Paimenkoiran koulutus
Mosse Magnussonin mukaan




Tending pääsivu.
Bordercollie -sivuille

Woomi paimentaa.
Woomi paimennusharjoituksissa


Paimenkoiran koulutus - raatokuria ja eläinfiilistä

Ruotsalainen paimenkoirakouluttaja Carl-Magnus "Mosse" Magnusson oli Suomessa Päivi ja Tapio Nietosvaaran tilalla Kiikalassa kouluttamassa suomalaisia paimenkoiraharrastajia ja -ammattilaisia koirineen heinäkuussa 2003. Teksti perustuu kurssin antiin sekä Barbro Saltzmanin kirjoittamaan artikkeliin Mossen ja Jonas Gustafssonin pitämästä koulutusleiristä Ruotsissa sekä Mossen kotisivuihin.


Mosse Magnusson toimi aiemmin lypsykarjatilallisena mutta nykyään hän on eteläisessä Ruotsissa ammattilampurina. Hänellä on noin 400 uuhta karitsoineen, laidunalaa on noin 80 hehtaaria ja lähes saman verran peltoalaa. Mossen apuna töissä ovat tietysti bordercolliet. Hän sai ensimmäisen bordercolliensa vuonna 1979 mutta "syttyi" paimennukseen vasta 80-90-lukujen taitteessa. Mosse kasvattaa bordercollieita kennelnimellä CMM's ja pitää lisäksi runsaasti kursseja paimenkoiran koulutuksesta. Hän kilpailee aktiivisesti maajoukkuetasolla ja on mm. voittanut Ruotsin mestaruuden vuonna 2000 sekä osallistunut PM- ja EM-kisoihin.

Tunne eläimet, tottele, ajattele

Kurssimme alkoi pienellä jutustelulla ja kahvittelulla. Mosse kertoi, että hänen mielestään bordercollie on sellainen koira, joka helposti ottaa jonkin pienen asian elämäntehtäväkseen. Toisilla se on pallon tuijottaminen pihamaalla, tai perheen toisen koiran paimentaminen, autojen tiiraaminen - mikä milloinkin. Tällainen toiminta pitäisi paimenkoiralta ehdottomasti kieltää, sillä jos koiralla on tällainen oma elämäntehtävä, missä se saa toimia itsekseen ja täysin vapaasti, niin sitten kun sille asetetaan paimennuskoulutuksessa vaatimuksia, se saattaakin heittää leikin sikseen ja palata tekemään sitä, missä se saa huseerata itsekseen vapaasti. Jos sen sijaan koiran ensisijainen elämän pääsisältö, intohimo ja kohokohta on paimentaminen, se ei luovuta niin herkästi vastoinkäymisten edessä. Kyse ei siis ole siitä, etteikö paimenkoiralla voisi olla muita harrastuksia ohjaajansa kanssa, vaan siitä, että koira ei saa itse tehdä valintaa, mitä se harrastaa ja milloin ja miten.

Mossen mielestä paimenkoiran koulutus jakaantuu kolmeen osaan: ensin tulee "eläinfiilis", djurkänsla, eli koira oppii tuntemaan paimennettavat eläimet ja kunnioittamaan niitä, sekä oppii tietämään, miten ne reagoivat koiraan itseensä (koirathan paimentavat luontaisesti eri tyylein, jotkut käyttävät enemmän silmää tai kroppaa ja toisilla on enemmän "voimaa" kuin toisilla, joten lampaatkin reagoivat niihin eri tavoin.) Toisena tulee "raatokuri", cadaverdisciplin, joka nimensä mukaisesti on todella kurinalaisuutta, ehdotonta käskyjen tottelemista ennen omia vaistoja. Kolmas vaihe on sitten se, kun koiralla pitäisi löytyä itsenäistä ajattelukykyä ja kykyä toimia silloinkin, kun ohjaaja ei näe koiraa eikä pysty käskyttämään sitä. Näin käy käytännössä useimmiten pitkillä hakumatkoilla, jos koira katoaa silmänkantamattomiin kumpareen taakse tai notkoon. Mossen mukaan suurin osa koirista jää kakkosvaiheeseen ja ehdottomat helmet omaavat sitten itsenäistä toimintakykyä vaikka tottelevatkin myös käskyjä.

Paimennusporukka.
Tässä leiriläisiä sanan kuulossa, Karin vasemmalla selin kameraan.

Perusharjoittelua häkissä

Siirryimme sitten harjoitteluaitauksen puolelle aloittamaan varsinaista koulutusta. Pienehköllä, ehkä noin 30x30 m etrin alueella oli viisi aikuista texel-uuhta paimennettavaksi. Alueen keskellä oli metalliaidoista koottu kuusisivuinen pyöreä häkki, jonka kukin aitaelementti oli 2,5 metriä pitkä eli aitaus oli hiukan kisahäkityshäkkiä isompi. Häkin koon pitäisi olla siis sellainen, että sekä lampaat että koirakko mahtuvat siellä hyvin liikkumaan ilman ahtautumisen tunnetta. Pyöreä muoto on siksi hyvä, että lampaat eivät pakkaudu nurkkiin. Lampaat siirrettiin pieneen häkkiin ja koulutus saattoi alkaa, koira kerrallaan mentiin häkkiin sisälle koira taluttimessa. Mosse näytti ensin kunkin koiran kanssa, mitä tulisi tehdä ja sitten ohjaaja sai kokeilla samaa.

Koulutuksen idea oli hyvin yksinkertainen: pidetään koira hallinnassa vartalonkielellä, murahduksilla, ssshh ssshh -sihinällä, kannustuksella ja kehuilla sekä vasta tarvittaessa hihnalla tai apuvälineeksi otetulla apulantasäkillä, joka oli rullattu "läiskyttimeksi". Sitä lyötiin omaan reiteen tai maahan, jos tarvittiin lisää painostusta. Mitään varsinaisia käskyjä ei tarvittu tai käytetty, koiran nimeä ja kehusanoja toki. Tavoitteita oli kaksi: saada koiran liikkumistempo hallintaan ja saada koira pyrkimään koko ajan lampaiden ja aidan väliin.

Aluksi talutin oli aivan lyhyenä. Koiran kanssa liikuttiin ympäri häkkiä, reunan viertä pitkin siten, että koira oli ohjaajan ja häkin reunan välissä. Ohjaaja auttoi lampaita siirtymään pois edestä rauhallisesti ja nätisti, jos ne päättivät hangoitella vastaan. Ohjaajan tuli myös suojata koiraa uhittelevilta uuhilta ja ottaa itse puskut vastaan, eli ohjaaja oli koiran turvapuskuri. Vähitellen talutinta päästettiin pidemmäksi, jolloin se roikkui löysänä, jos koira käyttäytyi hyvin. Seuraavaksi talutin päästettiin roikkumaan maahan ja myöhemmin talutin voidaan ottaa kokonaan irti. Koira piti saada rauhalliseksi ja sen piti saada itseluottamusta työskentelyyn lähietäisyydellä. Jos se osaa työskennellä hyvin lähietäisyydellä, osaa se myöhemmin sitten työskennellä hyvin myös pidemmillä etäisyyksillä. Pureminen on useimmiten yhteydessä pelkoon. Koiran on opittava kunnioittamaan lampaita ja lampaiden on kunnioitettava koiraa, ilman että koiran tarvitsee purra niitä. Koiralla on toki aina oikeus puolustaa itseään, jos sen kimppuun hyökätään.

Alkuun kannattaa mennä paljon siihen suuntaan, johon koiran on helpompi kulkea. Harjoitus valmistaa koiraa siihen, ettei se mene paniikkiin, kun lampaat liikkuvat. Silloinhan koirat toimivat ei-toivotusti. Ne voivat esim. tulla liian "kuumiksi" ja kohdella lampaita liian rajusti, ne voivat lukkiutua tai yrittää esimerkiksi vain koko ajan pysäyttää eläimiä.

Vikka treenaa.
Nina kontrolloi Vikkaa häkkitreeneissä. Vasemmalla kuvassa paimennuskouluttaja
Mosse Magnusson, ja harjoituksissa tulkkina toiminut Agneta Hellsten-Eriksson.

Tempo ja katseen suunta ratkaisevat

Jos koira halusi mennä lampaita vastaan (eli koira haluaa kohdata lampaat silmästä silmään pysäyttääkseen ne), autettiin koiraa käden avulla kääntämään päänsä oikein pois lampaista (ja sen avulla myös koko koira käännetään sivusuuntaan). Kättä pidettiin kuonon vieressä, rauhoittamaan koiraa (tarvittaessa käyttäen sopivaa läimäytystä, jotta koira reagoi oikein). Ohjaajan oli oltava valppaana rangaistuksen kanssa ja hänen piti asettua hieman vinoon koiran eteen tempon kontrolloimiseksi, rintamasuunta kohti koiraa.

Meidän tuli tarkata koiran päätä, pää ei saanut kääntyä liikaa ympyrän keskelle, ja lisäksi koiran vartalonasennon tuli olla rento, koiran tuli olla siis rento mutta keskittynyt. Tällaista vaanimisen tapaista liikkumista saatiinkin aikaan, kun koira hiljensi riittävästi vauhtia ja alkoi tosiaan keskittyä. Ohjaaja sääteli koiraan kohdistuvaa painetta myös omalla asettumisellaan, eli jos ohjaaja oli enemmän koiran ja lampaiden välissä, koiran vauhti hidastui. Jos taas ohjaaja jäi koiran jälkeen niin se selvästi lisäsi koiran vauhtia. Suunnanmuutos tehtiin hyvin pieninkin elein, liikkumalla enemmän lampaiden ja koiran väliin kohti aitaa, ilman käskyjä. Lampaita ja koiraa kierrätettiin useita kierroksia häkkiä ympäri, koira aivan aidan vierellä, ja molempiin suuntiin. Ajatuksena on se, että kun koira osaa toimia lähellä lampaita luottavaisesti, itsevarmasti ja rennon keskittyneesti, sille ei tuota mitään ongelmaa toimia myös kauempana tai vaikeammissa tilanteissa. Myös ohjaaja pysyy rauhallisena ja itsevarmana, koska mitään pahaa ei pääse tapahtumaan lampaille eikä koiralle. Häkkiharjoittelussa koira oli toisinaan aivan kiinni lampaiden takajaloissa mutta kun se pyrki ikään kuin kiertämään lampaita eikä ajamaan niitä, sille ei tullut tarvetta puremiseen ja lampaatkin liikkuivat rauhallisesti.

Täydellisyyden vaatimus heti alusta

Erot koirien asenteessa ja olemuksessa koulutuksen tuloksena näkyivät hyvin selvästi, tällaiseen harjoitteluun täysin kokematonkin koira oivalsi varsin nopeasti, mitä siltä halutaan. Meille ohjaajina oli myös hyvin tärkeää nähdä, miltä oman koiran pitäisi näyttää silloin kun se tekee töitä - Mossen käsissä koirat kun tuntuivat pelaavan aika nopeasti oikein! Mossen koiranlukutaito olikin jotain ihmeellistä, hän tiesi koirakon puutteet jo siitä, miten he tulivat häkille omaa vuoroaan odottamasta! Erittäin nopeasti hän myös oivalsi koirien ominaisluonteen paimenina, toinen esimerkiksi oli oikeasti pehmeämpi ja toinen taas lähinnä näytteli pehmeää saadakseen tahtonsa läpi. Koirilla oli erilaisia ongelmia ohjattavuudessa tai vaikka stressin käsittelyssä ja mikään ei jäänyt huomaamatta.

Häkkiharjoittelussa siis pyritään saamaan koiran tempo hallintaan ja saamaan se kiertämään lampaita ajatuksissaan hakukaari ajamisen sijaan. Kun tempo oli hallinnassa, ohjaaja saattoi päästää hihnasta irti niin, että remmi tuli vain koiran perässä. Ohjaajan ääni ja muu painostus toimivat kontrollikeinoina, eikä hihna. Muussa tapauksessa on mahdotonta saada koira uskomaan käskyjä, kun on kaukana ohjaajasta, ellei ohjaajalla ole mitään vaikutusta edes lähellä ollessaan. Seuraavaksi ohjaajan tuli siirtyä ikään kuin lauman eteen eli koira kuljetti laumaa sen takana ja ohjaaja pyrki kävelemään lauman edessä, edelleen koira hallinnassa. Seuraava vaihe on siirtyä seisomaan paikalleen häkin reunalle sen sisäpuolelle ja antaa koiran jatkaa töitä kiertäen laumaa ja liikuttaen sitä samalla edellään.

Mossella oli mainio motto: Första stegen perfekt! Eli heti ensimmäisen askeleen piti olla täydellinen. Koira ei saanut aloittaa vauhdikkaasti ja siitä hiljentää vauhtia vaan heti jo se ensimmäinen askel piti pyrkiä saamaan oikeanlaiseksi, hillityksi, rauhalliseksi ja keskittyneeksi. Ohjaajan piti niin ikään skarpata heti eikä antaa tilanteiden luisua liian vauhdikkaiksi, jatkuva keskittyminen oli vaatimuksena myös ohjaajille eikä vain koirille!

Teppo treenaa.
Ensimmäisenä koirana otettiin häkkiharjoituksiin Åby Gård Teppo. Alussa
ohjaaja siis on lähellä koiraa ja pyrkii pitämään koiran hallinnassa.

Kulmatyöskentelyllä hyvät käännökset

Häkkiharjoittelun ja lounaan jälkeen tutustuimme sitten seuraavaan koulutusvaiheeseen eli kulmaharjoitteluun. Lampaat otettiin harjoitteluaitauksen kulmaan, jossa toisen aidan virkaa toimitti konesuojan seinä. Tähän 90 asteen kulmaan laitettiin siis lampaat, sitten tuli ohjaaja selkä päin lampaita ja sitten kauimmaisena oli koira, joka oli pitkässä liinassa, varmuuden vuoksi. Nyt oli tavoitteena, että koira ei saa tulla milliäkään lähemmäksi lampaita vaan sen tulee pysyä omalla kehällään ja liikkua siellä oikealle ja vasemmalle aitauksen laitoihin asti. Koiran katseen tuli pysyä kaaren suunnassa, eikä kääntyä kohti lampaita, jottei koira luisuisi lähemmäksi lampaita. Lampaista poispäinkään ei saanut vilkuilla, sillä silloin koiralta katosi kontakti paimennettaviin. Ohjaaja lisäsi painetta äänellään, sijoittumisellaan ja apulantasäkkiläiskyttimellä koiran mukaan, jos koira pyrki lisäämään tempoa tai lähestymään lampaita. Koiran piti näyttää aivan samanlaiselta kuin häkkiharjoituksissa, yhtä keskittyneeltä mutta rentoutuneelta, ja liikkua kontrolloitua vauhtia eikä vain juosta pää viidentenä jalkana. Omalla sijoittumisella jälleen ohjattiin koiraa, kumpaan suuntaan piti mennä, samoin suunnanvaihdokset tehtiin oman sijoittumisen avulla. Suuntakäskyjä voi alkaa opettaa siinä vaiheessa, kun varmasti näkee, että koira aikoo tehdä suunnanvaihdon kuten ohjaaja haluaa, lähestymättä lampaita. (Silloin kun koira on tekemässä oikeaa vaihtoa, sanotaan käsky, joka halutaan siihen suuntaan liittää. Näin koira oppii oikeat käskyt helpoimmin.)

Kun koira saatiin aivan aitaan asti, se laitettiin maahan ja otettiin toinen suunta. Tästä piti siis koiran lähteä suoraan kaarelle oikeaan tai vasempaan, lähestymättä lampaita, näin saatiin koiralle oikeanlaiset käännökset. Mosse teki myös niin, että kun koira makasi maassa, hän alkoi lisätä painetta, läiski säkillä ja murahteli tai kielsi "nej nej", tavoitteena saada koiran pää väistämään sivulle, jolloin koira lähti kaarelle automaattisesti oikeaan suuntaan lähestymättä lampaita. Jos koira alkoi osoittaa hiipumisen merkkejä, sen annettiin lähestyä lampaita aidan reunaa pitkin, mutta vain silloin, kun se oli edennyt kaarella oikealla tavalla eli hyvässä tempossa ja pää ei ollut kohti lampaita vaan pyrkimys oli yhä aidan ja lampaiden väliin.

Näissä kulmasta irtiotoissa koira siis eteni aidan reunaa myöten ja koiralla piti olla ajatuksena, ikään kuin se olisi yhä kaarella kaukana lampaista, aita vain pakotti sen niin lähelle laumaa. Jos koiran ajatus oli tämä ja tempo kontrollissa, lampaat vaistosivat sen ja irtosivat aidasta rauhallisesti ja hallitusti, kun eivät kokeneet koiran lähestymistä vaaralliseksi. Ohjaaja siirtyi näissä irtiotoissa lähemmäs toista aitaa, jotta matka tasapainopisteeseen lyheni ja lampaat lähtivät seuraamaan ohjaajaa kuljetukseen. Kulmaharjoittelussa myös huomattiin, miten ohjaajan paine väheni, jos koiran etäisyys laumasta, kulmasta ja ohjaajasta tuli liian suureksi, silloin koiraa kutsuttiin lähemmäksi. Ohjaaja ei siis mennyt koiraa kohti vaan pysyi omalla kehällään, lähellä lampaita. Jos koira reagoi paineeseen yrittämällä lopettaa paimennuksen, se estettiin ja koira tuotiin takaisin laitumelle ja jatkettiin tekemistä. Koiralle siis tehtiin selväksi, mitä siltä haluttiin ja siitä ei päässyt luistamaan tilanteesta yrittämällä jättää tekemättä. On siis selvää, että nämä harjoitukset sopivat vain koiralle, joka on kunnolla jo syttynyt paimentamiseen! (Aloittelevan koiran kouluttamisesta lisää tuonnempana.)

Kulman jälkeen aidalle ja ympyrälle

Seuraava vaihe, kun kulmaharjoitukset sujuvat täydellisesti, on aitaharjoittelu. Siinä toimitaan periaatteessa samoin kuin kulmassakin, mutta lampaat ovat suoran aidan vieressä ja ohjaaja ja koira toimivat 180 asteen alueella, puoliympyrää tehden. Kulmassahan käytössä on ympyrästä neljännes, 90 asteen sektori. Aitaharjoituksissa pyritään samaan hallittuun tempoon ja asenteeseen kuin häkissä ja kulmassakin. Kun tämä sujuu, edetäänkin sitten koko ympyrälle eli lauma otetaan laitumen keskelle ja ohjaaja on lauman ja koiran välissä, kierretään 360 astetta laittaen välillä koira maahan, vaihdellen suuntaa, välillä myös jatketaan samaan suuntaan kuin ennen maahanmenoa. Koiran on toteltava käskyjä heti ja sen on liikuttava yhtä innokkaasti tasapainopisteestä poispäin kuin tasapainopisteeseenkin päin. Jos näin ei ole, on palattava harjoituksissa taaksepäin ja vähennettävä tasapainon vaikutusta vielä lisää. Ei ole siis ollenkaan kamala asia palata taaksepäin harjoituksissa, Mosse sanoi tekevänsä itsekin etenkin isoihin kisoihin valmistautuessaan näitä alkuharjoitteita ja vahvistavansa perusasioita usein.

Koiran täytyisi siis siirtyä vapautuneesti kaikkiin eri sivuttaissuuntiin. Kun koiralle annetaan käsky oikea tai vasen sen ollessa ympyrän kaarella, pitää sen noudattaa käskyä yhtä nopeasti ja halukkaasti riippumatta siitä miten ohjaaja on sijoittunut. Jos koira liikkuu tahmeasti ohjaajan suuntaan, mutta on kiireinen, kun se komennetaan tasapainopisteeseen, on se merkki siitä, että koiran kanssa on harjoiteltu liikaa tasapainopistettä. Ja/tai sitä, että koira ei koe oloaan turvalliseksi, jos sille annetaan täysi vastuu lampaista.

Raffe treenaa.
Raffe treeneissä

Muista myös ajaminen ja vauhti

Tähän mennessä on puhuttu vain lauman kiertämisestä, mutta suoraan ajamistakin tulee ottaa koko ajan tässä ohessa. Muuten koiralle voi olla liian vaikeaa ajaa laumaa suoraan eteenpäin, jos sitä on aina vain käsketty lauman ympäri. Ajamiseksi tosin Mossen mielestä riittää sekin, että koira saa lähestyä lampaita juuri sen verran, että lampaat huomaavat koiran olemassaolon ja reagoivat siihen, niiden ei tarvitse välttämättä edes liikkua vielä. Sitten taas koiraa voidaan käskeä kauemmaksi ja kiertämään laumaa. Suoran poispäinajon apuna voi myös käyttää liinaa ja sillä tukea koiraa lähestymään laumaa kohtisuoraan eikä kaartuen. Liina on muutenkin hyvä apuväline, sillä se säästää ohjaajan hermoja, kun ei tarvitse pelätä, karkaako koira hallinnasta tai pureeko lampaita, ja näin tilanne pysyy rauhallisena kun ohjaaja käyttäytyy varmasti ja koira saa siitä taas tukea.

Koiran on myös aika ajoin liikuttava ripeästi eli tempon kontrollia ei pidä ymmärtää väärin, harjoituksissa ei saa jäädä vain yksipuoliseen hitaaseen rytmiin vaan välillä koiran on kiihdytettävä vauhtiaan tilanteen niin vaatiessa - ja jälleen pidettävä kuitenkin oikeat linjat ja kaaret kunnossa. Koira voi liikkua hyvin nopeasti mutta silti hallitusti, ajatus mukana tekemisessään. Häntä on hyvä mittari - häntä korkealla liikkuva koira enteilee yleensä hankaluuksia!

Mosse painotti kovasti sitä, että koiraan pidetään kontaktia koko ajan harjoituksen aikana, siis puhutaan, kehutaan, muristaan, mitä milloinkin, mutta tärkeää oli etenkin kehuminen kun koira teki oikein. Mossen mielestä harjoitus ei saa kestää 10 minuuttia kauempaa, ei siksi että koira ei jaksaisi, vaan siksi, että jos harjoitusta on tehty oikealla keskittymisellä, me itse emme jaksa sitä enempää kuin sen 10 minuuttia. Niin tarkkaavaisia ja keskittyneitä piti siis ohjaajien olla koko ajan, kun kerran vaadimme keskittymistä koiriltakin.

Woomin häkkitreeni.
Woomi häkkiharjoittelussa

Paimennushalu riittää, loput koiralle opetetaan

Pennun tai nuoren koiran kouluttamisen Mosse kertoi aloittelevansa niin, että kun pentu menee lampaiden luokse, se osaa käytännössä vain sanat ei, maahan, ja tänne. Nämä ovat sille kuitenkin ehdottomuuksia elämässä ja Mosse tarkkailee alituiseen koiraa arkielämässä, josko se alkaa lipsua jostain näistä, missä tapauksessa asiaa tehdään sille selväksi. "Ei" on siis sana, josta koira lähes pelonsekaisesti sävähtää eikä tosiaankaan jatka sitä mitä oli tekemässä. Pentukoiran apuna on kokenut koira, joka pitää lampaat paikalla eikä tilanne mene härdelliksi. Sitten pentu saa tutustua lampaisiin vapaana ja Mosse tarkkailee sen tekemisiä ja reagointia ja miten se näyttää syttyvän. Mossen mukaan tilanne ei oikeastaan voi mennä liian kiihkeäksi, sillä jos vauhtia tulee liikaa, pentu käsketään maahan ja jos se uhkaa purra, sille huudetaan ei ja kun lopetetaan, pentu kutsutaan luokse. Kuulostaa häkellyttävän yksinkertaiselta ainakin näin teoriassa! (Kurssilla ei siis ollut yhtään vasta-alkajakoiraa, joten käytännössä emme tätä nähneet.) Sitten kun pentu on Mossen mielestä riittävän syttynyt, aloitetaan häkkiharjoituksilla, edellä kuvatulla tavalla.

Paimenkoiraksi otettavan pennun valinta kannattaa tehdä harkiten. Moni Mossen omista koirista tulee Skotlannista, missä hänellä on tuttava, joka pitää juuri samanlaisista koirista kuin hänkin. Niinpä hän luottaakin usein tuttavansa sanaan, eli jos tämä soittaa ja kertoo, että nyt täällä olisi sinulle sopiva pentu tai nuori koira, niin Mosse sanoo ok, laita tulemaan. Tähän mennessä kaikki näin tulleet koirat ovat olleet onnistuneita valintoja, Mosse kertoi. Mosselle on tärkeää, että koiran taustalla on tiettyjä koiria, joista hän pitää eli hän katsoo pentueen sukutaulut. Sitten pentuetta hän sanojensa mukaan testaa hieman nähdäkseen, mikä niistä on kovimmasta päästä ja sen hän haluaa. Usein saattaa olla niin, että koko pentueessa ei ole yhtään häntä miellyttävää koiraa ja sitten hän vain jättää pennun ottamatta. Ulkonäköasioista hän mainitsi vain sen verran, että turkkia olisi kuulemma hyvä olla niin, että koira ei talvella palele, mutta liikaan turkkiin taas auttaa sakset.

Jos esimerkiksi nuori koira tulee hänelle Skotlannista yksivuotiaana, niin usein sillä ei ole tehty yhtään mitään, ehkä vain sytytetty lampaisiin, mutta se riittää. Mossen mukaan paimenkoiralle riittää, että sillä on kiihkeä halu tehdä töitä ja paimentaa - kaikki loput sille opetetaan. Kuitenkin Mosse muistuttaa, että ohjaajia on erilaisia, samoin koiria, eikä hänelle sopiva koira ehkä sovi ollenkaan jollekin toiselle eli hyviä paimenkoiria ja työkavereita voi tulla aivan erityyppisistäkin koirista. Nähtyään satoja koiria hänelle on kuitenkin muodostunut selkeä kuva, millainen koira sopii juuri hänelle ja sitä hän hakee yhä uudestaan ja uudestaan. Mosse ei siis vaihda erityyppisiä tai -taustaisia koiria kokeillakseen, olisiko jokin muu parempi, vaan etsii aina samantapaista uutta koiraa kuin edelliset. Niillä on myös useimmiten samat virheet mutta ne vain silti tuntuvat sopivan hänelle.

Raffen treenaa kuljetusta.

Uskomaton paimennusnäytös

Illalla pääsimme sitten vielä näkemään, miten maajoukkuetason koirat työskentelivät isolla laitumella, ison lauman kanssa. Mossella oli mukanaan oma koiransa Mac (paimennuksen Ruotsin mestari -00 ja hopeaa -01, EM:n 8. -00) ja tyttöystävällään Karinilla taas maajoukkue-bc Lotus. Nietosvaaran laitumella oli mittaa noin 600 metriä, ja laitumen päässä oli metsikköinen notko, missä lampaat olivat, siis meiltä näkymättömissä. Mosse lähetti Macin oikealta hakemaan lampaat ja kun koira hävisi näkyvistä, odottelimme tuokion ja sitten suuri lammaslauma hölkötteli meitä kohti. Macia ei siinä vaiheessa näkynyt missään, joten Karin otti Lotuksella lauman hallintaansa ja toi sen luoksemme. Mac tuli viimein tarkistamasta aluetta ja sitten alkoi melkoinen vihellyskonsertti, sillä ekä Mosse että Karin ohjasivat koiriaan pillein ja molemmat työskentelivät yhtä aikaa. Mac halkaisi lauman kahteen osaan ja niistä isompi halkaistiin vielä kerran eli niityllä oli kolme uuhilaumaa, joista yhtä siirteli Lotus ja toista Mac, poispäinajoa ja sivuttainajoa käskyjen mukaan, välillä toinen koira jätti oman laumansa ja otti hallintaan sen kolmannen, joka yritti hivuttautua kauemmas. Sitten kuului jokin vihellyskäsky ja koirat vaihtoivat laumaa keskenään, Mac otti Lotuksen lauman ja päinvastoin. Sitten Mac ja Mosse alkoivat halkoa laumaa, siitä päästettiin aina muutamia lampaita irtoamaan toiseen porukkaan kunnes paikalla oli enää kolme uuhta. Mieletön näytös, jollaista ei joka päivä näe!

Sitten seuraavana päivänä jatkoimme häkki- ja kulmaharjoituksia ja pääsimme kokeilemaan paimennusta myös lampolan sisällä isossa karsinassa. Siellä oli aikuisia uuhia, joita lähestyttiin hihnassa, kurinalaisesti, ja nyt oli hieman enemmän tilaa pyörittää laumaa kuin häkissä. Mosse sanoi aamulla, että nyt hän haluaa nähdä, kuinka me teemme, eli olemmeko ymmärtäneet hänen ajatuksensa ja metodinsa ja osaammeko toimia koiriemme kanssa oikein itsenäisesti. Ilmeisesti hyvin oli opit otettu haltuun, sillä Mossen ei enää juuri tarvinnut tulla näyttämään, mitä tehdä. "Opetuspäivän" jälkeen tuli siis "taidontarkistuspäivä", mikä oli opetuskäytäntönä onnistunut. Tuli tunne, että nyt tiedämme, mitä pitää tehdä, enää pitää vain tehdä se!

Mossen kotisivut: http://w1.123.telia.com/~u12302745/

Mosse ja Karin.




Valokuvissa esiintyvät:

PPR1 Tending Wishmaster
PPR1 Tending Magic Maker
Åby Gård Teppo
PPR1 Tending More Snow White



Kouluttaja Mosse Magnusson ja Karin



Tending pääsivu.
Bordercollie -sivuille