Kasvatit.
Palaa takaisin.

TENDING W-PENTUE

Tending- kennelin kolmas pentue ("welhomainen W" tai Woi Wau-pentue) syntyi 11.9.2000, päivälleen vuosi M-pentueen jälkeen. Pentueessa on kolme urosta ja viisi narttua, pennuista kuusi on väreiltään tricoloureja ja kaksi musta-valkoisia. W-pentueen emä on POHJ TVA, FIN & S & DK TVA Brains Hyasinth Velho, "Velho", ja isänä ruotsalainen käyttövalio, NOM-maajoukkue-edustaja, Pohjoismaiden Mestaruuskisan 2000 & 2001 & 2003 hakukokeen hopeamitalisti S KVA GK VALLH PR Gränsvallarens Ezzet. Ezzet voitti NOM-kultaa v. 2003.

Ezzetin isä on S KVA S TVA GK VALLH PR Winterton Valle, joka on käyttövalio sekä haussa että jäljellä, ja emä taas hakukokeen käyttövalio ja Ruotsin tottelevaisuusvalio S KVA S TVA Gränsvallarens Akela, joka kilpailee myös menestyksekkäästi Ruotsin Mestaruustasolla raunioilla ja pelastusetsinnässä. Akela kilpailee myös paimennuskokeissa voittajaluokassa Ruotsissa.

Velhon emä on taas Norjan agilitymaajoukkueessakin edustanut N TVA Blenda, jolla on erittäin monta TVA/AVA/KVA -jälkeläistä Pohjoismaissa, joista useita mestaruus -ja maajoukkuetason kilpailijoita. Blenda kilpailee myös paimennuksessa ylimmässä luokassa Norjassa. Velhon isä, Englannin tuonti Roy, kilpailee maajoukkuetasolla paimennuksessa. Roy on hyvin tunnettua walesilaista Bwlch-linjaa, takana monta paimennusvaliota ja voimakas linjaus Int. Supr. Ch Wiston Capiin.
Velhon täysveli Brains Happy Hemp voitti kesällä 2001 Norjan Mestaruuden tokossa. "Happy" valittiin myös edustamaan Norjaa tokon maajoukkueeseen PM-kisoihin.

Kaksi W-pentueen kasvattia työskentelee virkakoirana; narttu Wild Witch on tullin huumekoira eteläisen tullipiirin alueella, ja uros White Fang toimii poliisikoirana (huume-& pelastusetsintä) Helsingin poliisipiirin alueella. Kummatkin tekivät pitkän uran virkakoirina.

W-pentueessa on kolme Suomen Tottelevaisuusvaliota; Rho, Merlin ja Welmu kuuluvat myös Suomen tokon Valmennusrenkaaseen. Welmu valittiin tokon maajoukkueeseen v. 2003-2010 (useita MM/PM-joukkuemitaleita), ja sisko Rho taas voitti tokon SM-pronssia -03, ja hopeaa -04. Kolme nartuista, Mocca, Woomi ja Rho, kilpailevat agilityssa 3-luokassa, SM-tasolla, Woomi ja Rho ovat myös Suomen Agilityvalioita. Yhdellä pennuista on myös hyväksytty paimennuksen perusrata.

Velho ja Ezzet.
I: S KVA GK VALLH PR GRÄNSVALLARENS EZZET oikealla
E: POHJ TVA, FIN & S & DK TVA BRAINS HYASINTH VELHO vasemmalla

Urokset:

FIN & S TVA BH TENDING WISE MAN Merlin / Pia Miettinen
TENDING WHITE FANG Faro / Poliisikoiralaitos /ohj. Timo Hurtola
POHJ TVA FIN & S & DK TVA TENDING WHITE WARLOCK Welmu / Satu Kokko
Nartut:
FIN AVA PPR1 TK1 TENDING WISHMASTER Woomi / Nina ja Petri Keski-Korpela
BH TENDING WIZARD Tinka / Sanna Lento
TENDING WILD WITCH Martha / Tullin Koirakoulu / ohj. Martti Ravi
POHJ TVA FIN & S & DK TVA FIN AVA HK1 BH TENDING WHITE WICCA Rho / Kati ja Samu Mäntyniemi
Agi3 TENDING WEIRD WHIZZ Mocca Anne Niemelä

Tending White Warlock. Tending Wise Man.

FIN TVA S TVA BH TENDING WISE MAN , "Merlin", on emänsä värinen tumma tricolour-uros. Merlinin omistaa Pia Miettinen Vantaalta, joka on kilpaillut tokossa, PK-haussa ja PK-jäljellä aiemmilla koirillaan. Hänen vanhempi kisakoiransa on spu FIN TVA Ykä. Merlinin kanssa Pia kuuluu myös tokon maajoukkue-valmennusrenkaaseen.

Merlin aloitti kilpailu-uransa loppukesällä 2001 voittamalla Suomen Bordercolliet & Australiankelpiet ry:n tokomestaruuskisan alokasluokan. Viikko sen jälkeen se voitti luokkansa Uudenmaan Piirinmestaruuskisoissa, ja samalla Joukkue-Piirinmestaruuden.

Syksyllä 2002 Merlin suoritti hyväksytysti palveluskoirien BH-kokeen, ja siirtyi tokossa erikoisvoittajaluokkaan. Kesällä -03 Merlin voitti tokon Joukkue-SM-kisoissa 51 koirakon erikoisvoittajaluokan, ja samalla Joukkue-SM-hopeaa, loppukesästä Merlin saavutti Suomen Tottelevaisuusvalion arvon.

V. 2005 Merlin oli tottelevaisuuskokeen Suomen Mestaruus-kilpailuissa SM-6. Loppuvuodesta siitä tuli myös Ruotsin Tottelevaisuusvalio.

Merlin palkittiin Helsingin kennelpiirin parhaana tokokoirana 2005.

KILPAILUT:

toko
  1. Lempäälä 18.8.01 alo 1; 173 p ja 1. sija - SBCAK:n rotumestaruus -kisojen paras alo-BC!
  2. Kerava 26.8.01 alo 1; 171 p ja 1. sija - Uudenmaan piirin Joukkue-pm-kultaa & siirto avoimeen luokkaan!
  3. Espoo 3.11.01 avo 1; 178 p
  4. Pornainen 3.3.02 avo 1; 183,5 p
  5. Lahti 27.10.02 voi 1; 269,5 p ja 1. sija - siirtyi erikoisvoittajaluokkaan!
  6. Lahti 19.1.03 evl 1; 313 p ja 1. sija
  7. Pihtipudas tokon j-sm 15.6.03 evl 1; 298 p ja 1. sija/51 koirakkoa - joukkue-SM-hopeaa
  8. Helsinki 30.8.03 evl 1; 270 p - Suomen Tottelevaisuusvalio!
  9. Helsinki 27.9.03 evl 1; 263 p ja 1. sija
  10. Oulu 5.10.03 evl 1; 274,5 p ja 2. sija
  11. Lahti KV 23.4.04 evl 1; 256,5 p ja 2. sija - vara-CACIOB
  12. Halikko 1.5.04 evl 1; 258 p ja 2.sija
  13. Järvenpää 22.5.04 evl; 262,5 p
  14. Luopioinen 4.7.04 evl 1; 276,5 p ja 2. sija
  15. Varkaus KV 24.7.04 evl 1; 262 p ja 2. sija - vara-CACIOB
  16. Lahti 28.7.04 evl 1; 277,5 p ja 3. sija
  17. Jyväskylä KV karsintakisa 21.11.04 evl 1; 266,7 p
  18. Mäntsälä KV 9.1.05 evl 1; 311 p ja 1. sija -CACIOB
  19. Hollola 13.2.05 evl 1; 280 p ja 3. sija
  20. Kouvola 15.5.04 evl 1; 283,5 p ja 1. sija
  21. Varkaus KV 23.7.05 evl 1; 305,5 p ja 1. sija -CACIOB
  22. Lappeenranta 5.11.05 evl 1; 293 p ja 1. sija

pk

  1. Kerava 22.9.02 PAKK; Hyväksytty BH-koe

TENDING WHITE FANG, "Faro", on valkovoittoinen tricolour, kookas ja reipas urospentu. Sen omistaa Poliisikoiralaitos, jonka ensimmäinen bordercollie Faro on. Faron ohjaaja on Timo Hurtola, jolle Faro on viides poliisikoira. Hänen nykyinen vanhempi virkakoiransa on spn Cirko.

Faro läpäisi maaliskuussa 2001 hyväksytysti poliisikoirien huume-etsinnän tasokokeen arvosanalla "erinomainen". Se sai näin (vasta puolen vuoden iässä!) oikeuden työskennellä virallisissa etsinnöissä.

Faro työskentelee sekä huumekoirana että pelastusetsintäkoirana Helsingin poliisipiirin alueella.


POHJ TVA FIN & S & DK TVA` TENDING WHITE WARLOCK, "Welmu", meni Varkauteen Satu Kokolle. Welmulla harrastetaan tokoa ja PK-hakua. Welmu on vilkas ja hyvin energinen nuori uros, väriltään valko-musta tricolour. Satu kilpailee aktiivisesti tokossa; hänen vanhempi kisakoiransa on knu FIN TVA Taisto.

Welmu voitti elokuussa Joukkue Piirinmestaruus -kultaa tokossa!
Kesällä 2002 Welmu voitti CACIOB:in Jyväskylän KV-tokossa, ja syksyllä se sai kasaan ykköset Suomen Tottelevaisuusvalion arvoon.

Welmu palkittiin seuransa VarPS:in "Vuoden Parivaljakkona 2002 - säväyttävästä yhteistyöstä ja positiivisen huomion keräämisestä"

Keväällä 2003 Welmu valittiin edustamaan Suomea tokon maajoukkueeseen Maailman Mestaruus-kilpailuihin Saksaan, jossa hienosti 1-tulos ja MM-pronssia.
Tokon Suomen Mestaruuskisoissa Welmu oli SM-7, ja Joukkue-SM-kisassa erikoisvoittajaluokan 2.
Alkusyksystä 2003 Welmu voitti Suomen Bordercolliet & Australiankelpiet ry:n Mestaruuden tokossa, ja viikko sen jälkeen piirinmestaruus-kultaa!

Welmu oli Suomen Bordercolliet & Australian Kelpiet ry:n "Vuoden Tokokoira 2003"-kisan 3. Se valittiin Suomen maajoukkueeseen vuoden 2004 Euroopan Mestaruus-kisoihin Italiaan.

Welmu palkittiin Pohjois-Savon Kennelpiirin Vuoden toko-koirana 2004. Welmu edusti Suomen maajoukkueessa edelleen 2005; EM-kilpailuissa Itavallassa Joukkue-pronssia!

Welmu voitti kesällä 2005 Suomen Mestaruus-pronssia tottelevaisuuskokeen SM-kilpailuissa!! Se voitti myös SBCAK ry:n yhdistysmestaruuden tokossa elokuussa 2005. Welmu palkittiin Pohjois-Savon kennelpiirin Vuoden Tokokoirana 2005.

Welmu on edustanut useita vuosia Suomen tokomaajoukkueessa; mm. Euroopan- ja Maailman Mestaruus joukkuekultaa.

KILPAILUT:

pk ( haku )

toko
  1. Kuopio 15.8.01 alo 1; 182 p ja 2. sija
  2. Varkaus 18.8.01 alo 1; 183 p ja 1. sija - Joukkue Piirinmestaruus -kultaa!
  3. Varkaus 21.10.01 avo 1; 183,5 p ja 1. sija - siirtyi voittajaluokkaan
  4. Varkaus 23.3.02 voi 1; 281,5 p ja 1. sija - siirtyi erikoisvoittajaluokkaan
  5. Jyväskylä 17.8.02 KV evl 1; 293,5 p ja 1. sija - CACIOB
  6. Varkaus 24.8.02 evl 1; 284 p ja 1. sija
  7. Liperi 6.10.02 evl 1; 268,5 p - `SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO`
  8. Jyväskylä 16.11.02 KV evl 1; 299,5 p ja 2. sija - Vara-CACIOB
  9. Hollola 15.2.03 evl 1; 317 p, KP ja 1. sija
  10. Vääksy 6.4.03 evl 1; 308 p, KP ja 1. sija
  11. MM-toko Saksa 31.5.03 evl 1; 274,33 p - JOUKKUE-MM-PRONSSIA!
  12. Pihtipudas SM 14.6.03 evl 1; 271 p - SM-7!
  13. Pihtipudas j-SM 15.6.03 evl 1; 295 p ja 2. sija/51 koirakkoa
  14. Varkaus KV 20.7.03 evl 1; 304 p ja 1. sija - CACIOB
  15. Lappeenranta 7.9.03 evl 1; 287,5 p ja 1. sija - SBCAK ry:n Tokomestari
  16. Suonenjoki 14.9.03 evl 1; 299 p ja 1. sija - Pohjois-Savon piirinmestari
  17. Pieksämäki 7.1.04 evl 1; 308 p ja 1. sija
  18. Kajaani KV maajoukkuekarsinta 10.1.04 evl 1; 293 p ja 1. sija - CACIOB
  19. Turku maajoukkuekarsinta 24.1.04 evl 1; 273 p ja 1. sija
  20. Tuusniemi 27.3.04 evl 1; 281 p ja 1. sija
  21. Helsinki maajoukkuekarsinta 8.5.04 evl 1; 302 p ja 1. sija
  22. Järvenpää 22.5.04 evl 1; 273,5
  23. Varkaus KV 24.7.04 evl 1; 289 p ja 1. sija - CACIOB
  24. Huittinen 8.8.04 evl 1; 296,5 p ja 1. sija
  25. Varkaus 23.10.04 evl 1; 313 p ja 1. sija
  26. Helsinki PM 4.-5.12.2004 evl 1 280,5 p ja 9. sija/ PM-joukkue-pronssi
  27. Kajaani KV karsintakisa 8.1.05 evl 1; 307,5 p ja 1. sija -CACIOB
  28. Kirkkonummi karsintakisa 16.1.05 evl 1; 285,5 p
  29. Turku 30.1.05 karsintakisa 30.1.05 evl 1; 275 p ja 2. sija
  30. Joensuu 5.5.05 evl 1; 294,5 p ja 1. sija
  31. Itävalta EM 29.5.05 evl 1; 260 p - Joukkue-EM-pronssia
  32. Kuopio joukkue-SM 2.7.05 evl 1; 308,5 p ja 1. sija
  33. Kuopio yksilö-SM 3.7.05 evl 1; 274,5 p ja 3. sija -TOKON SM-PRONSSIA!!!
  34. Varkaus 23.7.05 evl 1; 304 p ja 2. sija - vara-CACIOB
  35. Pieksämäki 13.8.05 evl 1; 299,5 p ja 1. sija -SBCAK ry:n tokomestari!

FIN AVA PPR1 TENDING WISHMASTER, "Woomia" ohjaa Petri Keski-Korpela Tampereelta, ja sen kanssa tullaan harrastamaan paimennusta, agilitya ja myös tokoa. Perheessä on myös toinen Tending- bordercollie, Nina Keski-Korpelan ohjaama Vikka; tosin kummatkin trikki-tytöt, Vikka & Woomi, ovat pariskunnan yhteisomistuksessa. Peten vanhempi kisakoira on Tassu, jolla hän kisaa agilityssa ja tokon voittajaluokassa.

Woomi aloitti kilpailemisen paimennuksessa kesällä 2002. Keski-Korpeloilla on pieni lammastila, ja Woomi tekeekin töitä omilla lampailla säännöllisesti. Agilityssa se siirtyi keväällä 2003 3-luokkaan. Samana kesänä Woomi voitti tokossa Joukkue-SM-kultaa tokon Joukkue-Suomen Mestaruus-kisoissa.

Loppukesällä 2003 Woomi suoritti hyväksytysti paimennuksen perusradan. Talvella 2004 Woomi sai ensimmäiset nollansa agilityn 3-luokassa, ja huhtikuussa ensimmäisen nollavoittonsa.

Keväällä 2004 Woomi voitti Tokon Joukkue-SM-kultaa SBCAK ry:n joukkueessa, ja kesällä se sai kasaan tulokset agilityn Suomen Mestaruus-kisoihin. Syksyllä 2004 Woomi voitti paimennuksen Juniori-SM-hopeaa pistein 86.

Woomi oli v. 2004 Vuoden maxi-agilitykoira Walat ry:ssä (Valkeakosken Agility Team ry). V. 2005 Woomi sai nollat kasaan niin agilityn SM-kisoihin kuin karsintoihinkin.

Woomi valittiin v. 2005 Walat ry:n Vuoden maxikoiraksi agilityssa. Alkuvuodesta 2006 siitä tuli Suomen Agilityvalio.


KILPAILUT:

paimennus
  1. Juupajoki 27.7.02 1-lk; 62 p ja 3. sija
  2. Orimattila 22.9.02 1-lk; 4. sija
  3. Tammisaari 19.7.03 Hyväksytty paimennuksen perusrata
  4. Tammisaari 20.7.03 1-lk; 77 p ja 4. sija
  5. Juva 23.7.04 1-lk; 48 p ja 2. sija
  6. Juva 24.7.04 1-lk, 80 p ja 1. sija
  7. Orimattila 9.10.04 2-lk; 44 p ja 3. sija
  8. Tammisaari 25.9.04 Junior-SM; 86 p ja 2. sija - paimennuksen Juniori-SM-hopeaa

agility
  1. Kirkkonummi 16.2.02 1-lk; 0 vp, Kuma ja 2. sija
  2. Turku 23.2.02 1-lk; 5 vp, Kuma ja 3. sija
  3. Turku 23.2.02 1-lk; 5 vp, Kuma ja 4. sija - siirtyi 2-luokkaan
  4. Tampere 20.7.02 2-lk; 0 vp ja 2. sija
  5. Ylöjärvi 1.9.02 2-lk; 5 vp ja 2. sija
  6. Ylöjärvi 1.9.02 2-lk; 5 vp ja 4. sija
  7. Järvenpää 27.4.03 2-lk; 0 vp ja 1/31. sija
  8. Janakkala 25.5.03 2-lk; 0 vp ja 1/23. sija - siirtyi 3-luokkaan
  9. Kirkkonummi 21.2.04 3-lk; 0 vp ja 5/52. sija
  10. Tampere 14.3.04 3-lk; 0 vp ja 3/43. sija
  11. Valkeakoski 4.4.04 3-lk; 0 vp ja 1/28. sija ja sm-nolla
  12. Lieto 20.5.04 3-lk; 0 vp ja 3/38. sija
  13. Lieto 1.8.04 3-lk; 0 vp ja 4/42. sija
  14. Riihimäki 30.10.04 3-lk; 0 vp ja 3/54. sija
  15. Riihimäki 6.12.04 3-lk; 0 vp ja 6/69. sija
  16. Riihimäki 6.12.04 3-lk; 0 vp ja 2/79. sija
  17. Tampere 13.2.05 3-lk; 0 vp ja 4/61. sija
  18. Lohja 20.11.05 3-lk; 0 vp ja 1. sija
  19. Turku 12.3.06 3-lk; 0 vp ja 3. sija
  20. Turku 12.3.06 3-lk; 0 vp ja 1. sija - Suomen Agilityvalio!

toko
  1. Jokela 10.5.03 alo 1; 198 p ja 1. sija
  2. Pihtipudas 15.6.03 alo 1; 179 p - Joukkue-SM-kultaa!
  3. Järvenpää 22.5.04 alo 1; 173 p - Joukkue-SM-kultaa!

Tending White Wicca. Tending Wishmaster.

BH TENDING WIZARD "Tinkaa" tulee ohjaamaan kisoissa Sanna Lento Rymättylästä, ja sillä treenataan tokoa, agilitya ja paimennusta. Sanna omistaa Turun suunnalla Koiraleirikeskus Haukkuapajan, ja hänellä on ennestään bcn Emma, jolla kisaa agilityssa ja tokossa. Tinka tekee säännöllisesti töitä tilan omilla lampailla.

KILPAILUT:

paimennus
  1. Tammisaari 24.8.03 1-lk; 62 p

agility
  1. Vääksy 13.1.02 1-lk; kuma ja 3. sija
  2. Maarianhamina 10.5.03 1-lk; 0 vp ja 1. sija

toko
  1. Salo 3.5.03 alo 1; 164,5 p
  2. Raisio 4.5.03 alo 1; 165 p - siirtyi avoimeen luokkaan!

pk (jälki)
  1. ??? 1.6.03 PAKK; Hyväksytty BH-koe

TENDING WILD WITCH "Martha", jota myös "Hampuksi" kutsutaan on musta-valkoinen narttu, jonka omistaa Tullihallituksen Koirakoulu. Hamppu on temperamenttinen ja vilkas koira, joka on ohjaajalleen Martti Raville viides virkakoira. Tullin huumekoirakurssit Hamppu suoritti syksyllä 2001, ja nykyään se työskentelee eteläisessä tullipiirissä mm. laivasatamissa ja postissa. Martin vanhempi huumekoira on 5-vuotias lbn Elli.

Huumekoirien koulutuksesta ja lisää kuvia Hampusta löydät tästä linkistä

POHJ TVA FIN & S & DK TVA FIN AVA HK1 BH TENDING WHITE WICCA, "Rho", on valkomusta vilkas narttu, joka asustelee Keravalla Kati ja Samu Mäntyniemen luona. Rho`lla harrastetaan tokoa, agilitya ja PK-hakua. Kati ja Samu ovat agilityn koulutusohjaajia, ja ovat kilpailleet vanhemmilla koirillaan Joonalla ja Jerellä agilityn 3-luokassa.

Rho siirtyi tokossa erikoisvoittajaluokkaan syksyllä 2002, ja suoritti hyväksytysti myös palveluskoirien BH-kokeen.

Talvella 2003 Rho sai kolmannen tarvittavan ykkösen erikoisvoittajaluokassa Suomen Tottelevaisuusvalion arvoon! Saman vuoden kesäkuussa Rho voitti SM-pronssia tokon Suomen Mestaruuskisoissa, ja seuraavana päivänä vielä Joukkue-SM-kultaa!

Rhosta tuli tokon Etelä-Hämeen piirinmestari elokuussa 2003. Se palkittiin Keravan Koiraharrastajien "Vuoden Tokokoirana 2003", ja oli myös Suomen Bordercolliet & Australian Kelpiet ry:n "Vuoden Tokokoira" -kisan 2.

Keväällä 2004 Rho voitti tokon Suomen Mestaruus-kisoissa henkilökohtaisessa kilpailussa SM-hopeaa ja joukkuekisassa Joukkue-SM-kultaa! Samana keväänä Rho siirtyi myös agilityssa 3-luokkaan, ja sai kesän aikana sm-nollat kasaan agilityn SM-kisoihin.

Rho valittiin tokon maajoukkueeseen vuodeksi 2005; Euroopan Mestaruus-kilpailuissa Itävallassa tuli Suomelle Joukkue-pronssia, ja Rholle henk.koht 12. sija.

Vuoden 2005 lopulla Rhosta tuli myös Suomen agilityvalio.

Rho on edustanut useita vuosia Suomen tokomaajoukkueessa; mm. Maailman Mestaruus - ja Euroopan Mestaruus- joukkuekultaa.

KILPAILUT:

toko
  1. Oulu 16.9.01 alo 1; 184 p, kp ja 2. sija
  2. Tornio 10.11.01 alo 1; 190 p, kp ja 2. sija - siirto avoimeen luokkaan!
  3. Pornainen 3.3.02 avo 1; 172,5 p
  4. Hyvinkää 23.5.02 avo 1; 189 p, kp ja 1. sija
  5. Uusikaupunki 29.6.02 avo 1; 186 p kp ja 2. sija - siirto voittajaluokkaan, tokon joukkue-SM-5!
  6. Kerava SBCAK:n kisa 31.8.02 voi 1; 259 p kp ja 2. sija - SBCAK:n rotumestaruuskisoissa voi lk:ssa 2. sija
  7. Vääksy 2.11.02 evl 1; 256 p, kp
  8. Hollola 15.2.03 evl 1; 293 p, kp
  9. Tampere 9.3.03 evl 1; 299 p, kp ja 3. sija
  10. - SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO
  11. Vääksy 6.4.03 evl 1; 296 p
  12. Kaskinen KV 12.4.03 evl 1: 298,5 p, 2. sija ja VARA-CACIOB
  13. Pihtipudas SM 14.6.03 evl 1; 302,5 p ja 3. sija - SUOMEN MESTARUUS-PRONSSIA!
  14. Pihtipudas j-SM 14.6.03 evl 1; 294,5 p ja 3. sija - JOUKKUE-SM-KULTAA!
  15. ??? 17.8.03 evl 1; 310,5 p ja 1. sija - Etelä-Hämeen Piirinmestaruus-kultaa
  16. Kerava KV evl 1; 286 p ja 3. sija
  17. Hollola 14.2.04 evl 1; 284 p ja 4. sija
  18. Kouvola evl 1; 258,5 p ja 3. sija
  19. Järvenpää 23.5.04 evl 1; 261 p ja 2. sija - SUOMEN MESTARUUS-HOPEAA!!
  20. Turku 22.8.04 evl 1; 306,5 p ja 2. sija -SBCAK ry:n Mestaruus -hopeaa
  21. Riihimäki 19.9.04 evl 1; 292 p ja 1. sija
  22. Lahti 31.10.04 evl 1; 267 p ja 2. sija
  23. Jyväskylä KV karsintakisa 21.11.04 evl 1; 284,5 p ja 3. sija
  24. Kajaani KV karsintakisa 8.1.05 evl 1; 274 p ja 4. sija
  25. Helsinki 1.5.05 evl 1; 292 p ja 1. sija
  26. Kuopio, SM-karsinta 2.7.05 evl 1; 291 p ja 5. sija
  27. Itävalta EM 29.5.05 evl 1; 276 p - Joukkue-EM-pronssia
  28. Helsinki 3.10.05 evl 1; 309 p ja 1. sija
  29. Helsinki KV 27.8.05 evl 1; 294 p ja 1. sija CACIOB, maajoukkueen näyttökoe
  30. Helsinki 3.10.05 evl 1; 309 p ja 1. sija
  31. Kajaani KV 6.1.06 evl 1; 307 p ja 1. sija CACIOB, maajoukkueen karsintakoe
  32. Turku 21.1.06 evl 1; 265 p ja 7. sija, maajoukkueen karsintakoe
  33. Hämeenlinna 1.7.06 evl 1; 276 p, sij. 9. - SM-karsinta
  34. Hämeenlinna 2.7.06 evl 1; 2294,25 p, sij. 1. - SM-finaali, SM-pronssia
  35. Hyvinkää 27.8.06 evl1; 305 p, sij. 2. - PiirM-hopeaa & joukkue-kultaa
  36. Porvoo 16.9.06 evl1; 296,5 p, sij. 1. - SBCAK:n mestaruus
  37. Kerava 1.10.06 evl1; 296,5 p, sij. 1. - CACIOB
  38. Tukholma 10.12.06 evl1; 274 p, sij. 8. - PM-joukkuehopeaa, S TVA
  39. Turku 27.1.07 evl1; 273,5 p, sij.5. - maajoukkueen karsintakoe
  40. Mäntsälä 28.1.07 evl1; 314,5 p, sij. 1. - maajoukkueen karsintakoe
  41. Piikkiö 7.7.07 evl1; 289 p, sij. 5. - SM-karsinta, joukkue-SM kultaa
  42. Piikkiö 8.7.07 evl1; 278 p, sij. 5. - SM-finaali -SM-5
  43. Turenki 15.9.07 evl1; 312,5 p, sij. 1. - SBCAK:n mestaruus
  44. Herning 3.-4.11.07 evl1; 272,25 p, sij. 11. - PM-joukkuepronssia, DK TVA
  45. Kirkkonummi 24.11.07 evl1; 297 p, sij. 4. - maajoukkueen karsintakoe

agility
  1. ???15.6.02 1-lk; 5-kuma ja 2. sija
  2. Tampere 20.7.02 1-lk; 5-kuma ja 1. sija
  3. Vääksy 29.10.02 1-lk; 0-kuma ja 1. sija
  4. Vääksy 18.1.03 1-lk; 0-kuma ja 1. sija
  5. Jyväskylä 4.7.03 1-lk; 0-kuma ja 1. sija - siirto 2-luokkaan
  6. Kerava 29.2.04 2-lk; 0-kuma ja 1. sija
  7. Helsinki 1.5.04 2-lk; 0-kuma ja 1. sija
  8. ??? 9.5.04 2-lk; 0-kuma ja 1. sija - siirto 3-luokkaan
  9. Turku 1.8.04 3-lk; 0-kuma ja 5. sija, sm-nolla
  10. Vääksy 7.8.04 3-lk; 0-kuma ja 4. sija, sm-nolla
  11. Vääksy 7.8.04 3-lk; 0-kuma ja 3. sija, sm-nolla
  12. Vantaa 14.8.04 3-lk; 0-kuma ja 17. sija
  13. Vantaa 14.8.04 3-lk; 0-kuma ja 4. sija, SM-nolla
  14. Nummela 21.8.04 3-lk; 0-kuma ja 4. sija, SM-nolla -> tulokset kasassa 2004 SM-kisoihin
  15. Helsinki 4.9.04 3-lk; 0-kuma ja 4.sija -> tulokset kasassa 2005 karsintoihin ja SM-kisoihin
  16. Helsinki 4.9.04 3-lk; 0-kuma ja 9. sija
  17. Kempele 11.9.04 3-lk; 0-kuma ja 8. sija
  18. Kerava 7.11.04 3-lk; 0-kuma ja 3. sija
  19. Tampere 13.11.04 3-lk; 0-kuma ja 1. sija
  20. Mikkeli 11.6.05 3-lk; 0-kuma ja 3. sija
  21. Mikkeli 11.6.05 3-lk; 0 vp ja 6. sija
  22. Jyväskylä 15.6.05 3-lk; 0 vp ja JOUKKUE-SM HOPEAA
  23. Heinola 16.7.05 3-lk; 0 vp. ja 1.sija
  24. Turku 25.9.05 3-lk; 0 vp ja 6. sija
  25. Kiiminki 22.9.05 3-lk; 0 vp ja 3. sija
  26. Kiiminki 23.9.05 3-lk; 0 vp ja 3. sija
  27. Turku 10.12.05 3-lk; 0 vp ja 1. sija - FIN AVA, tulokset kasassa SM-kisoihin 2006
  28. Eckerö 28.1.06 3-lk; 0 vp ja 9. sija
  29. Riihimäki 7.7.06 3-lk; 0 vp ja 3. sija
  30. Mäntsälä 3.9.06 3-lk; 0 vp ja 3. sija
  31. Helsinki 6.4.07 3-lk; 0 vp ja 6. sija
  32. Helsinki 8.4.07 3-lk; 0 vp ja 18.sija
  33. Lieto 29.4.07 3-lk; 0 vp ja 7. sija
  34. Vihti 6.5.07 3-lk; 0 vp ja 2. sija
  35. Porvoo 20.6.07 3-lk; 0 vp ja 2. sija
  36. Mikkeli 18.8.07 3-lk; 0 vp ja 8. sija
  37. Helsinki 8.9.07 3-lk; 0 vp ja 9. sija
  38. Helsinki 9.9.07 3-lk; 0 vp ja 5. sija
  39. Helsinki 23.9.07 3-lk; 0 vp ja 6. sija

pk

  1. Kerava 22.9.02 PAKK; Hyväksytty BH-koe
  2. Kerava SBCAK ry:n Mest.kisat 20.9.03 PAHA1; 262 p, HK1 ja 1. sija

Agi3 TENDING WEIRD WHIZZ, kutsumanimeltään "Mocca", on lähes kokomusta tricolour-narttu, hyvin liikkuva ja saalisviettinen. Sen omistaa Anne Niemelä Mäntyharjulta. Hän ja hänen miehensä Marko ovat agilityn koulutusohjaajia, ja Moccankin päälaji on agility, tosin sen kanssa tullaan harrastamaan myös hakua ja tokoa. Heidän vanhempi kisakoira on agilityn 3-luokassa kisaava Roosa.

Mocca nousi saman vuoden 2003 kesällä agilityssa ylimpään, 3-luokkaan, josta se saavutti pian myös ensimmäisen nollavoittonsa. Alkuvuonna 2004 se siirtyi myös tokossa ylimpään, erikoisvoittajaluokkaan.

KILPAILUT:

agility
  1. Maaninka 26.5.02 1-lk; 5-kuma ja 1. sija
  2. Varkaus 29.6.02 1-lk; 0-kuma ja 1. sija
  3. Janakkala 7.7.02 1-lk; 0-kuma ja 1. sija
  4. Lappeenranta 13.7.02 1-lk; 5-kuma ja 1. sija
  5. Mikkeli 10.8.02 1-lk; 5-kuma ja 1. sija
  6. Vääksy 17.8.02 1-lk; 5-kuma ja 1. sija
  7. Mikkeli 14.9.02 1-lk; 0-kuma ja 1. sija - siirtyi 2-luokkaan!
  8. Kouvola 8.12.02 2-lk; 0-kuma ja 1. sija
  9. Mikkeli 22.3.03 2-lk; 0-kuma ja 1. sija
  10. Mikkeli 14.6.03 2-lk; 0-kuma ja 1. sija - siirtyi agilityssa 3-luokkaan!
  11. Mikkeli 28.6.03 3-lk; 0-kuma ja 4. sija
  12. Lappeenranta 9.8.03 3-lk; 0-kuma ja 1. sija
  13. Varkaus 8.5.04 3-lk; 0-kuma ja 2. sija
  14. Lappeenranta 30.5.04 3-lk; 0-kuma ja 1. sija
  15. Mikkeli 12.6.04 3-lk; 0-kuma ja 1. sija
  16. Varkaus 19.6.04 3-lk; 0-kuma ja 2. sija
  17. Mikkeli 24.7.04 3-lk; 0-kuma ja 3. sija - sm-nollat kasassa!

toko
  1. Kouvola 28.9.02 alo 1; 196 p ja 1. sija - siirto avoimeen luokkaan!
  2. ??? 3.5.03 avo 1; 186 p ja 1. sija - siirto voittajaluokkaan!
  3. Lahti 11.1.04 voi 1; 261,5 p ja 2. sija - siirto erikoisvoittajaluokkaan!

Tending Weird Whizz. Tending Wild Witch.

Palaa takaisin.