"Maanteillä on viikonvaihteessa ruuhkaa Kalevan kisojen, Jyväskylän Suurajojen, Lahden Kuninkuusravien sekä Tending-leirin takia", kerrottiin radiossa. Ja kylläpä meitä siellä leirillä olikin! Jokunen kuitenkin puuttui joukosta, joten tässä heillekin joitain helmiä leirin annista omalta kannaltani katseltuna.

Jälkikouluttaja Jari "Schwarzenegger" Veijalainen puhui hitaasti, mutta joka sana putosi tarkoin harkittuna ja aukottomasti perusteltuna. Viidessä sanassa oli enemmän asiaa kuin meidän muiden puolen tunnin hengästyttävässä selityksessä. Jekun jälkiongelmaan, lähtöön, Jari kehitti seuraavan ratkaisuehdotuksen: Olin kertonut, että Jekku ei lähde janalle suoraan, vaan tahtoo kiertää oikealle. Aiemmin olin pyytänyt ihmistä näyttäytymään janan päässä, sitten vienyt Jekun autoon ja kohta lähtenyt tuon näyttäytyjän jäljille. Mutta Jekkupa oli jo sillä välin unohtanut, että siellä ketään oli.
Nyt lisäsimme ihmisiä, ja juttu menikin niin, että ensin yksi ihminen käveli jäljen (jälki lähti tietysti vasemmalle) ja jäi noin 150 metrin päähän. Sitten toinen meni janan päähän "haamuksi" ja näyttäytyi sieltä niin että Jekku huomasi hänet ja laskeutui sitten piiloon. Ja heti perään lähetin Jekun etsimään jälkeä. Nyt ei Jekku ehtinyt unohtaa ihmistä.
Matkalla tuli kuitenkin jälki vastaan, jolloin Jekku ajatteli että jaahas, nyt se jo ehtikin lähteä, seurasi jälkeä ja kappas vain: siellähän se ihminen olikin vähän matkan päässä. Kuulostaa aika mainiolta, täytyy ruveta nyt kokeilemaan miten homma alkaa sujua kotona, täytyy vain lahjoa peräti kaksi poikaa kerralla apulaisiksi...

Agilitykouluttajina olivat Juha Orenius, ja Jukka Leppälä. Juhan kanssa yritimme saada Jekun puomin alastuloon vauhtia, ja aika mukavaa edistystä saimme niin, että ensin pallottelimme Juhan kanssa tennispallolla ja Jekku vain harmistuneena sai katsella sitä vieressä. Kun Jekkua oli tarpeeksi ärsytetty, se päästettiin puomille, minä kannustin kovaäänisesti, Juha työnsi Jekkua selästä (ihan totta!) ja kun päästiin kontaktille asti, lensi pallo. Jukka puolestaan esitteli englantilaistyylistä puomikoulutusta, jossa koira pysäytettiin remmistä kävelyttämällä puomin kontaktille.
Maassa metrin päässä oli pallo, ja koira
sitten vapautettiin siitä puomilta pallolle.

Tein näinkin, mutta kuten arvata saattaa, oli vauhti olematon. Tämä tyyli tietysti sopisi ihan alkukoulutukseen, mutta kun olen onnistunut pilaamaan Jekun puomin, se ei varmaan ole oikein hyvä. Eli taas se nähtiin, että kannattaisi opettaa asiat alusta alkaen oikein, virheiden korjaaminen on niin toivottoman työlästä!

Jukka Leppälä piti myös luennon kilpailuun valmistautumisesta. Harmi vain, että paikalla oli vain kourallinen agilityharrastajia, sama puhe olisi kyllä ollut oikein mainiota kuultavaa myös muiden lajien harrastajille. Puhe oli positiivisen ajattelun ylistystä, ja Jukka korosti sitä, että ei saa ajatella tai ääneen sanoa mitään negatiivista, koska ajatellut tai sanotut asiat toteutuvat ennemmin tai myöhemmin. Eli jos arvelee etukäteen ennen omaa suoritustaan, että pujotelun aloitus ei onnistu niin ei se sitten onnistukaan.

Sama pätee tietystui myös toisinpäin: kun ajattelee jonkun asian tapahtuvan, se myös tapahtuu. Mitenkäs se olikaan: "Alussa oli sana."

Paimennus taisi olla koko leirin ykköshitti. Pete "Burns" Keski-Korpela johdatti pitkät autoletkat autojasäälimättömällä vauhdilla Pyörönmaan erikoiskokeen kautta idylliselle lammastilalleen kahdesti päivässä. Nina ja Pete ovat onnistuneet hankkimaan viehättävän maatilan, ja heidän lampaansa olivat nurkumatta neljä päivää koirien pyöritettävänä. Käytössä oli häkki, jolloin lampaat eivät sentään kovasti rasittuneet. Käytössä olivat myös Mosse Magnussonin ruotsalaisopit paimenkoiran koulutuksesta, ja aika moni koira (ohjaajista nyt puhumattakaan) sai aikamoisen paimennuskipinän.
Suurta innostusta hommaa kohtaan osoitti myös Masi-kissa, joka notkui häkin reunalla niin intensiivisesti, että ainakin Jekun mielenkiinto taisi olla enemmän kissassa kuin lampaissa!

Lauantai-iltana oli vuorossa palkintojenjako. Riitta ja Pekka olivat hankkineet valtavan kasan komeita pokaaleja ja palkintoja menestyneille Tending-koirille. Jos me ohjaajat pikkuisen nieleskelimme kasvattajien noin liikuttavan eleen johdosta, niin Riitta taisi kyllä vetistellä ihan estottomasti. Olette te Riitta ja Pekka kyllä aivan käsittämättömiä, kiitos teille. Kiitos myös Ninalle ja Petelle käytännön järjestelyistä sekä kaikille muillekin mainion leirin onnistumisesta!

T. Katri ja Jekku

Perjantaiaamu avautui eteeni tihruisten silmien läpi; edellisyö oli mennyt viiden tytön ja kuuden koiran totutellessa toistensa ääniin ja unirytmiin. Hyvin tottuivatkin, sillä jo seuraavana yönä taisivat suurin osa sekä kaksi- että nelijalkaisista vetää unta palloon tottuneeseen tapaan. Perjantaiaamuna taisin olla aamuvirkkuna ensimmäisten joukossa viemässä koiraa tarpeilleen. Annika tosin ahkeroi jo aamuyöstä käyttäen Viiviä "pentupissalla". Joona oli aamulenkistä hieman ihmeissään, kun pellolla juoksemisen sijaan piti kävellä sivistyneesti hihnan jatkeena. No, herkulliset hajut laittoivat jalan väkisinkin nousemaan - jännityksen vuoksi taisivat kiinteämmät tuotokset hieman viipyillä. Joka tapauksessa, omistaja oli jo tässä vaiheessa intoa täynnä tulevasta päivästä ja siitä että näitä tulisi vielä pari lisää. Tuhdin aamiaisen jälkeen laitoin namit, lelut ja muistiinpanovälineet reppuun ja suunnistin kohti omenapuiden katvetta Riitan ja Pekan oppeihin.

Vuorossa oli siis pentutottista kera V- ja osin G-pentujen. Jokainen pari näytti tasoistaan tottista ja kivaltahan se näyttikin! V-pennut olivat aivan ihania naperoita ja jo tosi taitavia lekkimään ohjaajiensa kanssa. Laitoinkin merkille, miten hienosti pennut jakoivat lelunsa ohjaajan kanssa. Tämän lisäksi näytettiin hienoja kontakteja, perusasentoja, luoksetuloja ja lyhyttä seuraamistakin. Esitettiinpä oikein mallikelpoinen luoksetulon eteenistuminen. Hyviä kisakoiranalkuja siis jokainen!

Joonan kanssa näytimme myös omaa osaamistamme eli edelleen hyvin leikinomaista treeniä. Oli kyllä todella hyödyllistä nähdä myös Joonan sisarusten treeniä; antoi paljon ymmärrystä omasta koirasta... Riitta sitten jakeli jokaiselle rakentavia kommentteja ja opastusta jatkoon. Muistiinpanovihkon sivut täyttivät varteenotettavista neuvoista. Pentutottiksen jälkeen ehdimme vielä siirtyä hetkeksi isolle kentälle seuraamaan Pipan ohjaamaa tokokoulutusta.

Lounas kului ruokaa ahmien, uusiin ihmisiin tutustuen ja jo tuttujen kanssa kuulumisia vaihdellen. Tämän jälkeen olikin vuoro laittaa kumpparit jalkaan ja siirtyä kohti hankalampia maastoja. Jälkimetsässä Veijalaisen Jari piti ensin pientä luentoa jäljestämisestä ja kertoi omasta jälkiurastaan ja kokemuksistaan. Puheenvuoron siirryttyä kuulijakunnalle totesimme, että ryhmässä on monentasoisia jäljestäjiä aloittelijasta jo melkein käyttövalioon. Sinä päivänä harjoittelimme jäljestystä metsämaastossa, seuraavana oli tarkoitus kokeilla vaikeampaa peltojälkeä. Jarin kanssa suunniteltiin tarkoin, millaisen jäljen kukin tarvitsisi ja sitten jokainen teki itse oman jälkensä.Tämän jälkeen saatiin seurata jokaisen suoritus, tai ainakin niiltä osin mitä tieltä metsään näki.

Taas kerran tuli todettua, miten paljon oppii pelkästään katselemalla toisten suorituksia! Jari kannusti kovasti makupalojen käyttöön jäljellä ja sitähän mekin Joonan kanssa taas pitkästä aikaa kokeiltiin. Ja toimihan se, haahuilu muuttui tarkemmaksi työskentelyksi kun matkan varrelta löytyi mukavia "ylläreitä". Yleiseksi puheenaiheeksi makupalojen suhteen nousi se, millaisia nameja olisi hyvä käyttää, kun viheliäiset muurahaisetkin iskevät silmänsä samoihin herkkuihin (harva koira tykkää tällaisesta makuyhdistelmästä :-)). Jari antoi todella hyviä neuvoja jatkoon ja taas kynä sauhusi muistiinpanovihkon sivuilla. Lopuksi Jari ja Mari näyttivät esimerkillisesti, miten he treenaavat aineiden etsintää metsässä.

Päivän ollessa jo tässä vaiheessa ei odottanut enää mitään muuta kuin elämän perusasioita; syömistä, saunaa, mukavien ihmisten kanssa jutustelua (tietysti koirista) ja nukkumattia. Ja kun kyseessä on täydellinen leiri, niin tottahan toki toivomukset toteutui!

Lauantai 9.8.03 Katin muistelemana

Liekö kello ollut vielä kahdeksaakaan, kun raastava kännykän piiputus keskeytti uneni. Puoli sekuntia ajattelin leireilyn olevan hullujen hommaa, kunnes taas touhotin kiireellä vessajonoon siinä toivossa, että rakon ehtisi tyhjentää ennen aamupalan nauttimista. Ruokasalissa odotti jälleen runsauttaan notkuva aamiaispöytä, josta kuitenkin jo kolmannen aamun rutiinilla osasin lastata pöytään viemisiksi puuroa, leipää ja KAHVIA. On se kumma, miten tuo kofeiinipitoinen aine saa silmät aukenemaan niin, että hetken päästä sitä on jo innosta puhkuen odottamassa treenaamaan pääsyä.

Lauantaiaamupäivä tarkoitti minulle ja Rholle agilityharjoittelua Oreniuksen Juhan johdolla. Kipin kapin siis kentän laidalle notkumaan muun ryhmän kanssa. Viime vuodesta olivat elävästi jääneet mieleen Juhan tehokkaat harjoitukset, eikä tälläkään kertaa tarvinnut taatusti pettyä. Ensin Juha opasti aloittelevampia perusjuttujen kuten esteiden harjoittelemisessa. Minä ajattelin ottaa tilaisuudesta kaiken irti ja tunkeuduin lähietäisyydelle kuullakseni joka sanan. Sen jälkeen Juha sitten loihtikin kentälle mielenkiintoisen rataharjoituksen meille ohjaajille purtavaksi.

On se vaan jännä juttu, miten jonkun "gurukouluttajan" läsnäolo saa suhtautumaan harjoitukseen astetta kovemmalla keskittymisellä kuin normaalisti. Sitä jotenkin tulee sellainen olo, että nyt kyllä ei auta mennä radalle sipsuttelemaan norsun tavoin vaan sitä täytyy oikein olla skarppina ja iskussa kun oma vuoro tulee. Oishan se nyt pirskatin noloa jos kouluttaja sitten sanoisikin, että ettehän te ole vuodessa kehittyneet yhtään mihinkään! Rataantutustumisessakin piti oikein tarkkaan miettiä ja hakea sitä fiilistä, että näin kun tästä tulee, niin sitten kun se koira on juuri tuossa noin, niin minun lantion pitää jo lähteä kääntymään ja jalat ja kädet seuraa sitten hitusen perässä jne.

Ja sitten kun se oma vuoro tuli, niin kummasti se keskittyminen toi sitä tulostakin. Siitäpä tulikin oikein hyvä fiilis ja kun vielä treenaajana on joku niin kannustava ja silti vaativa kouluttaja kuin Juha, niin saatiinhan siinä monta kohtaa sitten kunnolla hiottuakin. Kentältä saattoi poistua selkä suorana kävelyttämään koiraansa ja odottamaan seuraavaa harjoitusta. Sitten taas lisää hyviä neuvoja ja kovaa taistelua radan loppuun asti, vaikkei joka kohta niin millin päälle täydellisesti menisikään.

Välillä Juha näytti vähän mallia omilla koirillaan muiden pyöritellessä vieressä päätään. Kyllä agility vaan on helpon näköistä silloin kun sen osaa. Lopuksi vielä loppukommentit kouluttajalta kaikille ja niin sitä saatettiin siirtyä tyytyväisin mielin agilityharjoituksista lounassalin puolelle.

Energiavarastojen täydentämisen jälkeen suuntasin Rhon kanssa tokokentän suuntaan, missä Mari Heinonen jo odottelikin treenattaviaan. Ryhmässä oli monta sellaistakin koiraa, joita en ollut aikoihin nähnyt, joten olikin oikein kiva nähdä heidänkin treeniään. Omalla harjoitusvuorolla sai taas todeta, että treenaaminen on mukavaa, mutta pahus, kun harjoittelemalla saa aina niitä ongelmia aikaiseksi.

Ihmettelimme sitten vähän koiran sielunelämää ja loppujen lopuksi kai sitä ohjaajankin sielunelämää tai sen vajavaisuutta. Mutta mukavaa oli, kun kukin vuorollaan harjoitteli ongelmakohtiaan ja leppoisissa tunnelmissa pohdittiin porukallakin ratkaisuja jatkoa varten. Harjoitusten jälkeen kukin lähti omille teilleen, kuka lenkille, kuka uimaan ja kuka jotain harjoittelemaan. Me jatkoimme jutustelua agilitystä vielä Marin kanssa ennen kuin suuntasimme takaisin majapaikkaa kohti. Kävellessä katselin vielä vähän haikeasti harjoituskenttien suuntaan ja muistuttelin itselleni, että ei sitä mopolla mahdottomia. Kyllä se koira lepohetkensä ansaitsee, vaikka itsellä vielä riittäisikin intoa.

Jossain vaiheessa pääsin taas tyytyväisenä mussuttamaan vesimelonia iltapalalle ja kuuntelemaan, mitä kukin oli päivän mittaan touhunnut. Ruuan jälkeen vuorossa oli operaatio rokotus Helmisen Katrin johdolla. Miesväki valui silloin jo kohti saunaa, mutta niin vain onnistuin pakottamaan kennelpoika Mäntyniemen uhraamaan vielä muutaman minuutin koiransa rokottamiseen. Koirien saatua tärkeät piikkinsä alkoi yksi jos toinenkin asettua sohville ja lattioille lojumaan. Ilta kului tentatessa kasvattajien tulevaisuudensuunnitelmia ja siirtyessä porukasta toiseen hauskoja juttuja kuunnellen. Liekö sitten niin, että pidot paranee kun porukka vähenee, kun me viimeiset illanistujat kykimme vielä aamuyöstäkin keskustelemassa kaikesta maan ja taivaan välillä malttamatta mennä nukkumaan. Paljon vaadittiin ennen kuin lopulta kömmimme peiton alle muutamaksi tunniksi uinumaan ennen sitä ärsyttävää kännykän piiputusta joskus ennen kahdeksaa.

Tässä vielä Tending-leirin palkitut koirat:

Paras Tending -tokokoira: FIN & S TVA HK3 TSM-02 Tending The Talisman
Paras Tending PK-koira: FIN KVA FIN TVA VK3 M-02 Tending Magician Man
Paras Tending Agility-koira: FIN AVA FIN TVA JK3 PPR1 Tending Trick Or Treat

Uusia valionarvoja oli sitten viime vuoden leirin tullut peräti yhdeksän!

FIN AVA FIN TVA JK3 PPR1 Tending Trick Or Treat
FIN TVA HK2 BH Tending Magic Maker
FIN TVA Tending White Warlock
FIN TVA BH Tending Magic Mind
FIN TVA BH HK1 Tending Mostly Myth
FIN TVA HK2 BH Tending More Snow White
FIN TVA HK2 BH PPR1 Tending Mack The Knife
FIN TVA BH Tending White Wicca
FIN TVA Tending Mystique