Vas. oikealle: Johan & Fjolle, Soili & Miro, Leea & Noita, Johanna & Luca, Mirja &
Romi ja Pekka & Nero
Vas. oikealle: Samu & Seita, Päivi & Hopi ja Joni & Tino
PENTUPÄIVÄ 5.5.2002
Tänä vuonna pentupäivää vietettiin toukokuun alkupuolella kahden pentueen voimin. Pennuista
oli hienosti kaikki paikalla, kokoontumispaikkana oli jälleen kerran opaskoirakoulu.
S-pentueen viisi urosta olivat jo lähellä yhden vuoden ikää;
pisimmältä ajelivat Johan Fjollen kanssa, josta on kasvamassa tullin huumekoira, he olivat
lähteneet ajamaan Vaasasta jo aikaisin aamun sarastaessa.
Mirja ja Johanna tulivat Vantaalta Romin ja Lucan kanssa, ja Soili Helsingistä Miron kanssa.
Puolen vuoden ikäisistä F-pennuista pisimmältä tuli Päivi Hopin kanssa, Turun suunnalta; muut olivatkin pääkaupunkiseutulaisia; Samu ja Kati
Seitan ja W-pentueen Rhon kanssa, ja Joni Tinon, F-pentueen ainoan uroksen kanssa. Myös Minna, joka
asuu Opaskoirakoululla, tuli näyttämään Noria, vasta pari päivää sitten Ruotsista saapunutta tuontipentuamme,
oikealta nimeltä Tonedo`s Flashing Meg.
Aamu alkoi sateisena; sataa tihuutteli, mutta onneksi sade taukosi ennen tottistreenien alkamista,
ja alkoi uudelleen vasta myöhemmin iltapäivällä. Aamu aloitettiin aamukahvilla ja -teellä, ja
jutusteltiin tietenkin koirista, etenkin niistä omistamme :)
Ensimmäinen päivän ohjelmanumero oli Fjollen "työnäytöksen" seuraaminen. Sen ohjaaja Johan piilotti
huumetta opaskoirakoulun piha-alueelle, ja Fjolle löysi piilon varsin näyttävästi. Lopuksi se palkittiin
lelulla leikkimällä.
Tässä Johan & Fjolle harjoittelemassa huume-etsintää:
Etsintänäytöksen jälkeen kokoonnuttiin Opaskoirakoulun tottiskentälle, ja aloitettiin
tottistreenit. S-pennut esittivät, iästään johtuen, jo varsin kisavalmiita tottiksia - Luca
olikin ehättänyt jo edellisenä päivänä voittamaan tokon alokasluokan virallisissa kisoissa!
Kaikkien suoritukset videoitiin, ja niitä oli sitten myöhemmin mahdollisuus katsoa toimistolla.
Jopa valokuvauskin onnistui pilvipoudalla, tässä Luca treenaamassa seuraamista Johannan kanssa,
ja kennel Tending`in uunituore tulokas, pikkuinen trikkinarttu Nori 8 viikon ikäisenä:
Iltapäivän puolella Pekka kierrätti koirakoulun tiloissa kierroksen, jotta kaikki
pääsisivät tutustumaan remontoituihin tarhatiloihin, ja kertoi samalla kouluttajan työstään.
Myös yksi saksanpaimenkoirapentue oli tarhalla taputeltavana.
Sen jälkeen olikin tauon paikka, ja sytytettiin nuotio; paistettiin makkaraa ja keitettiin vielä kaffeeta.
Osa porukkaa lähti Leean mukana vielä hakumetsään, ja osa jäi ottamaan esineruutua
lähialueelle. Hopille tehtiin jälki metsään, jonka se onnistuneesti ajoi, vaikka maasto ei
varmasti ollut kaikkein helpoimpia!
Myöhään iltapäivällä sade alkoi uudelleen, ja viimeiset esineruutua treenaavat
saivatkin sadekuuron niskaansa. Rho, Luca ja Nero treenasivat onnistuneesti vierailla
esineillä, ja Seitakin sai jo jutun juonesta kiinni. Oli aika lähteä kotiin päin; kiitos taas kaikille
innokkaille osanottajille, oli mukava nähdä teidät niin runsaslukuisina paikalla!!!
Tässä vielä pääkuvat Rudyn ja Swipon pennuista;
puolen vuoden ikäiset Tino, Hopi ja Seita:
|
|