-kirja Katri Helmisen referoimana
 Bordercollie -sivuille
|
 Jekku A-esteellä SM:ssä 2003/ kuva: J. Nevalainen Katri Helminen: "AGILITY ALKEISTA HUIPULLE" -KIRJA Pertti Vilander ja Hannele Nykänen ovat kirjoittaneet 265-sivuisen kirjan "Agility alkeista huipulle" (kustantaja Onnenmyyrät Oy). Vilander on erittäin kokenut koirien ja koiranohjaajien valmentaja, myös ongelmakoirien kouluttaja. Hänen valmentamistaan koirakoista on tullut useita arvokisamitalisteja. Hannele Nykänen puolestaan on nuoruudessaan ollut SM-tason pallourheilija, ja työuran hän on luonut psyykkisenä valmentajana useiden eri urheilulajien parissa. Nykäsen motto on: "Jos haluaa huipulle, kannattaa kuunnella huippuja."
|
|
Vaikka kirjan nimi on alkeista huipulle, se keskittyy enemmän huippuagilityyn. Jo pennun valintaan annetaan neuvoksi, että agilityssä huipulle pääsevät helpoimmin nopeat rodut, jotka on lisäksi helppo motivoida juoksemaan radalla täysillä. Kun pentua ollaan ottamassa agilitykoiraksi, kehottaa kirja etsimään pennusta seuraavat kolme ominaisuutta: Pennun pitää olla ihmisläheinen, sen pitää viihtyä ihmisen kaulaa vasten ja rentoutua siinä. Lisäksi pennun pitää olla kiinnostunut liikkumaan ihmisen kanssa ja sen pitää olla voimakkaasti saalistusviettinen. Saalistusviettiä voi testata laittamalla pallon vierimään ja vetämällä sukkaa lattialla. Urheiluvälineeksi ei koiraa kuitenkaan mielletä, vaan koira kehotetaan ottamaan ensisijaisesti perheenjäseneksi ja vasta toissijaisesti agilitykoiraksi. Koira ei saa olla pelkästään omien kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamisen väline. Ihminen on laumanjohtaja Pertti Vilanderin pitkä kokemus koiraongelmien ratkojana tuo esille riemukkaita esimerkkejä koiran luonteesta. Kun ihmisten välinen kanssakäyminen on inhimillistä, toiset huomioivaa vuorovaikutusta, on koiralla mielessään vain oma hyöty. Kun perheenäiti leipoo kakun, hän ajattelee jo sitä tehdessään kuinka mukava on sitten yhdessä perheen kanssa syödä se kakku. Jos sen sijaan koira leipoisi kakun, se ajattelisi mihin sen piilottaisi, jotta saisi syödä sen yksin. Koiran mielestä myös ihmisen pitäisi ajatella koiramaisesti: jos ihminen ei ajattele itsekeskeisesti ja pidä puoliaan, koira määrittelee hänet heikoksi. Heikon laumanjäsenen heikkoutta käytetään hyväksi, koska se on itsestään selvää. Toinen esimerkki on omistajaansa pureva koiranpentu. Jos pentu purisi toista koiraa, tämä joko vinkaisisi tai purisi takaisin. Kun pentu puree ihmistä, tämä säpsähtää ja vetää kätensä pois. Pentu kokee hallitsevansa ihmistä. Pentuajan pureskelu jää kuitenkin pois koiran vanhetessa, sillä koira ei aikuistuttuaan enää viitsi kiusata heikompiaan. Koira ei pidä koskaan toista koiraa tasa-arvoisena, on vain ylempiä ja alempia laumanjäseniä. Jotta koirankoulutus sujuisi toivotulla tavalla, täytyy ihmisen olla koiran laumanjohtaja. Fyysinen kurittaminen ei kuitenkaan tuo ihmiselle laumanjohtajuutta, vaan kovilla otteilla Vilander tarkoittaa määrätietoista vaatimista ja henkisen yliotteen saamista. Kunnon johtaja myös suojelee laumansa heikompaa jäsentä ja estää muita koiria kiusaamasta sitä.
 Fyysinen kunto ja koiran ruokinta Agilitykoiran fyysisen kunnon kehittäminen pitää aloittaa jo pentuna. Parhaana lihaskunnon kehittämisen tapana kirja pitää vapaana juoksua metsässä ja leikkiä samanikäisten tai samankokoisten koirien kanssa. Jo pentukaudella pitää harjoituksen aluksi ja lopuksi koira lämmitellä ja jäähdytellä vammojen ehkäisemiseksi. Kun pentu on oppinut metsässä hyppimään mättäiden ja puunrunkojen yli, ei sitä tarvitse varsinaisesti opettaa hyppäämään agilityesteitä. Nuoren koiran kuntoa ei sen sijaan kannata harjoittaa säännöllisillä tai pitkillä juoksu- tai pyörälenkeillä. Koira kyllä pitää näistä pitkistä lenkeistä, mutta ne voivat Vilanderin kokemuksen mukaan aiheuttaa agilitykoiralla rauhattomuutta ja stressiä. Parempi olisi antaa koiralle paljon aivotyötä ja vain kohtuudella liikuntaa. Kirjassa on yli 20 sivua asiaa koiranohjaajan, siis ihmisen, fyysisestä valmentautumisesta. Tämän osan on kirjoittanut kuntovalmentaja Topi Valtakoski. Kirjoituksessa käydään perinpohjaisesti läpi agilityjuoksukunnon hankkiminen yleiskunnon kohotuksesta kuntosaliharjoitteluun unohtamatta lihashuoltoa venyttelyineen ja ravinto-ohjeineen. Tämä osio on tavalliselle koiraharrastajalle kaikista tuntemattomin. Ainakin minulle tuli varsin orpo olo jalkaprässien ja ylätaljavetojen parissa. Perinteisesti koiraharrastuksen keskipiste on ollut koira, sen kunto ja tarpeet, ohjaaja on ollut vain taustahahmona. Agility alkaa yhä enemmän täyttää perinteiset urheilun määritelmät, ja agilityurheilijaksi mielletään ennen kaikkea ohjaaja, koiralle jää sittenkin hiukan urheiluvälineen arvo. Hyvä kunto kuitenkin lisää elämäniloa, ja jos agilityharrastus on se kipinä, jolla kuntoa lähdetään nostamaan, niin hyvä niin! Kirjassa on myös erittäin hyvä "Kilpailevan koiran ravinto" -osio. Sen on kirjoittanut maatalous- ja metsätieteiden maisteri Riitta Kempe, joka tutkii työ- ja kilpakoirien ravitsemusta ja valmennusfysiologiaa. Ilmeisesti Kempelle on kuitenkin annettu hiukan liian kova kuva agilitykoiran ravinnontarpeesta, sillä johdannossa Kempe kertoo agilitykoiran juoksevan kilpailupäivän aikana 5-6 rataa ja vertaa siten agilitykoiraa kilpailevaan vinttikoiraan. Kun vielä tiedetään, että Kempe itse harrastaa koirillaan rekikoirien valjakkoajoa, on syytä suhtautua kirjan tekstiin todellisen työkoiran eikä tavallisen agilitykoiran ruokintaohjeena.
 Janita varmistamassa Cosmon A:n kontaktia SM:ssä 2003 /Kuva: J. Nevalainen Agilityharjoittelun alku Pentua on koulutettu, sen kanssa on leikitty ja sitä on kuljetettu eri paikoissa siitä asti kun se on tullut taloon. Varsinainen agilityharjoittelu aloitetaan vasta noin vuoden ikäisen koiran kanssa. Agilityn perusta on kunnolla opetetut esteet. Vauhdilla ei tee mitään, ennen kuin esteiden suoritustekniikka on hallussa. Opettelun kesto on alussa 5-10 minuuttia estettä kohti, ja yhden harjoituskerran aikana opetellaan enintään kahta eri estettä. Ensimmäiseksi opetetaan hyppyeste. Alussa rimat ovat aivan matalalla. Pertti Vilanderin idea agilityn opettamisessa on se, että koira kiinnittyy ohjaajan käteen. Käsi tehdään mielenkiintoiseksi makupalan, pallon tai jonkun muun lelun avulla. Kun koira katsoo käteen, heitetään kädessä oleva aarre esteen yli, jolloin koira hyppää esteen yli hakemaan palkkionsa. Koiran pitää alkuvaiheessa saada esteen yli heitetty palkinto jokaisesta hypystä, jotta se oppii reagoimaan käden liikkeeseen. Alusta alkaen käytetään sekä oikeaa että vasenta kättä. Koiralle opetetaan myös se, että ohjaaja voi olla eri paikoissa ja liikkua "miten sattuu": lähetyshyppy, vientihyppy, leikkaushyppy, lähetyshyppy ja takaisin veto valssaten tai ilman sekä kutsuhyppy. Lähetyshypyssä palkkio heitetään koiralle, mutta kun koira otetaan vastaan valssilla tai kutsuen, annetaan palkkio kädestä, jolloin koira oppii tulemaan kutsuttaessa ohjaajan käteen. Jos koira on "estehullu" ja alkuopetuksessa kutsuhypyssä käytetään palkintona seuraavaa estettä, voi tuloksena olla hallitsematon koira, joka painelee oman mielensä mukaan esteeltä toiselle. Tällaisille koirille (tai tällaisiksi luultavasti kehittyville koirille kuten bordercollieille) pitää koira kutsuhypyn jälkeen pysäyttää ohjaajan käteen. Palkinto saa tulla vain ohjaajalta eikä koira saa omatoimisesti palkita itseään muilla esteillä.
Kontaktiesteiden suoritustekniikka Kontaktiesteet neuvotaan opettamaan lopusta alkuun. Puomi opetetaan ensin, sitten A-este ja viimeisenä keinu. Puomin laskevalle osuudelle laitetaan makupaloja, koira nostetaan puomin alasmeno-osalle ja sille näytetään makupalariviä. Koira etenee rauhallisesti alaspäin nameja syöden. Ylösmeno opetetaan samalla lailla, ja tällöin koko puomi on täynnä makupaloja. Nameja vähennetään niin, että lopulta niitä on vain kontaktialueilla. Vilander neuvoo antamaan makupalan aina myös kädestä alasmenon kontaktipinnalla, jolloin koira oppii kontaktipinnan jälkeen kiinnittymään ohjaajan käteen. Näin lähettäminen seuraavalle esteelle on helppoa.
Alasmenokontakteilla on monia eri tekniikoita. Vienti- eli vetotekniikassa koira lukitaan makupalakäteen. Koira ohjataan kädellä kontaktipinnalle ja siitä eteenpäin ilman pysähdystä. Makupala annetaan koiralle esteen jälkeen. Tämä keino on tehokas silloin, kun koira pitää makupaloista ja ohjaaja on tarpeeksi notkea viedäkseen kättä kontaktipinnalla juoksuvauhdissa. Vastaanottotekniikassa ohjaaja juoksee esteen kontaktipinnan ohi koiran edelle ja kääntyy alastulokontaktin eteen kasvot koiraa kohti. Kontaktipinnan eteen pysähtynyt ohjaaja vie molemmat kätensä yhteen ja antaa niistä palkkion. Vastaanottotekniikka sopii vain nopeille ohjaajille, jotka ehtivät alasmenokontaktille ennen koiraa. Lähetystekniikassa koira lähetetään itsenäisesti käskysanaa käyttäen hakemaan makupalaa, lelua tai palloa alasmenokontaktilta. Tämän jälkeen ohjaaja palkitsee koiran uudestaan kädestään, jolloin se oppii jäämään kontaktipinnalle odottamaan lähtökäskyä. Pysäytystekniikassa koira opetetaan pysähtymään kontaktipinnalle niin, että sen etujalat ovat maassa ja takajalat kontaktipinnalla.
Ohjaustekniikat Koiraa ohjataan agilityssä vartalolla, kädellä ja äänellä. Vartalo-ohjaus on suuntaa antava, tarkkuus suoritukseen saadaan aina kädellä ohjaamalla. Käsiohjauksella koiraa pystytään kuljettamaan varmasti myös ahtaissa paikoissa. Pienellä koiralla ohjaajan pitää muistaa pitää kättä tarpeeksi alhaalla. Koiran koosta riippumatta ohjaava käsi ei saa nousta ohjaajan olkapäätä korkeammalle. Olkapään linjaa ylemmäksi nouseva käsi ei kerro koiralle mitään. Koiraa voidaan ohjata edestä, viereltä tai takaa. Edestä ohjatessa ohjaaja pyrkii sijoittumaan koiran edelle ja kertomaan omalla liikkumisellaan seuraavan esteen. Tätä tekniikkaa käyttävä ohjaaja joutuu liikkumaan radalla enemmän kuin koira, ja jotta kunnon tulosta syntyy, pitää ohjaajan olla nopea. Viereltä ohjausta harjoitellaan koiran alkukoulutuksessa, missä koiralle opetetaan hallittu kuljetus esteeltä toiselle. Viereltä ohjaus hidastaa koiran vauhtia, koska yleensä koirat ovat ihmistä nopeampia. Monessa kiperässä paikassa viereltä ohjaus on kuitenkin välttämätöntä. Takaa ohjaus on kaikkein nopein ohjaustekniikka. Koira lähetetään itsenäisesti suorittamaan esteet, sitä ei viedä esteille. Takaa ohjaus vaatii ohjaajalta hyvää vartalon koordinaatiota ja hallintaa. Tämä ohjaustapa vaatii myös varmaa käskytystä haltuunottotilanteissa ja kunnon palkkion haltuunotettaessa. Takaa ohjaus soveltuu Vilanderin mukaan parhaiten nopeille paimentaville koirille kuten bordercollielle. Viereltä ohjauksen oppiminen on helpointa ja nopeinta. Edestä ohjaus vaatii enemmän opettelua ja ohjaajalta hyvää kuntoa. Takaa ohjaaminen on kaikkein aikaavievintä: vaatii 1-2 vuotta tehokasta harjoittelua ennen kuin hyviä tuloksia voi odottaa. Pertti Vilander painottaa, että huipulla kilpailevan koirakon on syytä osata kaikki kolme eri ohjaustekniikkaa: viereltä ohjaus hallinnan ja tarkkuuden vuoksi, edestä ohjaus ahtaissa paikoissa haltuunoton ja ohjaamisen takia ja takaa ohjaus vauhdin lisäämisen takia. Mitä paremmin hallitsee kaikki tekniikat, sitä todennäköisempää menestyminen arvokisoissa on. - Kirjassa on 40 sivua erilaisia rataharjoituksia, joissa eri ohjaustekniikoita voi harjoitella.
 Yoko hypyssä Ohjaajan psyykkinen valmentautuminen Hannele Nykäsen mukaan psyykkisellä valmennuksella voidaan saavuttaa tai kehittää huipulla menestymiseen tarvittavaa asennoitumista. Psyykkinen valmennus pohjautuu seuraaviin käsityksiin:
1. Jokainen ihminen on oman itsensä paras asiantuntija. Ihmeitä tapahtuu ihmisille, jotka uskaltavat unelmoida niistä. Ihmeet voivat olla urheilijan tavoitteita. Jollekin ihmeeksi riittää hauskat hetket yhdessä koiran kanssa. Toinen haluaa saada koiransa agilityvalioksi. Ja kolmannet haluavat huipulle. Kuitenkin Nykänen kehottaa unelmoijaa miettimään tavoitteensa realistisuutta: Ovatko ihmisen fyysiset ominaisuudet riittävät? Onko koira tarpeeksi hyvä? Mahdollistaako elämäntilanne kovan harjoittelun? Onko tarpeeksi aikaa, rahaa ja energiaa? Ja ennen kaikkea: oletko valmis tekemään määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti työtä siitä tosiasiasta tietoisena, että vuosittain vain yksi ihminen maailmassa voittaa maailmanmestaruuden.
Hannele Nykänen antaa menestyjälle matkaeväitä: Nöyryys. Nöyryys on asenne. Se ei tarkoita nöyristelyä, vaan se on oppimiskykyä ja avointa mieltä. Se on kysymys "mitä voin tehdä paremmin" ja halua kuunnella niitä, jotka osaavat paremmin.
Tavoitteellisuus. "Mikään tuuli ei ole suopea ilman päämäärää seilaavalle laivalle." Huipulle pääsemiseen
tarvitaan ensin unelma ja sen jälkeen paljon pienempiä osatavoitteita.
Kurinalaisuus. Kurinalaisuus on itsensä "pakottamista" harjoituksiin vaikka sataisi räntää ja väsyttäisi.
Unelman toteutumiseen tarvitaan myös säännöllisyyttä elämäntavoissa. "Silloin tällöin kun siltä
tuntuu" -harjoittelulla ei huipulle ole asiaa.
Kärsivällisyys. Hosumalla ei hyvää tule. Huippu-urheilijaksi kehittyminen ja koiran valmentaminen vaatii
tuhansia harjoitustunteja. Kärsivällisyyttä ja uskoa tulevaisuuteen tarvitaan myös silloin, kun koiralle
tai itselle tulee joku vamma. Huumori. Vaikka kuinka tekisi vuosikausia työtä unelmansa eteen, voi käydä niin, ettei sitä koskaan saavuta. Siksi matkasta on hyvä tehdä mukava. Huumorin ja hauskanpidon avulla jaksaa silloinkin kun ei muuten jaksaisi. Mukavan matkan jälkeen ei niin harmita, vaikka päämäärä jäisikin saavuttamatta. Kielen, mielen ja kehon yhteistyöstä on olemassa kaksi sanontaa: "Kieli ohjaa mieltä ja mieli ohjaa kehoa" sekä "Heitä mieli edellä, niin keho seuraa perässä". Ajatukset ja sanomiset vaikuttavat tunnetiloihin ja sitä kautta suoritukseen. On eri asia ajatella: "Möhläänköhän minä taas?" kuin "Kaikkihan välillä tekevät virheitä, se kuuluu tähän lajiin." Jos ajattelee itsekseen: "Minun pitäisi treenata", sisältää jo tuo "pitäisi"-sana moitteen laiskuudesta. Sen sijaan voi ajatella: "Onpas hienoa mennä treenaamaan!" On syytä opetella häätämään negatiiviset ajatukset mielestään ja tuoda positiivinen ajatus tilalle. Oman ajatus- ja asennoitumismallin muokkaaminen voi olla vaikeaa, mutta se on mahdollista. Vahvoilla mielikuvilla tulevasta on taipumus vaikuttaa arkipäivän valintoihimme. Jos jotain asiaa haluaa oikein paljon, sitä kannattaa ajatella usein. Nykäsen mukaan psyykkinen valmentautuminen on ennen kaikkea ajattelua. Mitä enemmän urheilija käyttää päätään, sitä varmemmin ja nopeammin hän kapuaa kohti huippua. Fyysisesti toteutettujen harjoitusten määrä on rajallinen, koska oma ja koiran keho kestävät vain tietyn määrän rasitusta. Sen sijaan mielikuvissa voi tehdä valtavan määrän toistoja. Lisäksi mielikuvissa tehtyjen harjoitusten onnistumisprosentti on 100, mikä lisää itsevarmuutta ja onnistumisen tunnetta.
 Jekku keinulla / kuva: J. Nevalainen Esimerkkipari Heli ja Aida Kun Hannele Nykänen ja Pertti Vilander olivat päättäneet kirjoittaa agilitykirjan, he tarvitsivat projektiinsa "koekaniinin". Koekaniinista haluttiin kouluttaa agilitykilpailija maailman huipulle. Huh, huh, mikä virka! Melkoista luonteenlujuutta osoitti Heli Koskinen lupautumalla tähän tehtävään belgianpaimenkoira Aidan kanssa. Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti pennun valinta, pennun kasvatus ja koulutus sekä Helin ja Aidan johtajuusongelmat. Kun Aida alkoi 2-vuotiaana rähistä muille koirille, pääsi ongelmakoirakouluttaja Vilander töihin. Ratkaisuksi johtajuusongelmaan löytyi tiukka kuri ja "nipottaminen", kävelyt vain hihnassa kontrolloidusti ja huomion epääminen kotioloissa. Ainoa huomio ja toiminta tarjottiin agilityradalla. Näin koiraan saatiin lisää vauhtia ja kuuliaisuutta myös agilityradalla. Helillä oli kokemusta jo edellisten koiriensa kanssa agilitystä, mutta ei 2-luokkaa ylempää. Kunnianhimoinen kouluttajapari asetti tavoitteeksi saada Heli ja Aida 3-vuotiaana SM-kisoihin ja maajoukkueeseen. Agilityvalmentaja Vilanderin ja psyykkisen valmentaja Nykäsen lisäksi tytölle värvättiin myös kuntovalmentaja, Topi Valtakoski. Ajatella, jollain agilityharrastajalla on kolme valmentajaa, kun meillä muilla harvalla edes yhtä. Luin tarinaa kuin satua: onko tämä totta Suomessa! SM-kisatavoite täyttyi jo vuotta ennen kuin oli tarkoitus, ja Heli ja Aida pääsivät osallistumaan vuoden 2003 SM-kisoihin. Tarina loppuu siihen, että kirja menee painoon ja SM-kisoihin on aikaa vielä pari viikkoa. Satu-vaikutus oli niin voimakas, että minun piti käydä katsomassa SM-kisojen tuloksista, onko siellä tosiaan kilpaillut tämän niminen pari. Oli, tarina ei siis ollut satua! Täytyy vain toivottaa onnea jatkoon Helille ja Aidalle, aika rohkea teko asettua näyteikkunaan koko Suomen agilitykansan silmien alle.
Kirjaa voi tilata sähköpostitse osoitteesta
 Marjatta ohjaa Paita hypylle
 Cosmo keinulla; agilityn SM 2003, kuva J. Nevalainen
 Juha ohjaa Yokoa
FIN AVA FIN TVA JK3 PPR1 Tending Trick Or Treat "Jekku"
Bordercollie -sivuille
|
