Kukin ohjaaja opettaa koiralleen tietyn ohjaustyylin. Tyylit ovat hyvin yksilöllisiä ohjaajan persoonallisuudesta ja kyvyistä sekä koiran rodusta ja ominaisuuksista johtuen. Onko aivan sama koiraa ajatellen, miten ohjaa? Koirahan joka tapauksessa opettelee ohjaajansa tyylin. Entä tuloksen kannalta? Vaikuttaako ohjaustavan muutos tulokseen?

Millä tahansa ohjausmetodilla voidaan päästä huipputulokseen, jos vain koirakon yhteistyö on täydellistä. Siksi mitään ainoaa oikeaa ohjaustapaa ei ole. Ainoastaan voidaan antaa vinkkejä, mitä ohjaaja voi kokeilla päästäkseen vielä parempiin tuloksiin. Tästä voidaan päätellä, että agilityssa on kuitenkin tiettyjä ohjausideoita, mitkä pätevät useimpiin koirakoihin ohjausta parantavasti. Tulosta ajatellen siis ohjaustyylillä on merkitystä. Myös koiraa ajatellen ohjaustapa vaikuttaa. Senkin työskentely helpottuu, jos ohjaaja on loogisempi ja selkeämpi. Ohjaamista tulisikin miettiä juuri koiran näkövinkkelistä lähtien.

Kilpailutason agility on huipputasolla pienestä kiinni. Radan jälkeen ohjaajat useimmiten pohtivat urakalla, mikä meni pieleen, jos he häviävät voiton sadasosasekunnilla. Missä olisin voinut parantaa? Silloin ratkaisu löytyy useimmiten ohjaajan sijoittumisesta ja liikkumisesta radalla. Koira on saattanut esimerkiksi tehdä liian ison kaarroksen radalla, koska ohjaaja ei ole ajoissa kertonut seuraavaa estettä. No, kaarroksiin saattaa olla muitakin syitä, kuten koiran yleensä hidas kääntyvyys esteen jälkeen (yleensä syynä on varovaisuudesta johtuva myöhästynyt liikesuunnan vaihto), myöhästyneet käskyt jne.

Katselimme muistin virkistämiseksi viime vuoden MM-kisoja. Siellä näki kaikenlaisia ohjaustyylejä. Huomiota kiinnittivät monen bordercollien pitkät kaarrokset ja staattiset ohjaajat. Ohjaustyylien eron suomalaisten ja vaikkapa keskieurooppalaisten välillä huomasi suoritusajoissa: suomalaisten maksikoirien ajat olivat omaa luokkaansa. Tämä sepustus on kirjoitettu aika lailla suomalaispohjalta, koska se tuntuu meistä loogisimmalta tavalta ohjata mini- midi- tai maksikoiraa. Sitä paitsi emme tunne bordercollieohjausta tarpeeksi osataksemme sitä arvostella. Tälle tekstille sen sijaan saa vapaasti murista, sillä tämä on vain meidän tämähetkinen käsityksemme koiran ohjaamisesta ja vieläpä suppea esitys siitä. Mitä enemmän keskustelua syntyy, sitä enemmän saamme taas uusia ideoita.

Mielestämme samat ideat ja ongelmat pätevät kaikkien kokoluokkien koiriin, toki pienet asiat huomioiden. Katseltaessa samanlaisten ratojen suoritusaikoja voi havaita, etteivät maksit ole minikoiria nopeampia. Ohjaamisen motiivi lienee kaikilla ohjaajilla sama: selkeä ohjaus koiran kannalta, jolloin koiran ei tarvitse kertaakaan kääntyä kysymään mitä tehdään seuraavaksi. Tämä takaa parhaan lopputuloksen. Siksi tätä juttua ei ole kirjoitettu vain jollekin kokoluokalle. Sitä paitsi koira ei tiedä, onko se mini- midi- vai maksikokoinen...

Muutama vuosi sitten eräs suomalainen pitkän linjan ohjaaja naureskeli katsellessaan meikäläisiä rataan tutustumisessa. Hänestä oli huvittavaa, kun pohdimme otsa kurtussa ohjauslinjoja, valsseja yms. Hänen mielestään radalla pärjäsi ilman moisia kommervenkkejäkin ihan hyvin juoksemalla valssaamatta ja leikkaamatta vain koiran rinnalla suoraa linjaa, joka olikin ihan yleistä siihen aikaan. Eipä mennyt kauaakaan, kun hän liittyi tekniikkajoukkoon ja tunnusti, että muuta keinoa ei taida olla tulosten parantamiseksi.

Ohjaaminen koostuu monista eri asioista. Näitä asioita ovat mm. ohjaajan sijoittuminen radalla (edellä, rinnalla tai takana ohjaus), vartalon käyttö, käsien käyttö, äänen käyttö (äänen kovuusaste, äänensävy), ohjaajan peruuttaminen ja sivuttaisliike, liikkeen suunta, tarkkaavaisuus, koiraan katsominen, dominanssi, ohjaajan vauhti (perusnopeus, spurtit, hidastukset) jne. Hyvä ohjaus on näiden kaikkien yhdistelmä radan ja tilanteen mukaan. Mitään asiaa ei saa painottaa toisen kustannuksella. Hyvä ohjaaja kykenee tekemään suunnitelman muutoksen heti tarvittaessa sadasosasekunnissa eikä jää roikkumaan alkuperäiseen suunnitelmaan. hjaaja siis elää koiran kanssa yhteisessä rytmissä ja auttaa koiraa omalla ohjauksella. Tätä ei saavuteta kuin uutteralla harjoittelulla ja täydellisellä suhteella koiraan. Toiset ohjaajat ovat alusta alkaen luonnonlahjakkuuksia, jotka osaavat lukea koiraa ja hallitsevat vartalonsa, useimmat eivät ole.

Tavoitteeseen pääseminen vaatii lujaa harjoittelua, teknistä tietoa ja itsensä ja koiran motivoimista. Niin kauan pitää harjoitella, että ohjaus "tulee selkärangasta" eikä sitä tarvitse enää radalla miettiä. Mitä nopeampi koira, sitä nopeammin tulee ohjaajan reagoida. Kuuman koiran kanssa pitäisi kuitenkin samanaikaisesti säilyttää rauhallisuus ohjauksessa. Samoin päinvastoin: flegmaattisempaa koiraa ohjatessa sitä tulisi kannustaa ja yllyttää tulisemmalla ohjauksella.

Aloittelijoiden ongelmia

Huipulle pääseminen vaatii useimmiten vuosien tiiviin ja johdonmukaisen työskentelyn. Harva aloittelija on "seppä syntyessään", poikkeuksiakin tosin on. Alussa voi olla vaikeaa löytää yhteinen sävel koiran kanssa. Näistä asioista puhuimmekin jo aiemmin julkaistuissa artikkeleissa. Monella nykyään on ongelmia kroppansa motoriikan kanssa, agilityssa kun monet asiat tapahtuvat yhtäaikaa. Jalat voivat tarkoituksella mennä aivan eri suuntaan kuin ylävartalo. Samalla pitäisi vielä käyttää käsiä ja ääntä. Nykyihmiselle liikkuminen ja ruumiinhallinta ei ole enää niin luontevaa kuin aiemmin. Alas katsomatta ei tiedetä, missä asennossa jalat ovat.

Vaikeinta ehkä on ajatus jatkuvan liikkeen säilyttämisestä Jatkuva liike voi tarkoittaa vaikkapa vain ylävartalon liikettä jalkojen pysyessä paikallaan. Usein näkee ohjaajan suorastaan pysähtyvän radalla esteen eteen hoputtamaan koiraa esteen yli. Rohkea, suuntaa kertova liike on tavoite, mihin hyödyttää pyrkiä. Lisäksi ongelmana on koiran irtoaminen: koira roikkuu kiinni kädessä makupalan toivossa eikä lähde ohjaajan käskystä esteelle. Tähänkin asiaan kannattaa kiinnittää huomiota heti uran alkutaipaleella. Päinvastaisiakin ongelmia toki on: koira häviää horisonttiin suorittamaan rataa ihan itsekseen välittämättä ohjaajan viesteistä. Tällaiset koirat yleensä kyllästyvät odottamaan ohjaajan ohjeita, saattavat näykkiä häntä ja valitsevat kiireissään omat tiensä. Tällaisen koiran ohjaajan pitää nopeuttaa ja aikaistaa kaikkea: käskyjä, liikettä jne. säilyttäen kuitenkin rauhallisen, johdonmukaisen ohjauksen. Kuulostaapa helpolta!

Radalla sijoittuminen koiran näkövinkkelistä katsottuna loogisesti on myöskin alkuun ongelmallista. Ohjaaja ei kykene hahmottamaan koiran liikkeitä etukäteen eikä osaa sellaista edes ajatella. Näin ohjausliikkeet ovat myöhässä, ohjauslinjat kertovat vääriä suuntia ja ohjaajan katkeava, tökkivä liike sekoittaa koiraa.

Kaikki alla kerrotut asiat valkenevat aloittelijoille harjoittelun edistyessä. Motoriikka paranee ja koko lajin mielenkiintoinen monimuotoisuus kirkastuu vähitellen. Asiaa edistää hyvä kouluttaja, jolla on tiedot ohjauksen nykysuuntauksista. Tunnemme monia nykyisiä huippuagilitaajia, jotka ovat saaneet hyvää opetusta heti alusta alkaen eikä heidän ole annettu tehdä turhia virheitä. Ohjeet ovat olleet selkeitä ja harjoitteet tavoitteellisia. Nykyisillä aloittelijoilla on helpompaa kuin aiemmin aloittaneilla, kuten meikäläisillä: agilityssa oli vallalla aivan erilaisia ajatuksia kuin nyt. Olemme varmasti käyneet läpi kaikki tyylisuunnat ja metodit, koska selkeää "oikeaa" suuntausta ei ollut; lajikin oli 90-luvun puolivälissä aika uusi. Tosin sekalainen menneisyyskään ei välttämättä ole haitaksi. Olemme nähneet erään nykyisen huipun huvittavia alkuajan nauhoja: pujottelun ohjaus oli kuin perunapellon kuokkimista... Nykyäänkään ei voida osoittaa ainoaa oikeaa ohjaustyyliä. No, ainakin jotkut asiat on tiedostettu hyviksi tai huonoiksi metodeiksi ja vaihtoehdot ovat selkiytyneet.

Ajoitus

Ohjaajan oppiessa tuntemaan koiransa ja hallitsemaan omaa kroppaansa alkaa ajoituskin onnistua. Katsottaessa kisavideoita kuulee kuitenkin useimmiten kommentin: "olin myöhässä tuossa kohdassa"...

Nopealla koiralla ajoituksen merkitys korostuu. Ohjaajan ollessa vähän myöhässä on koira jo mennyt, todennäköisesti väärälle esteelle. Tällaista koiraa ohjattaessa ei ohjaajalla ole aikaa miettiä yhtään mitään, vaan kaiken pitää tapahtua sadasosasekunneissa. Siksi ohjaajan liikkeiden on oltava nopeita ja oikein ajoitettuja. Hänen pitää hyödyntää kaikki mahdolliset esteet, jossa hän saa välimatkaa koiraan päästäkseen seuraavaan strategiseen asemaan.

Ohjaajan liikkeiden ja käskyjen tulee tulla juuri oikeassa kohdassa. Jos kuuliaiselle koiralle sanotaan "tänne" ennen hyppyä, se kieltää esteen, jos vain pystyy. Tai jos koira tulee ohjaajan jaloille, on ohjaajan valssi myöhässä. Sekunnin sadasosan myöhästyminen pujottelulle käännettäessä saa koiran epäonnistumaan. Liukkaalla alustalla virheet korostuvat. MM-kisoissa näki taas hyvin, miten vaikeaa ohjaajien oli huomioida matto ja sen vaikutus. Koirat tekivät hurjia kaarroksia ja liukastelivat, koska eivät pystyneet kääntymään. Ohjaajien käskyjen ja liikkeiden ajoitus oli myöhässä; normaalilla alustalla koira olisi kyennyt kääntymään totutusti. Tai ohjaajien juoksurytmi ei muuttunut tarpeeksi, vaan he juoksivat niin sanotusti täysillä koko ajan. Toisaalta liukas matto taas aiheutti sen, etteivät ohjaajat uskaltaneet kertoa koiralle tarpeeksi ajoissa esimerkiksi hypyn jälkeistä suuntaa. Tämä olisi saattanut aiheuttaa riman putoamisia jne.

Vartalo

Tärkeintä ohjaamisessa on vartalon käyttö. Sanoilla ja käsillä ei ole juurikaan merkitystä, jos niiden viesti on ristiriidassa vartalon kertoman viestin kanssa. Vartalon kieli ja siihen liittyvä liike on niin vahva, että koira uskoo sitä. Siksi radalla vartalon suunta kertoo koiralle, mihin suuntaan mennään. Perusperiaatteena siis on, että ohjaajan hartialinja osoittaa suunnan. Hartialinjan vaikutus ja sen vahvuus vaihtelee koiran kokemuksen ja yksilöiden välillä. Täydellisessä yhteistyössä koira lukee äärimmäisen herkästi ohjaajan vartalon käskyjä.

Tässä varmasti eri roduilla on eroavaisuuksia. Paimenkoirat saattavat toimia erinomaisesti, vaikka vartalo ei aina olisikaan kurssissa. Katselimme Norjassa viime kesänä suu auki bordercollieita, jotka tekevät täydellistä rataa ohjaajansa vain jököttäessä suht' paikallaan käsien vain huiskiessa vähän suuntaa. Uskomme kuitenkin, että näidenkin koirien suoritukset vielä paranisivat, jos ohjaaja auttaisi koiraa enemmän. Ainakaan koiran ei tarvitsisi koko ajan kysyä suuntaa.

Käsien käyttö

Äskeiseen liittyy oleellisesti käsien käyttö. Monesti kuulee sanottavan, että koiraa ohjataan aina vain koiran puoleisella kädellä, koska se on koiran kannalta loogisempaa. Olemme tässä asiassa paljolti samaa mieltä. Kuitenkin, jos ajattelemme vartaloa, on asiassa ristiriitaa. Väitämme, että vartalo viestittää koiralle enemmän kuin kädet ja että vartalon suunta kertoo koiralle menosuunnan. Ajatellaanpa tapausta, että ohjaaja juoksee koiran rinnalla sen oikealla puolella radalla. Koiran pitäisi esteen jälkeen hypätä edempänä vasemmalla oleva samansuuntainen este. Tämän "koiranpuoleinen"-opin mukaan ohjaaja näyttää estettä koiralle vasemmalla kädellä. Vartalo näyttää edelleen suoraan, käsi siis vasemmalle. Koira katsoo vartalon suuntaa
ja jatkaa suoraan. Sen sijaan jos ohjaaja kääntäisi vartalon estettä kohti, koira todennäköisesti hyppäisi tarkoitetun esteen.

Kädet siis auttavat ohjaajaa kääntämään vartaloa. Äskeisessä esimerkissä ohjaajan saattaa olla vaikeaa vain kääntää ylävartaloaan jalkojen jatkaessa suoraan. Vartalon kääntöä auttaa oikea käsi eli vastakkainen. Kun ohjaaja käyttää vastakkaista kättä tällaisessa tapauksessa, kääntyy vartalo samalla automaattisesti. Käsi siis auttaa vartalon kääntämisessä ja vahvistaa koiralle kerrottavaa viestiä. Se on tässä tärkein idea. Käsi auttaa vartalon kääntämisessä.

Vastakkaista kättä ei saa jättää päälle. Itselläni siitä tuli paha tapa, kun kerran sain ideasta kiinni. Olen huomannut, että liikkeellelähtö tällaisissa vastakkaisen käden tilanteissa on vaikeampaa. Olen kuitenkin yrittänyt keskittyä hartialinjan ajattelemiseen, jolloin asia on helpompi mieltää: käsi vain auttaa vartalon käännössä, ei juuri muuta.

Koiraa voidaan pitää myös niin sanotusti kädessä kiinni radalla. Tämä on erinomainen taito vietäessä koiraa tiukoissa mutkissa tai haettaessa koiraa vaikkapa kontaktilta. Kädessä kiinni pitämiseen liittyy oleellisesti myös kädestä irtoaminen tarvittaessa (tästä lisää alempana). Koira seuraa käden liikkeitä joskus hyvinkin tarkasti. Ohjaajan pitäessä kättä ylhäällä sivullaan tulee käännöksistä laajoja kaarroksia. Sen sijaan, jos ohjaaja vetää kättä lähemmäs vartaloa, koira kaartaa vähemmän. Joskus riittää pikkusormen tahaton heilahdus lähettämään koiran väärälle esteelle. Tämä asia vaihtelee roduittain ja yksilöittäin.

Kädellä voidaan opettaa eri esteitä. Ylös lennähtävä käsi yhdistettynä käskyyn voidaan opettaa koiralle tarkoittamaan A-estettä erotukseksi vieressä olevasta pussista. Näin koira helpommin tajuaa, kumman esteen valitsee.

Vippaava käsi tarkoittaa koiralle suunnan muutosta. Esimerkkinä ohjaaja ohjaa koiraa sen puoleisella vasemmalla kädellä ja vetää sitä mukanaan. Vartalo on mahdollisesti kääntynyt samalla koirasta poispäin vahvistamaan koiran mukaan tuloa. Kun halutaan lähettää koira vaikkapa suljetussa kulmassa oleville kepeille vasemmalle, vipataan käsi kaaressa vasemmalle vartalon kääntyessä samalla. Koira kääntyy myös vasemmalle estettä kohti.

Kädet voivat tuottaa myös ongelmia. Koira pudottaa herkästi hyppyrimat, jos ohjaajan käsi yht' äkkiä putoaa alas kesken koiran hypyn. Käsien liikkeeseen pitää kiinnittää huomiota, jotta niistä olisi hyötyä sen sijaan, että niiden epämääräinen viuhtominen häiritsee koiraa. Käden liikkeen pitää olla johdonmukainen, jotta se tehostaa ja auttaa vartalon viestiä. Kättä ei saa veivata edestakaisin, koska se sekoittaa koiraa käden antaessa ensin luvan ja sitten peruessa sen. Toki koira tottuu oman ohjaajansa epämääräisiinkin huiskimisiin, mutta selkeämpi ja yksinkertaisempi tyyli minimoi virheiden mahdollisuuden.

Kädet osoittavat monella kohti taivasta. Tämä ohjaustyyli kertoo sitä vähemmän koiralle, mitä pienikokoisempi se on. Pienen koiran on vaikea nähdä kättä ollenkaan, jolloin käden viesti jää vähäiseksi. Tärkeää on pitää käsi koiran tasolla. Mitä pienempi koira, sitä matalampi käsi.

Taputtaminen on hyvin yleistä radalla. Taputtamisella on tehoa joissain radan kohdissa, mutta aika harvoin. Käsien läpsytys vie aikaa varsinaiselta ohjaamiselta. Lisäksi koira kyllääntyy alituiseen taputukseen eikä sillä ole mitään tehoa. Itse olemme sitä mieltä, että käsiä voisi säästää todelliseen ohjaamiseen ja käyttää taputusta vain esimerkiksi koiran kannustamiseen kepeillä, vaikkapa putkesta kutsuessa. Taas kannattaa miettiä, onko taputuksesta hyötyä. Mitä se kertoo koiralle? Vaikuttaako se koiraan motivoivasti? Vai onko se vain ohjaajan tapa?

Koiran vieminen kädessä ja koiran irtoaminen

Molemmat yllämainitut ovat tärkeitä ohjaamisessa. Koiran tulee osata molemmat. Koiraa, joka ei osaa tulla lähelle ja kulkea kontrolloidusti vaikeissa paikoissa, on paljon vaikeampaa ohjata kuin koiraa, jota tarvittaessa pitkiäkin matkoja voidaan kuljettaa kädessä. Kädessä kuljettaminen tarkoittaa koiran kulkemista käden perässä tai ainakin lähellä kättä, kokenut koira voi olla kädessä kiinni vaikka kauempanakin. Se voidaan opettaa siihen namin tai lelun kanssa. Monesti vielä esineeseen voidaan liittää jokin sana. Kun koira kuulee tämän sanan, se katsoo ohjaajan kättä lelun tai namin opettamana. Opetettaessa koiraa voidaan vaikkapa pyörittää käden perässä pitkin ahdasta hyppysokkelikkoa (siis esteiden vierestä) ja palkata usein mainitsemalla samalla esinettä tai namia merkitsevä sana.

Hyppyjen lisäksi koiraa voidaan kuljettaa kädessä kontakteilla, jolloin ko esteen jälkeinen kaarros pienenee koiran seuratessa kättä haluttuun suuntaan. Kontakti tällä tavoin tehtynä voi olla hitaampi, mutta sen jälkeinen kaarros vastaavasti nopeampi.

Koiran irtoaminen sopivissa kohdin kädestä on myös tärkeää. Se ei saa jäädä ohjaajan käteen roikkumaan, vaan käskystä sen tulee lähteä kohti haluttua estettä. Irtoava koira mahdollistaa ohjaajan siirtymisen seuraavaan loogiseen paikkaan kertomaan koiralle suoritussuuntaa. Putki on taas hyvä esimerkki. Tähän liittyy seuraava tärkeä asia.

Koiralle voidaan jättää käskyttämättä monia esteitä irtoamisen yhteydessä. Ajatellaan tilannetta, jossa koiran edessä on kolme estettä suorassa linjassa ja niiden päätteeksi putki tai kepit. On aivan turhaa huudella koiralle "hyppy-hyppy-hyppy-putki". Käskyissä ollaan kuitenkin myöhässä, mikä saattaa sekoittaa koiran rytmin. Miksipä ei sanottaisi vain "putkiiiii"? Koira joka tapauksessa hyppää suoralla kulkuväylällä olevat esteet ja tähtää heti putkeen. Se siis tietää jo kolme estettä aiemmin, mihin tulee mennä: sillä on suorituslupa, mikä lisää motivaatiota. Aivan sama toimii kepeissä. Tämä tietysti edellyttää, että koira jollain lailla tajuaa esteiden nimet. Totta kai tässäkin ohjaaja tukee suoritusta juoksulinjallaan, mutta hän voi jo hakeutua parempiin asemiin koiran lukittua putken ajoissa. Tämä toimii todella hyvin.

Ohjaaminen koiran edessä vai takana

Nykysuuntaus on ehdottomasti se, että ohjaaja pysyy koiran edellä radalla aina kun se vain on mahdollista, koska se lienee selkeämpää koiran kannalta. Lisäksi koiraa pystytään "vedättämään" ja siten parantamaan sen aikaa. Suorituksen pääasiallinen takaa ohjaus on harvinaisempaa nykyään. Silloin kun me aloitimme, ohjattiin koiraa nimenomaan takaa. Mielestämme näitä molempia tyylejä pitää harjoitella. Jos koira ei kestä takaaleikkauksia, tulee kisaradoilla ongelmia, koska kaikkia radan paikkoja ei pysty ohjaamaan vain edestä tai se ei ole kannattavaa. Monet vain unohtavat koko takaa ohjauksen, mikä kostautuu mm. koiran huonona irtautumisena joko suoraan tai esimerkiksi ohjaajan edestä oikealle.

Tämän vuoden MM-kisoissa Kaisa ohjasi Penniä takaa erinomaisesti. Ohjaaja työskenteli rauhallisesti ilman hosua ja koira teki todella pieniä käännöksiä. Pennikin on alkuaan koulutettu ilmeisesti takaaohjaukseen ja nämä radat sopivat siihen metodiin loistavasti. Useimmat ohjaajat veivät tälläkin radalla koiraa edestä ja kuten todettiin, huonommalla menestyksellä.

Edestä ohjaamisessa on omat ongelmansa. Ohjaajan pitää olla sukkelakinttuinen, jotta hän ehtii ajoissa pois koiran alta. Ohjaus näyttää monesti säheltämiseltä, sillä monet innostuvat valssaamaan koko ajan turhan päiten ja jopa häiritsemään koiraa näillä teknisillä jipoilla. Taas pitää miettiä valssien hyötyjä. Onko suoritukselle hyötyä, jos valssaan tässä? Nopeuttaako se? Vai etenisinkö vain suoraan? Monesti näitä hyötyjä ei riittävästi mietitä, vaan tehdään turhia ohjausliikkeitä. Itsekin sorrumme näihin alinomaa, vaikka selkeä yksinkertainen ohjaus olisi useimmiten ollut viisaampaa.

Käsien käyttö liittyy myös olennaisesti ohjaajan sijoittumiseen radalla. Jos ohjaaja on edellä, hän voi aina kertoa koiran puoleisella kädellä menosuuntaa. Vartalon käytön merkitys vähenee. Sen sijaan jos ohjaaja on takana tai rinnalla, vartalon viesti korostuu ja samalla käden käyttö. Innokas koira usein ryntää eteenpäin ensimmäiselle näkemälleen esteelle, jos ohjaajan vartalo ja liikesuunta ei anna ohjeita.

Rinnalla ohjaaminen on varma tapa. Tällöin kuitenkin ohjaajan on oltava nopea liikkuja, koska loppuaika riippuu ohjaajan juoksuvauhdista. Usein lisäksi koiran irtoaminen on heikkoa tai ainakin heikkovauhtista. Koira ikään kuin liikkuu koko ajan kädessä kiinni. Ohjaajan halutessa ohjata koiran rinnalla tulee hänen kiinnittää huomiota juuri tuohon irtoamiseen.

Ohjaajan sijoittuminen

Ohjaajan tulisi ohjata koiraa niin, että se tietäisi aina neljä seuraavaa estettä. Tämä erittäin tärkeä perusperiaate ratkaisee ohjaajan sijoittumisen. Ei siis pohdita vain seuraavaa estettä vaan mietitään jo neljää seuraavaa. Näin koiralla on koko ajan lupa suorittaa eikä sen tarvitse vilkuilla ohjaajan ohjeita.

Kuinka koiralle sitten kerrotaan rataa? Enimmäkseen keinoina käytetään koiran edessä valsseja, sen takana leikkauksia, vartalon suuntaa sekä ohjaajan liikesuuntaa (ks. alla). Oleellista on koiran lukittuminen. Ohjaajan ei esimerkiksi tarvitse saattaa koiraa esteelle asti, vaan vartalolla, käskysanalla ja kädellä heittämällä hän voi kehottaa koiraa esteelle ja samalla heti koiran lukittua esteen siirtyä kiireesti etukäteen miettimäänsä paikkaan ja kutsua koiraa ajoissa. Tällainen hyvä "siirtymiseste" on mm. putki. Koiran ollessa putkessa voi ohjaaja kätevästi siirtyä seuraavia esteitä ajatellen soveliaaseen paikkaan. Toinen tällainen este on pujottelukepit. Kepeiltä irtoamista tulee kovasti harjoitella, jotta koira kestää tilanteen. Myös kontaktiesteet voivat olla tässä avuksi, jos koira ei kaipaa ohjaajan käden tai vartalon apua kontaktipinnoilla. Kaikki tällaiset esteet tulee käyttää hyväksi.

Takaaleikkaus on myös erinomainen keino kertoa koiralle suuntaa. Ohjaaja lähettää koiran esteelle ja leikkaa takaa vaikkapa vasemmalle. Koira tietää siten jo ennen estettä suunnan vasemmalle. Tätä pitää harjoitella, ettei koira lähde ennen aikojaan liikkeeseen mukaan vaan hyppää esteen ensin.

Toinen vaihtoehto on juosta esteelle koiran kanssa, juosta esteen ohi ja valssata koiran edessä samalla näyttäen suuntaa vasemmalle. Valssatessa pitää vain olla sukkela, jotta ehtii ajoissa asemiin. Siksi juoksuvalssit ovat käteviä. Ohjaaja valssaa vauhdissa liikkeen jatkuessa samalla eteenpäin ja mahdollisesti peruuttaa aina välillä. Tämä on joka tapauksessa hauskaa katseltavaa usein... ohjaaja hukkaa jalkansa, koiran ja lopulta horisontin! Harjoitus tekee mestarin!

Ohjaajan liikesuunta

Tärkeimpiä juttuja ohjauksessa on jatkuva liike. Ohjaaja ei saa koskaan pysähtyä radalle pyllistelemään, koska se ei kerro koiralle mitään tulevasta suunnasta. Se ei myöskään auta koiraa kääntymään esteen jälkeen nopeammin, vaikka näin monesti luullaan. Loogisen, suuntaa kertovan liikkeen on siis alinomaa jatkuttava. Liikkeeksi luetaan paitsi jalat, myös vartalon ja käsien käyttö. Ylä- ja alavartalo saattavat lisäksi vielä kertoa eri asioita koiralle. Jalat saattavat juosta suoraan eteenpäin ylävartalon ja vastakkaisen käden kääntäessä koiran kulkusuuntaa toisaalle.

Vartalo-ohjauksen lisäksi ohjauksen tärkeimpiä elementtejä on ohjaajan liikesuunta. Se kertoo koiralle erinomaisen hyvin, mihin suuntaan seuraavaksi lähdetään. Ajatellaan esimerkkiä: koira lähtee puomilta yhtä aikaa ohjaajan kanssa. Sen pitää hypätä rengas, joka on suoraan edessä ja kääntyä 180 astetta takaisinpäin oikealle, missä odottaa pujottelueste. Jos ohjaaja jää pyllistelemään renkaan taakse, tekee koira todennäköisesti pitkän kaarroksen. Jos ohjaaja sen sijaan siirtyisi valssaten heti oikealle kertoen suuntaa, kääntyisi koirakin paremmin.

Ohjaajan liike ja liikkeen suunta yhdessä äänen kanssa virittävät kuminauhan ohjaajan ja koiran välille. Kuminauha venyy ja lyhenee tarvittaessa. Hyvin usein se myös katkeaa nauhan jouduttua liian kovalle koetukselle. Näin voi käydä, jos koira esimerkiksi lukittuu väärälle esteelle. Tällöin ohjaaja ei ole osannut varautua tempaisuvaaraan tarpeeksi ajoissa. Ohjaajan liike tai vartalon suunta tai molemmat yhdessä ovat kertoneet virheellistä tai myöhästynyttä tietoa koiralle ja kuminauha katkeaa.

Koiralle voidaan kertoa jo yhdellä askeleella, mihin ollaan menossa. Ohjaajan astuessa askeleen eteenpäin puomin kontaktilta lähdettäessä säntää sukkela koira jo eteen. Sen sijaan, jos ohjaaja astuu samassa tilanteessa sivulle, tietää koira jo menosuunnan.

Koiraa voidaan liikkeellä "prässätä" ohjaajan haluamaan suuntaan. Ohjaajan juokseminen koiran takana vinosti sitä kohti saa koiran väistämään vaikkapa vasemmalle ohjaajasta poispäin. Näin se saadaan esimerkiksi hyppäämään haluttu este työntämällä koira liikkeellä esteelle.

Vekkejä kannattaa usein tehdä radalla, jos siitä on hyötyä seuraavia esteitä ajatellen. Vekillä koiran juoksulinja suoristetaan tuleville esteille. Vekki tehdään hypyn edessä, jolloin koira ikään kuin työnnetään parempiin asemiin ohjaajan prässäyksen ja käden avulla. Sen jälkeen sen annetaan hypätä. Sen tekemiseen saattaa kulua hieman aikaa, mutta useimmiten tämä aika säästetään jatkossa. Sillä voidaan saada juoksulinja suoremmaksi seuraavalle esteelle ja vähentää väärälle esteelle säntäämisen mahdollisuutta. Tämä on erittäin hyvä tapa monessa kohdassa.

Nykysuuntauksia ovat myös peruuttaminen ja sivuttaisliike. Ohjaajan peruuttaminen kertoo koiralle, että sen pitää mahdollisimman pian tulla ohjaajaa kohti. Ohjaajan kädet osoittavat koiraa kohti, ikään kuin niissä olisi riehulelu tai makupala. Ollessamme Euroopassa kurssilla he kertoivat aina opettavansa koiran tulemaan ohjaajan luokse hänen peruuttaessaan. He pitivät asiaa erittäin tärkeänä. Peruuttamista kannattaa harrastaa ahtaissa paikoissa tai hypyn jälkeisissä käännöksissä. Se vähentää väärän esteen valitsemista, koska koira pyrkii suoraan ohjaajaa kohti. Tätä pitää paljon harjoitella, sillä aika usein ohjaajat kompastuvat omaan näppäryyteensä ja jopa keikahtavat kumoon. Toisekseen pitää harjoitella nopeita eteenpäinlähtöjä suoraan peruutuksesta, jotta liike jatkuisi loogisena eikä koira tule jaloille epätietoisena seuraavasta esteestä.

Sivuttaisliikkeitä näkee tehtävän useimmiten silloin, kun koira lähetetään hypylle ja otetaan se saman tien vastaan toisen hypyn kautta. Tällöin lähettävä, koiranpuoleinen käsi pysyy ylhäällä näyttäen koiralle suuntaa vartalon kulkiessa koiran mukana sivuttain. Liike tehoaa erittäin hyvin sen kertoessa koiralle selkeästi seuraavan esteen. Monesti tähän sarjaan yhdistetään koiraa vastaanotettaessa ohjaajan samanaikainen peruuttaminen. Mielestämme liikesarja on todella hyödyllinen.

Ohjaajan vauhti

Totuus on se, että nopeat ohjaajat ovat vahvoilla palkintosijoja jaettaessa. Ketteräjalkaiset entiset jalkapalloilijat (katkeraa puhinaa..) ovat jo maalissa meikäläisen ex-uimarin vasta kauhoessa puolivälissä... Tottahan se on: tämä laji vaatii nimensä mukaisesti myös ohjaajalta ketteryyttä ja motoriikkaa. Ohjaajan pitäisi pystyä tekemään samanaikaisesti monta asiaa, joten kömpelyys ei ole paras mahdollinen valttikortti. Ohjaajan pitäisi pystyä myös spurttaamaan ja vaihtamaan yleensäkin nopeasti rytmiä. Juoksuvalmennus on saanut jatkuvasti lisää jalansijaa ohjaajien harjoittelussa. Treenaamisen kautta saadaan ohjaajan luottamus omaan liikkumiskykyynsä lisääntymään. Tällöin voidaan radalla keskittyä itse ohjaamiseen enemmän.

Tämän vuodatuksen myötä on turha kuitenkaan kenenkään laittaa agilitykenkiä naulaan. On olemassa lukemattomia esimerkkejä menestyksestä, vaikkei ohjaaja olekaan liikkumisvauhdiltaan huipputasoa. Agility on kuitenkin myös erittäin tekninen laji, jolloin ohjaajan hitaampaa liikkumista voidaan kompensoida opettelemalla selkeä ohjaustyyli sekä opettamalla koira irtoamaan itsenäisemmin. Tällaisen ohjaajan koiraa ei kannata opettaa kulkemaan kädessä, koska lopputulos on sama kuin ohjaajan juoksuvauhti. Hyvän tuloksen saavuttamiseen riittää monesti se, että ohjaaja uskaltaa lähteä liikkeelle ajoissa eikä jää odottelemaan selvissä paikoissa koiraa liiaksi. Ohjaajan ei suinkaan tällöin tarvitse olla huippunopea.

Koulutettavat joskus valittavat, etteivät he pysty juoksemaan niin nopeasti vyötärölle kertyneen elopainon takia. Agility ei kuitenkaan ole nopeusjuoksulaji, vaan kuten todettu, tekniikkalaji. Tukevuus ei automaattisesti estä ketteryyttä ja elastisuutta. Ylipaino altistaa huonokuntoisuudelle, mutta tämä ominaisuus vaivaa myös hoikkia ihmisiä.

Ohjaajan motoriikka paranee harjoittelulla. Sitä voidaan vahvistaa muillakin harrastuksilla, esimerkiksi sählynpeluulla. Juoksuvauhtia ja rytminvaihdoksia kannattaa harjoitella muuallakin kuin agilityradalla.

Kerran jossain ulkomailla katselimme seitsemänkymppistä bordercollie-ohjaajaa lähtöviivalla. Olimme aivan varmoja, että ohjaaja ei kykenisi pärjäämään nuoremmilleen, koska hänen liikkumisensa oli aika kankeaa. Saimme hävetä ennakkoluulojamme: hän ohjasi koiraansa upeasti vain pienellä liikkeellä koiran lukiessa häntä virheettömästi irroten vauhdikkaasti esteille. Sijoitus oli aivan kärkipäässä. Hän oli kouluttanut koiransa omaa liikkumistaan silmälläpitäen.

Koiran vauhti ja elastisuus

Hyvään lopputulokseen ei päästä pelkästään ohjaajan ketteryydellä. Myös koiran täytyy olla kunnossa fyysisesti ja psyykkisesti. Iloinen koira on motivoitunut koira; se oppii hyvin ja suorittaa rataa täysillä ohjaajan kanssa. Jäykkä tai sairas koira pitää ensin saada kuntoon, ennen kuin siltä voidaan vaatia mitään suorituksia. Koiralle pitää ensinnäkin luoda hyvä peruskunto vaihtelevassa maastossa. Toiseksi sen lihaksista pitää huolehtia pitämällä ne lämpiminä, verryttelemällä, palauttavalla liikunnalla, hieronnalla ja venyttelyllä ennen ja jälkeen treenien tai kilpailujen. Vasta ohjaajan ymmärrettyä koirasta huolehtimisen, voidaan sen kanssa hyvillä mielin harjoitella ja pyrkiä kovempivauhtisiin suorituksiin.

Koiran vauhtia ohjaaja saa parannettua omalla oikea-aikaisella liikkumisellaan, ajoissa annetuilla käskyillä sekä kunnollisella motivaatiolla. Pallon heittoa yli esteen ei mielestämme mikään voita...

Ääni

Kuurollakin koiralla voidaan tehdä hienoja suorituksia. Tästä jo voidaan päätellä, että ääniapu ei ole välttämätön. Äänellä koiralle annetaan estekäskyjä ja mahdollisesti suuntakäskyjä, kannustetaan tai rauhoitetaan.

Estekäskyistä on eniten apua silloin, kun ne annetaan todella ajoissa. Estekäsky tulisi antaa koiralle, ei ohjaajalle itselleen. Asia on vähän kuin auton suuntavilkun käyttö. Sekin pitäisi antaa tiedoksi muulle liikenteelle, ei kuljettajalle. Estekäskyn pitää myös tarkoittaa jotain koiralle. Kepit-komento tarkoittaa koirallekin keppejä eikä ole vain mikä tahansa äännähdys ohjaajalta. Kuitenkin pitää muistaa, että vartalon viesti on sanoja vahvempi. Jos vartalo näyttää puomille ohjaajan käskyttäessä keppejä, menee koira varmasti puomille vaikka se ymmärtäisi annetun estekäskynkin.

Äänellä voidaan kannustaa koiraa nopeampaan vauhtiin radalla tai yksittäisillä esteillä. Tällaisissa tapauksissa äänestä on suurta hyötyä. Erittäin tärkeä jatkuva ääni on koiran mennessä putkeen tai pussiin, jotta se tietää, minne päin lähteä esteen jälkeen. Tässä monesti ääniapu on myöhässä ja hukataan kalliita sekunteja koiran lähtiessä kovassa vauhdissa väärään suuntaan. Kuten aikaisemmin totesimme, ohjaajan juoksulinja ennen putkea jo kertoo koiralle suuntaa. Ääni on tässä välttämätön lisäapu.

Äänellä voidaan myös rauhoittaa ja kontrolloida koiraa, jos on tarpeen. Kyseessä voi olla yksittäinen este kuten kontaktieste tai keskittymistä vaativa radanpätkä. Hyvä äänenkäyttö vartalon ja liikesuunnan lisäksi tukee kuminauhaa koiran ja ohjaajan välillä. Monesti koira seuraa ohjaajaa paremmin, jos sitä avitetaan jatkuvalla kutsuvalla äänellä: tänne tänne tänne tänne... ota ota ota ota jne. Kuminauha saattaa venyä pitkäksikin, muttei koskaan katkea. Jatkuvaa ääntä ei saa koko aikaa käyttää, koska siihenkin koira kyllääntyy.

Mielenkiintoista on miettiä, milloin äänen käytöstä radalla on haittaa. Selvimmin tulevat mieleen turhat käskyt, jotka hämmentävät ohjausta koiran näkökulmasta. Koiralle huudellaan radalla kaikenlaista turhaa. Estekomentoa ei ehditä antaa ajoissa, koska koko ajan huudellaan esimerkiksi tänne-komentoa. Se on hyvä käsky oikeassa paikassa, mutta siitä tulee äkkiä tapa. Ennen joka estettä sanotaan "tänne", "tässä" tai "täällä" varmuuden vuoksi ja ollaan myöhässä varsinaisen estekäskyn kanssa. Tästä tietysti seuraa, ettei kyseinen kutsusana merkitse enää mitään koiralle ja näin se menettää tehonsa. "Täällä"-sana on kaikkein hankalin, koska se on helppo sanoa venyttäen, jolloin sen sanominen vie paljon aikaa ja tehoaa huonommin koiraan. Kyseiset sanat ovat erittäin käyttökelpoisia silloin, kun nopeaa koiraa todella kehotetaan kääntymään ohjaajan mukaan tai jopa tulemaan ohjaajan luokse. Muutoin tällaista käskyä on tarpeetonta käyttää, vaan tilalla sanotaan estekäsky. Jos koira kyllääntyy tänne jne -sanoihin, kannattaa siirtyä käyttämään koiran nimeä. Iloisesti sanottuna se tehoaa oikein hyvin.

Toinen ongelma on äänensävy. Ohjaajan jännittäessä ja hengästyessä radalla hän ei kykene välttämättä enää hallitsemaan ääntään, vaan ääni nousee korkeaksi ja kireäksi. Ääni saattaa muuttua yllyttäväksi, vaikka tarkoitus on saada koira rauhoittumaan esimerkiksi kontaktille. Tällainen yllättävä ohjaajan käyttäytymisen muutos saa koiran hämmentymään eikä se enää osaakaan toimia oikein.

Pääperiaate äänen käytössä on, että sitä käytetään oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Estekäskyt tulee antaa ajoissa. Vaikeimpia lienevät koiran kääntökäskyt. Jos koiralle karjaistaan tänne-käsky juuri sen hypätessä, se pudottaa helposti riman. Koiran suoritus häiriintyy.

Koiralle voidaan opettaa suuntakäskyt vasemmalle ja oikealle, samoin se voidaan opettaa kiertämään este takaa. Pitää vain muistaa, että nämä vain tukevat koiraa: eniten se lukee edelleen vartalon liikettä. Jos ohjaajan vartalo ja liikesuunta näyttävät oikealle, ei koira todennäköisesti käänny vasemmalle, vaikka sitä sinne kehotettaisiin.

Koiraan katsominen ja jättäminen selän taakse

Asia, mikä monesti unohdetaan teknisten juttujen lumoissa, on koiraan katsominen. Se on kuitenkin todella merkityksellistä. Katse tulisi pitää koirassa kiinni koko radan ajan nopeita estevilkaisuja lukuunottamatta. Vain silloin voidaan koiran liikkeisiin reagoida ajoissa ja elää sen kanssa samassa rytmissä). Jopa silloin, kun ohjaaja liikkuu koiran edellä, tulisi sitä katsoa. Koiraa ei saa koskaan jättää selän taakse valvonnatta. Näissä tilanteissa tulee paljon virheitä. Ohjaaja vain toivoo ja luottaa kiireissään, että koira kyllä hyppää esteen, mutta tällöin koiralle tulee kiire ohjaajan selän perään. Etenkin nuorelle ja kokemattomille koirille tämä on vaikeaa.

Monet ohjaajat harrastavat ns. "persjättöjä" (kiitos kuvaavasta sanasta tamperelaisille!). Ohjaaja vaihtaa puolta koiran edessä ja ottaa koiran selän takaa toiseen käteensä. Itse emme harrasta näitä muualla kuin koiran ollessa putkessa, jolloin sitä ei tarvitse eikä voikaan katsoa. Tässä liikkeessä ohjaaja ei voi katsoa koiraansa, vaan se jää selän taakse. Hyvin usein liikkeen näkee toimivan hienosti, mutta mielestämme siinä on aina vähän epävarma fiilis. Harjoittelu varmaan tuottaa hyvää tulosta, jos tätä liikettä suosii. Jossain kohtaa radalla siitä saa etua liikkeen jatkuessa sulavasti eteenpäin, sen sijaan, että joudutaan tekemään valssi koiran edessä katsekontaktin säilyttämiseksi.

Esteneliökuvioissakaan ei koiraa passaa jättää hartialinjan taakse. Ohjaaja seisoo keskellä neliötä ja kuljettaa koiraa koiranpuoleisella kädellä hyppyjen yli. Usein ohjaaja alkaa hosua käden mennessä eteenpäin liian vauhdikkaasti, jolloin koira jää ohjaajan hartialinjan taakse. Tällöin koira saattaakin puikata neliön keskelle, koska ohjaajan vartalo näyttää keskelle. Tällaisessa kuviossa koiraa tulee kuljettaa juuri suorassa linjassa hartioiden kanssa, hätäilemättä.

Nopeat käännökset

Aika ratkaisee paremmuuden. Koiran tekemät käännökset radalla ovat usein ratkaisevassa asemassa. Nopean koiran harrastaessa laajoja käännöksiä pitää sen muualla radalla mennä todella kovaa pärjätäkseen hitaampiaan vastaan loppuajassa.

Koira tulisi opettaa hyppäämään siivekkeitä nuollen ja kääntymään heti hypyn jälkeen ohjaajan niin halutessa. Tässä on ratkaisevan tärkeää ohjaajan vartalon liike ja juoksulinja. Koiralle pitää osata kertoa jo ennen hyppyä, mihin sen jälkeen ollaan menossa. Takaisin päin kääntyvissä hypyissä (koira hyppää esteen ja palaa hyppäämällä viereisen esteen) on ohjaajan sivuttaisliike ja peruuttaminen erittäin hyvä keino. Koira ikään kuin pidetään kädessä.

Pyllisteleminen ja paikoilleen jääminen ovat jäämässä muodista, mikä onkin oikein hyvä. Siinä liike pysähtyy, koira valitsee usein seuraavan näkemänsä esteen tai tekee laajan kaarroksen. Mainitut liikkeet korvataan liikkumalla oikeaan suuntaan valssaten ja peruuttaen, mikä kertoo koiralle jo aivan eri tavalla suuntaa.

Koiran kurvit menevät pitkiksi myös ohjaajan säntäämisen takia. Ohjaaja vie koiraa liian kovaa esteelle, jolloin koira ei pysty tietämään, mihin lähteä esteen jälkeen. Säntääminen prässää koiraa kovempaan vauhtiin, joka vie koiran pidemmälle esteen jälkeen. Ohjaajan on tunnettava koiransa, jotta hän tietää, miten pitkälle se pitää viedä ja millä nopeudella.

Koiran mukana meneminen lähelle estettä toimii myös hyvin. Siinä koiran kanssa juostaan esteelle ja pidetään koira ikään kuin kädessä kiinni esteen ympäri. Usein tähän yhdistetään myös valssi ja käden vaihto. Koira näin ollen haetaan hypyltä kädellä ja äänellä. Tällaisissa tapauksissa ohjaajan rytminvaihdos ennen estettä kertoo koiralle estettä seuraavasta käännöksestä vaikkapa esteen ympäri takaisin ahtaasta välistä.

Käännösongelma tulee esiin myös muualla kuin hypyillä. Putken jälkeiset kaarrokset ovat tavanomaisia ohjaajan äänen ollessa liian passiivinen ja käskyn ollessa myöhässä. Koiraa kannattaa kutsua heti sen sujahdettua putkeen. Monta kertaa auttaa, jos ohjaaja menee hakemaan koiran putkelta viemällä ohjauskäden putken suulle, josta koira näkee sen. Näin koiran saa mukaansa käteen ja kaarroksesta tulee tarvittaessa hyvinkin pieni. Tätähän ei aina voida tehdä. Tällöin korostuu ohjaajan vartalon ja liikesuunnan sekä äänen kertoma viesti ennen putkeen lähetystä.

Kontakteilla näkee ongelmia. Aina sanotaan, että koiran tulisi juosta alas asti, jolloin itse kontaktieste on nopeampi. Tämä onkin totta. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä ei tarkoita holtitonta ryntäämistä. Koiran tulisi silloinkin olla kontrollissa ja kuunnella ohjaajaa. Ryntääminen kontaktilta lisää väärien ratojen riskiä ja rokottaa ajassa kontaktin jälkeisissä kaarroksissa.

Lopputulema

Agilityssa näkee nykyään niin hienoa yhteistyötä ja taitoa, että ihan hirvittää. Uusia huipputekijöitä nousee pinnalle jatkuvasti, mikä onkin lajin kannalta elinehto. Saavat siinä keski-ikäiset ohjaajaparat panna parastaan...

Laji kehittyy koko ajan ja esiin nousee uusia suuntauksia. Ohjaus on monen tekijän summa. Koskaan ei voida kertoa, mikä ohjaustapa olisi yleisesti ottaen paras. Koiran rotu ja yksilölliset ominaisuudet määrittelevät ohjaajalle, mikä tapa kullakin koiralla toimii.

Nykyään voi myös iloisena todeta, että harvemmin enää kuulee moitittavan koiraa virheistä. Ohjaajat ovat ymmärtäneet, että tapahtuneet kömmähdykset johtuvat omista virheistä. Virhe voi olla suoranainen ohjausvirhe, huono koiran lukeminen tai se, ettei koira vielä osaa jotain asiaa. Videoiden katselu radan jälkeen on erittäin hyvä tapa todeta virheen syy.

Mukavinta on nähdä iloinen ohjaaja hyllyn jälkeen. Siinä on oikeaa asennetta. Aina tulee uusia kisoja. Aina voi ottaa opikseen tekemistään virheistä. Aina voi parantaa yhteistyötään koiran kanssa. Aina voi oppia lisää.

Oili Kantola ja Pete Huotari

Oilin ja Peten kotisivut