. Karvaa ei irtoa minne sattuu, koska sen voi nyppiä pois. Ulkona se hoitaa itse lenkkinsä lähtemällä jäniksen perään ja palaamalla parin tunnin kuluttua. Sinun ei tarvitse kuin odotella paikallasi ja lueskella kirjaa. Kisoissa ei ole mitään paineita, koska kenelläkään ei ole mitään odotuksia. Mitä hullunkurisemmin koira toimii, sen rennompi "mitäs minä sanoin" -tunnelma kehän laidalla vallitsee. Jos joskus saat koirallasi tuloksen, saat yllättyneitä onnitteluja ja tunnet ylittäneesi itsesi. Koiraa ei kannata hirveästi opettaa, koska kuitenkaan se ei muista, kuinka istutaan ja etenkään, että miksi. Kisoissahan ei voi syöttää makupaloja alvariinsa. Viisas koira tietää tämän kyllä. Väärään talouteen avioitumisesta ei ole myöskään pelkoa, koska räkyttävän koirasi takia kukaan ei huoli sinua kuitenkaan.
LOPPUTULEMA
Muuten: voisikohan näitä rotuja risteyttää?
|
Olen usein pohdiskellut, millaista olisi harrastaa tokoa bordercolliella. Olen katsellut niitä
ihaillen ja kateellisena monessa kilpailussa. Ne suorittavat liikkeet iloisesti ja täsmällisesti
tuijottaen ohjaajaa koko ajan palvovasti, puhkuen tekemisen tarmoa. Ne ovat kuin koneita. Tuomarin
arvostelulappu nousee ja näyttää kymppiä joka liikkeen jälkeen. Ehkä tuomarikin vaipuu lumoutuneeseen
transsiin eikä hän kykene vaihtamaan numeroa... Kyllähän ne liikkeet kieltämättä ovatkin moisen arvoisia.
Onko kivaa, jos kotona lojuskellessasi sohvalla koira tuijottaa sinua
herkeämättä tekemisen toivossa? Jos liikahdat, se nappaa heti lelun ja jatkaa toiveikasta tuijottamista.
Tai sitten se tuo jatkuvasti jotain lelua heitettäväksi. Onko kivaa nousta joka aamu kuudelta
hypnoottiseen tuijotukseen? Vessaan mennessäsi se tulee perässä. Onko kivaa pissiä koiran tiiratessa
silmä kovana? Tai kun kävelet, se kiertää sinua ympäri sata kertaa minuutissa samalla tuijottaen
palvovasti, luonnottoman hiljaisesti? Tai vaihtoehtoisesti se kaartelee kyyryssä kymmenen metrin
päässä odottaen jonkinlaista käskyä. Tai se makaa matalana jossain tuijottaen hievahtamatta
odottaen samoin käskyä. Joka tapauksessa sen tuijotus lienee karmaisevaa. Tai karvanlähtö sitten.
Onko kivaa, kun joka paikka on karvassa vähintään kaksi kertaa vuodessa?
Kyllä näyttävät nämä argumentit nyt kallistuvan terrieripuolelle. Huh huh, kyllä helpotti. Ei
tarvitse rodun vaihtoa edes harkita. Parasta vaan jatkaa muiden mielestä huvittavaa tokoiluamme
ja todeta vain, että "helppoahan se on bordercolliella, kyllä minäkin bordercolliella" ja hokea
muita yhtä lohduttavia jorinoita. Sitäpaitsi tämän jutun jälkeen kukaan bordercolliekasvattaja
ei minulle koiraa suostuisi myymäänkään...
