Minun ja Fanin ensimmäinen yhteinen leiri alkoi torstaina. Meistä kumpikin oli ollut jo viime kesänä leirillä, mutta emme yhdessä, Fani kuusiviikkoisena nassikkana ja minä mukana vain turistina. Torstaina lähdettiin aikaisin kohti Hiidenhelmeä, tätä olimme odottaneet – ihka ensimmäinen Tending-leiri. Molempia vähän jännitti ja odotukset leiristä olivat korkealle.

Torstaina päivä alkoi tokottelulla. Olimme saaneet Lillian Brendenin Norjasta kouluttamaan meitä. Lillianilla on Tending Jynx, joten ainoastaan meidän takia hän ei ollut sinne saapunut. Kävimme hänen kanssaan läpi noutoa, saimmekin monta hyvää vinkkiä palautusvauhdin ja kapulan noston parantamiseen.

Iltapäivällä oli vuorossa yllätys yllätys tokoa. Se vaan on niin kivaa! Nyt ryhmää veti Jonte (John Eklöf). Ikinä en ole ollut Jonten koulutuksessa koulutettavana, mutta olen päässyt seuraamaan koulutuksia katsojan roolissa. Tiesin suurin piirtein Jonten tavan kouluttaa. Fanin kanssa otimme ruutua ja seuraamista. Seuraaminen oli todella huonoa ja saimmekin ohjeeksi siinä lisätä Fanille kierroksia ja saada sitä motivoituneemmaksi. Ruudussa ongelmana oli ruudun ja merkin sekoittaminen. Ruutu treeneissä minun piti selkeästi kertoa mitä Fanilta haluan. Treeni tuntui menevän perille. Jonten mielestä Fani tykkää juosta, joten sille on myös se palkka. Aina ei tarvitse heti olla kaivamassa taskusta palloa palkaksi. Vaikeaa – KYLLÄ!

Perjantaina vuorossa Fanin puoliveljen/sedän omistajan (Nina Manner) vetämät tokotreenit. Vielä tarkennuksena ”Ace” Tending Hotspurin äiti on sama kuin Fanilla ja isä Fanin isoisä. Fanilla on siis ainakin sukunsa puolesta edellytyksiä vaikka mihin. Onhan äiti kuitenkin maailmanmestari ja velipoika/setä MM-kolmonen. Ninan kanssa otettiin luoksetuloa ja kauko-ohjausta. Luoksetulossa hiottiin vauhtia, mikä saatiinkin kohtalaisen hyväksi. Kakeissa käytiin läpi tekniikkaa ja palkkausta. Takapalkka tuntui olevan toimiva, mutta tietenkin läksynä saatiin myös tekniikkajumppaa.

Lauantaina vuorossa oli jälkeä Kari Kestin seurassa. Mitenhän sen nyt sanoisin kauniisti. Jälki ei mennyt mairittelevasti, ja tietenkään hirveitä ylistyssanoja Karin suusta ei kuultu. Meillä oli ennen leiriä ollut ehkä kaksi huonoa jälkeä ja kolmas sattui sitten juuri tähän. Vinkiksi saatiin Karilta enemmän leikkimistä keppien kanssa sekä lyhyempiä jälkiä.

Sunnuntaina jatkuivat Kestin kestit. Tietenkään mieli ei ollut kauhean korkealla edellispäivän huonon jäljen jälkeen. Karin neuvosta tehtiin lyhyt jälki, jossa oli yksi keppi. Jälki ajettiin ja leikittiin sen ainokaisen kepin kanssa. Oli jäljellä tullut vastaan kyykin, mutta me emme sitä Fanin kanssa onneksi huomanneet.

Sunnuntai iltapäivällä oli vielä viimeinen rutistus Jonten seurassa. Minä ja Fani oltiin jo aika väsyneitä, mutta päätettiin rutistaa vielä viimeiset mehut meistä irti. Tehtiin ruutua ja tunnaria. Ruudussa samaa kuin torstaina, ja se toimi vieläkin. Tunnarissa pyysin apua vauhtiin, mutta sainkin neuvoksi olla Faniin tyytyväinen ja kasvattaa sen itseluottamusta.

Te joiden kanssa leirini vietin, kiitos ja anteeksi! Kiitos hienosta leiristä ja ymmärtämisestä, olen aivan kaameaa seuraa väsyneenä. Yleensähän minun suustani tulee ainoastaan järkevää asiaa...
Me Fanin kanssa lähdetään kasvattamaan itseluottamusta ja odotetaan innolla leiriä 2011!

Torstaiaamuna pakkauduimme Mervin ja seuraneidiksi mukaan lähteneen Emmin kanssa Niemen Elinan Ooppeliin ja matka kohti Punkalaidunta ja kesän yhtä kohokohtaa – Tending-leiriä – saattoi alkaa. Tällä kertaa matka sujui rattoisasti ja stressittömästi, olihan meillä mukanamme vain viisi bordercollieta, kun viime vuonna mukanamme leirielämään tutustumaan matkustivat myös Sinan pennut, jolloin auton karvaisten matkustajien lukumäärä nousi kymmeneen! Myös se, että kummallakaan meistä ei ollut heti aamupäivällä mitään koulutuksia, antoi meille mahdollisuuden lähteä matkaan rauhassa ja ihan inhimilliseen aikaan.

Perille pääsimme sopivasti ruoka-aikaan, jonka jälkeen Mervillä ja minulla oli TOKO-koulutusta John Eklöfin ryhmässä. Jokainen koira pääsi tekemään kaksi kierrosta ja oman osuuden lisäksi toisten ryhmäläisten katseleminen ja kuunteleminen oli todella hyödyllistä ja opettavaista. Ensimmäisellä kierroksella näytin ohjatun noudon, jossa vahvasti oikeatassuisella Mervillä on ollut vaikeuksia vasemman puolen kapulan noutamisessa. Ongelman ydin löytyi kuitenkin Mervin mielentilasta merkillä: se ei ole ollut tarpeeksi rento vastaanottamaan käskyjä, vaan on ollut liikaa menossa. Tähän sain ohjeeksi odottaa, että Mervi rentoutuu ennen kun annan sille noutokäskyn. Tämä näyttikin toimivan hienosti! Toisella kierroksella teimme seuraamista, jossa Mervi on myös liian innoissaan. Tässä minun tulisi Jonten mielestä kiinnittää huomiota omaan vireystasooni, eli hengittää rauhallisesti, kävellä rauhallisemmin ja ennen kaikkea hitaammin! Tämän jälkeen olenkin seuraamistreeneissä yrittänyt psyykata itseni hyvin rauhalliseen ja harmoniseen mielentilaan ajattelemalla kesätaivaalla hiljalleen ajelehtivia poutapilviä ja laineiden liplatusta hiekkarantaan.

Seuraavana aamuna lähdimme tekemään omatoimista esineruutua Elinan ja hakukouluttajana leirillä toimineen Niemisen Reijan kanssa. Ruutu oli hyvin haasteellisessa maastossa, eikä jopa omaan nenään väkevänä tuntunut suopursun tuoksu siitä varmaan tehnyt yhtään helpompaa. Kaikki koirat kuitenkin suoriutuivat tehtävästään, hienoimman suorituksen suvereenilla „kolme pistoa – kolme esinettä“ –tyylillä esitti Io. Esineruudun jälkeen otimme vielä vähän PK-tottelevaisuutta, jossa meidän pienet juniorikoiramme Io ja Mervi pääsivät ensimmäistä kertaa kokeilemaan kahden kilon noutokapulan hakemista. Urheasti tyttöset kapulan noutivatkin, vaikka painavahan se on niin pienille koirille.

Iltapäivällä meillä oli Mervin kanssa taas vuorossa Jonten TOKO:a. Esitimme ruutuun lähettämistä, jossa Mervi on joskus tehnyt omatoimipysähtymisiä liian eteen. Tällä kertaa Mervi kyllä esitti aivan omaa show´taan, yleisö kentän reunalla teki siihen luultavasti niin suuren vaikutuksen, että sen piti ottaa kaikki irti tapahtumasta. Se juoksenteli ruudun ja merkin väliä törppiä kaadellen ja välillä hyppyestettä ylittäen ja minun piti olla tiukkana ja ehdottomana ja näyttää sille, missä sen oikea paikka ruudun sisällä on. Yritinhän minä, mutta jostain syystä minulla on suuria vaikeuksia olla ankara Merville (ja luulen pikku Merkan tietävän sen ja käyttävän sitä tosiseikkaa sumeilemattomasti hyväkseen). Toisena liikkeenä otimme tunnistusnoudon, jossa Mervi on usein haistellut kapuloita vielä oman kapulan löytämisen jälkeenkin ja sen lisäksi pureskellut sitä palautuksessa. Tähänkin oli Jonten mukaan syynä Mervin liian korkea vire, vaikka ihme kyllä koko viikonlopun TOKO-sekoilujen jälkeen Merkka oikein herranterttusena teki esimerkillisen hienon tunnarin.

Lauantaina lähdimme hakuilemaan omatoimihakuryhmän kanssa. Mervi otti pienen, kolmen piston ja kolmen maalimiehen treenin, joka onnistui ihan kohtalaisesti. Vieraileva leiriläinen Emmi sai tehdä yhden piston hyvin koemaisissa olosuhteissa, että pääsin puuttumaan sen maalimiehen härkkimiseen. Joskus pienelläkin treenillä voi olla suuria vaikutuksia! Jäimme hakutreenin jälkeen Elinan kanssa ottamaan vielä pikaisen esineruututreenin. Iltapäivän vietimme TOKO-kentän laidalla, tällä kertaa ihan katselijan roolissa.

Illalla oli Tending-leirin perinteiden mukainen vuoden aikana kunnostautuneiden koirien ja ohjaajiensa palkitseminen. Mervi sai hienon pokaalin tunnustuksena keväällä saavutetusta Suomen tottelevaisuusvalion arvosta, kylläpä oli hienoa käydä hakemassa pokaali. Hienosti menestyneitä koiria oli tänäkin vuonna runsaasti, ihan Suomen koirahistorian ensimmäistä TOKO:n maailmanmestaria myöten. Kylläpä sitä itsekin vähän röyhistää rintaansa, että saa niin käsittämättömän upeassa seurassa treenata!

Sunnuntaiaamuna väsymys painoi silmiä jo aika paljon, kun lähdimme hakumetsää kohti. Hyytymistä näytti olevan ilmassa muillakin, koska meitä oli metsässä vain kolme: Elina, Taina ja minä. Laatu kuitenkin korvasi määrän ja saimme tehtyä oikein tehokkaan ja hyvin suunnitellun harjoituksen kaikille koirille. Mervi teki samanlaisen treenin kuin lauantainakin, ja tällä kertaa kaikki sujui juuri niin kuin pitikin. Elinan kanssa ahkeroimme vielä esineruudun ennen ruokailuja. Päätimme kerrankin tehdä helpon ruudun ja ottaa myös kohtalaisen kokoiset esineet, joten tämä treeni sujui nopeasti ja pääsimme ruokailemaan ihan ajallaan. Iltapäivällä olimme Merkan kanssa taas vain katselijan roolissa TOKO-kentällä.

Leiri oli oikein mukava ja hyvin onnistunut: treenit olivat hyödyllisiä ja seura taas kerran ensiluokkaista suuret kiitokset siitä kaikille. Oli niin hauska taas päästä näkemään niin paljon T-koiria ohjaajineen samanaikaisesti. Mervikin pääsi tapaamaan norjalaista isäänsä Luckya. Näissä kahdessa olikin paljon samoja piirteitä, vain siinä, missä Mervillä on vähän enemmän karvaa, on Lucky ehkä hieman kookkaampi. Toivottavasti tapaamme ensi vuonna samoissa merkeissä!

ANUN LEIRIKERTOMUS

Anun ja Luun Tending-leiri

Ensimmäinen T-leirimme ajoittui varsin vilkkaaseen heinä-elokuun vaihteeseen. Olin palannut keskiviikkona reilun viikon reissulta Liberecin European Open -kisoista ja sitä edellinen viikonloppu oli mennyt agilityn maajoukkuekarsinnoissa. Pientä reissuväsymystä oli siis ilmassa, kun perjantai-iltana taas purin ja pakkasin kasseja. Muusta ohjelmasta ja valitettavan pakollisesta töissä käymisestä jouhtuen pääsimme leireilemään vain lauantaiksi ja sunnuntaiksi. Siinäkin ajassa ehdimme saada hurjasti oppia ja eväitä tuleviin treeneihin.

Koska Katin ja Intonkin leirille lähtö viivästyi sairastumisesta johtuen, ahtauduimme koirinemme ja tavaroinemme samaan kyytiin. Sopu sijaa antaa, varsinkin kun mukana on porukan kääpiö, schipperke Tuittu. Sen mielestä tila pitää jakaa aina tasapuolisesti kahtia – puolet Tuitulle ja puolet muille! Isommat koirat ovat onneksi tähän tottuneet ja makoilevat tyytyväisenä yhdessä läjässä.

Luun leiriohjelmaan kuului agility- ja tokotreenit molempina päivinä. Tämä tuntukin ihan sopivalta määrältä nuorelle koiralle ja kokemattomalle bordercollien ohjaajalle. Enemmästä treenimäärästä ja useammasta lajista olisi varmaan jo ainakin ohjaajan kapasiteetti tullut täyteen. Nyt sentään jäi jotain mieleenkin.

Lauantai alkoi John Eklöfin tokoilla. Arvoin ja vaihtelin haluamiani liikkeitä vielä viime metreillä, kun en osannut päättää, mihin olisin tarvinnut vinkkejä kaikkein eniten. Lauantain liikkeiksi päätyivät sitten seuraaminen ja nouto. Seuraamisessa tuskailin lähinnä pään asennon kanssa, mutta Jonten valvonnan alla päädyimmekin tekemään kontaktitreeniä. Jonte ripitti minua siitä, etten vaadi koiralta tarpeeksi, autan sitä liikaa ja pelaan liikaa nameilla ja leluilla. Kun se sanottiin minulle suoraan ja ääneen, niin ymmärsin kyllä itsekin. Ei se ole enää pikkupentu, nyyh.

Toisena liikkeenä tehtiin noutoa, jossa Jonte neuvoi meille kahden kapulan leikkiä. Valitin, että Luu on joskus vaikea saada vaihtamaan kapula leluun,
mikä Jonten mielestä oli tietenkin ihanteellista. Treeni meni melkoiseksi
rallatteluksi ja kapulan järsimiseksi, kun en oikein itsekään osannut ”johtaa peliä”.
Luu kun on ehtinyt kehitellä siihen jo omia sääntöjään. Tätä ollaan kuitenkin jatkettu kotona leirin jälkeen ihan hyvin tuloksin.

Iltapäivällä siirryttiin Elina Jänesniemen oppeihin agilitykentälle. Luu on lajissa vielä ihan alkeissa, koska olemme treenanneet hyvin maltillisesti. Siksi, että haluan säästellä nuorta koiraa – ja siksi, että olen saanut treeneissä niin paljon hammasta, että itsesuojeluvaisto pistää malttamaan...

Treenattiin muutaman esteen pätkiä ja keskityttiin eri ohjaustekniikoihin. Todella hyvää treeniä meille! Lauantain treeneissä tuli tehtyä ainakin vekkiä, sylivekkiä, takaaleikkausta ja niistoa. Osa on itsellenikin vaikeita ohjauksia, mutta Elinan opissa saatiin tehtyä kaikista myös onnistunut versio. Ehkä merkittävin oivallus oli kuitenkin palkkaustavan muutos. Luulla keittää lelun kanssa helposti vähän yli, jolloin se ei keskity itse tekemiseen, vaan ryysii vain pallon perässä. Elinan ehdotuksesta kokeiltiinkin palkkauksessa namikippoa, jonka positiivinen vaikutus näkyi heti. Toki uusi palkkakin pitää ”opettaa” koiralle ja Luultakin joutui vähän vaatimaan, että namikipolle todellakin pitää pysähtyä syömään (eikä kukaan revi sitä Luun kanssa...). Kun tämä alkoi mennä jakeluun, koira keskittyi esteisiin ja tekemiseen paljon paremmin. Vauhti ei varsinaisesti hidastanut, mutta
jos semmoinen ihme joskus ilmenee, lelupalkkaan voi aina siirtyä takaisin.

Antoisan treenipäivän päätteeksi olikin mukavaa käydä saunassa ja istuskella iltanuotiolla. Aika kului levottomien juttujen parissa niin siivillä, että yöunet jäivät taas lyhyemmänpuoleisiksi. Mutta hyvin niillä muutaman tunnin unillakin pärjää, kun seuraava päivä on täynnä mielekästä tekemistä ja mukavaa seuraa.

Sunnuntai aloitettiin agilityn parissa. Meitä oli teinikoiraryhmässä tällä kertaa vain kolme ja jokainen sai varmasti treenata tarpeekseen. Päästiin tekemään enemmän ja vähän pidempiä pätkiä kuin lauantaina, joskin tekniikkapainotteisesti jatkettiin. Tällä kertaa paneuduttiin ainakin ennakoivaan valssiin, takaakiertoihin, sylikäännökseen, päällejuoksuun ja poispäinkäännökseen. Liekö rankka leirielämä tehnyt jo päivässä tehtävänsä vai mikä lie, mutta Luu oli varsin kiltti agilitykoira ja saatiin monta onnistunutta suoritusta aikaiseksi.

Ennen kaikkea saatiin hurjasti treenimotivaatiota ja hyviä ajatuksia siitä, miten tästä lähdetään jatkamaan. Elina oli todella hyvä kouluttaja, jolla oli paljon vinkkejä myös nuoren koiran eteenpäin viemiseen. Matka valmiiksi agilitykoiraksi nopean ja kiihkeän bordercollien kanssa on minikoiriin tottuneelle ohjaajalle pitkä ja kivinen, mutta viikonlopun aikana sain kokea pieniä toivonpilkahduksia siitä, että perillekin voi joskus vielä päästä.

Iltapäivä oli sitten pyhitetty Jonten tokolle. Sunnuntain liikkeiksi valitsin jäävät ja yleisesti liikkeiden aloituksen, jossa esiintyy helposti koomailua. Demonstroin koomailua ruudulla, josta päädyttiinkin käyttämään treeniaika ruudun treenaamiseen. Kaiken pahan alku ja juuri kun oli lelu ruudussa. Niimpä treenasimme ruutu- ja merkkileikkiä ilman leluja. Luu ei oikein osannut, joten treeni meni melkoiseksi säätämiseksi. Pointti meni kuitenkin perille ja lelut on sittemmin jätetty ruudusta pois. Jääviä tehtiin Jonten neuvoilla ”hillumisleikkinä”, jolloin koiran ajatus ei ole palkassa, vaan liikkeen tekemisestä tulee itsessään palkitsevaa. Myös Jonten treeneistä (sekä omista suorituksista että muiden seuraamisesta) sai kotiinviemisiksi paljon uusia ajatuksia ja pureskeltavaa. Koin ehkä jopa jonkunasteisen pienen valaistumisen siitä, millä ajatuksella koiraa tulisi kouluttaa ja mitä sille missäkin asiassa oikeasti haluaa opettaa. Treenien jälkeen uskalsin alkaa edetä monessa asiassa ja aloin vaatia Luulta asioita, jotka sitä myöten sainkin huomata sen osaavan. Jos ei koira yhdessä viikonlopussa paljon kehittynytkään, niin siltä se ainakin vaatimustasoa nostamalla tuntui! Niin koitti kotiinlähdön aika ensimmäiseltä leiriltä. Väsyneenä, onnellisena, monta asiaa viisaampana. Ensi vuonna uusiksi!

******************************

Tässä vielä Tending-leirin palkitut koirat:

Vuoden 2009 parhaat T-koirat tokossa, PK:ssa, agilityssa ja paimennuksessa;

Vuoden 2009 Tokokoira
Leena Välimäki & Tending Blackie

Vuoden 2009 PK-koira
Hanna Orava & Tending Volition

Vuoden 2009 Agilitykoira
Jouni Orenius & Tending Brownie

Vuoden 2009 Paimenkoira
Anja Lehtiö & Tending Eye Catcher

Näiden lisäksi palkittiin myös uusien valioiden omistajat ja kaikki SM- ja arvokisamitalistit. Lämpimät onnittelut vielä kaikille palkituille! Kiitokset jälleen myös yhteistyökumppanillemme Berralle hienoista leiri-T-paidoista!

Ei muuta kuin ensi kesään taas, leiriä odotellessa:) Alinna vielä kuvasatoa leiriltä.