Joku kävi Tending-leirillä 2008

Torstai-aamuna suunnattiin kohti Punkalaidunta ja Tending-leiriä. Leiri pidettiin Hiidenhelmen tiloissa Punkalaitumessa jo kolmatta vuotta. Ennen sitä Hiidenhelmen leiripaikka sijaitsi Lempäälässä jossa T-leiri pidettiin pari vuotta. Hiidenhelmen paikka ja omistajapariskunta ovat siis vuosien mittaan tulleet aika tutuksi J.

Joku oli ilmoitettu neljäksi päiväksi hakuun ja kahtena päivänä tokoon. Meidän hakuryhmää veti Sari ja Elina toista ryhmää. Tokoon piti tulla Elisabet kolmatta vuotta, mutta joutui perumaan tulonsa juuri ennen leiriä. Norjasta oli tulossa leireilemään Görill ja Lillian. Ne suostuivat vetämään kolmena päivänä tokoa leiriläisille. Lauantaina tokoa koulutti Kati ja Sirke.

Hakutreenit alkoivat ruoan jälkeen torstaina. Maasto oli aika aukeata ja helppokulkuista. Tallottiin ensin alue ja sen jälkeen vietiin monta erilaista piiloa alueelle. Piilot olivatkin Jokulle uusi kokemus. Taisi tehdä Jokuun kovasti vaikutuksen, koska se halusi koko ajan käydä niitä tarkistamassa. Pennut ja uransa alkutaipaleella aloittivat treenit hajureagoinnilla. Hienosti reagoivatkin, kaukaa saivat hajun ja löysivät hyvin maalimiehen. Troya näytti välillä mallia miten pidemmällä oleva hakukoira toimii. Hienoa menoa! Joku haki maalimiehiltä hajua ja lähetin keskilinjalta. Meni todella hyvin eikä erilaiset umpipiilotkaan tuottaneet ongelmia.

Perjantaina minulla oli aamupäivä vapaata treeneistä, joten päätin mennä jälkitreeneihin kuuntelemaan jälkioppeja. Oli, ainakin Mian mielestä, hieno homma että olin paikalla. Tulkin taitojani nimittäin tarvittiin J.
Treenaamassa oli monta taitavaa koiraa. Lyhyeksi niitetty kuiva pelto ei varmaan ollut ihan helppo pohja. Pellot olivat isot ja tilaa riitti kaikille. Paljon tuli neuvoja, kiitos Mia!

Ruoan jälkeen mentiin taas hakumetsään, samalle paikalle kun torstaina. Piilot ja alue olivat valmiina. Ei tarvinnut kun talloa. Onneksi tuuli vähän enemmän, joten hyttysiä ja paarmoja oli vähemmän. Jokulle vähän vaikeutettiin, tyhjien piilojen ohituksia sekä hankalampaa maastoa. Hienosti meni, into maalimiehille on kova.

Lauantaina ja sunnuntaina aloitettiin hakutreenit heti aamupalan jälkeen. Vaihdettiin toisen hakuryhmän kanssa paikkaa, kivaa maastoa sekin. Joku kokeili jo kahta hajunhakua kerralla. Aika hyvin meni. Toiselle pieni muistikatkos, mutta jatkoi hyvin ilman sen suurempia apuja. Sarilta tuli paljon neuvoja ja ideoita. Kiitos Sari! Nyt pitäisi vaan yrittää muistaa kaiken…

Lauantai iltapäivä olin Sirken tokoryhmässä. Hyviä neuvoja tuli. Sirke jaksoi vielä tehdä yhteenvedon yleisölle, jotta kaikki pysyivät kärryillä. Sunnuntaina iltapäivätreeneissä olin Görillin tokoryhmässä. Hyviä ja mielenkiintoisia neuvoja. Ehkä vähän erilaisia kun olen täällä kuullut. Esim. ruudun paikkaa näytetään menemällä itse ruutuun ja taputetaan käsiä ilmassa. Ei maahan mitä olen tottunut näkemään. Idea oli ettei koira ala haistelemaan maata ja etsimään esim. lelua.

Lauantai-iltana oli ohjelmassa perinteiset totojuoksut. Nopein Tending-koira tänä vuonna oli valonnopea Valo! Totojuoksujen jälkeen palkittiin menestyneitä Tending koiria. Huh, huh mikä määrä palkintoja. Ne lisääntyy vuosi vuodelta. Onnea menestyneille!

Kaiken kaikkiaan kiva leiri! On aina yhtä kivaa nähdä niin paljon T-koiria ja -ihmisiä samassa paikassa. Ensi vuonna uudestaan, tottakai!

UPH:n (Urhea Pieni Hip) ja Sannan agilitypainoitteinen leiri

Viimein koitti se kauan odotettu aamu – aamu jolloin Hiacen keula kääntyi ennen aamun koittoa kohti Punkalaidunta ja elämäni ensimmäistä T-leiriä. Ja mikäs siinnä oli matkaan lähtiessä kun seuranani oli vieläpä ”maailman paras Hip” - koirista parhain, ja edessä neljä päivää agiliitoa huippu opissa ja hyvässä seurassa. Mitä muuta voisikaan elämältä toivoa? No ehkä 7 päivää agilityä huippuopissa ja hyvässä seurassa, tai 14 tai…

Olin päätynyt ratkaisuun jossa minun ja UPH:n (=Urhea Pieni Hip) leiriohjelma sisälsi – treeni ohjelmana siis, pelkästään agilityä. Ja hyvä niin, sillä vain tuon yhden lajinkin anti sai ”kovalevyn” aivan täyteen ja näillä tiedoilla pärjäillään kyllä pitkälle talveen asti. Niin hyvin, että voipi muiden lajien treenit nyt valitettavasti jäädä vähän vähemmälle huomiolle… Agilitytreenejä leirillä vetivät Riitta Laitinen, Pete Huotari sekä Juha ja Anna Orenius, tosin Annan treeneihin emme Hipin kanssa osallistuneet muutoin kuin kuunteluoppilaan asemassa.

Loistavia kouluttajia ja mukavia tyyppejä kaikki, jokaiselta tarttui matkaan jotakin mutta kaikista eniten itse sain irti Peten treeneistä; noiden treenien jälkeen oloa saattoi kuvailla sanalla helpottunut. Tuntui että niin moni asia avautui ja viimeinkin ymmärsin miksi välillä onnistutaan ja miksi ei. Ja mikä parasta: tuntui että viimeinkin opin tuntemaan Hipiä: ymmärtämään edes hieman sen sielunelämää ja miten Hip asiat näkee, kokee ja tulkitsee. Kyllä me näillä avuilla päästään taas hiukan matkaa ylöspäin sitä jäädytettyä Mount Everestiä.

Torstain treenit veti Laitisen Riitta joka patisteli luottamaan Hipiin enemmän ja lopettaa ihailun. Ja kappas, kappas: toden totta silloin ehti ohjaamaan todellakin paaaaaljon paremmin. Muutoin torstain treenit eivät olleet meidän osaltamme mikään ”suksee” ja olin melko maassa kun pohdin vaan että mikä tässä meidän harjoittelussa on niin ratkaisevasti pielessä kun ei vaan edistytä. Mutta tokihan hyviäkin hetkiä oli ja Hip teki töitä hirvittävällä vauhdilla.

Treenit saatiin Hipin osalta päätökseen ja silloin selvisi että pieni oli todellakin antanut ihan kaikkensa. Jännä päivä, kiva agility ja polttavan kuuma kenttä vei UPH:sta mehut. Että säikähdin! Onneksi Riitta ja Kati auttoivat ja toimivat järkevästi ja pienen lepäilyn jälkeen Hip oli jälleen oma säteilevä itsensä. Hurja kokemus ja siinnä viikonloppuna Hipiä seuratessani tuli selväksi että sen kanssa täytyy kyllä olla tosi tarkka. Hip tekee töitä niin kovalla intensiteetillä ja antaa kaikkensa. Aina. Ja niin kauan kun se olettaa treenien jatkuvan – niin kauan se pysyttelee kentällä: hetkesikään ei poistuta ja lelua tuodaan ohjaajalle leikittäväksi. Mahtava koira – mutta tosiaan asettaa tuolla työmoraalillansa ohjaajan melkoisen vastuulliseen asemaan.

Perjantain liidot käytiin iltapäivästä ja tällä erää Oreniuksen Juhan komennuksen alla. Rata oli pitkä ja siksi haastava mutta Juha pätki harjoituksen osiin jolloin se sopi erinomaisesti myös näille aloitteleville koirille eikä ollut enää lainkaan niin vaikea. Hip oli tosi PRO ja kulki hyvin, lisäksi se ”oma kartta” oli melko hyvin selvillä – yhtä ainoaa kohtaa lukuun ottamatta. Sitä jouduttiin kertaamaan kerran jos toisenkin. Lopulta onnistui mutta kieltämättä siinnä välissä tuli esiin se syy miksi en pelaa tennistä ;o Mutta siinnä jauhamisen lomassa avautui lopulta se että mitä siinnä pitää tehdä, ajatella ja nähdä. Yhtään ei saanut ajatella eteenpäin ja jättää Hipiä yksin vaan koko ajan koira mukana. Ja vielä jonain päivänä tämä tulen toteuttamaan ihan käytännössäkin. Lauantai ja sunnuntai treenattiin Huotarin Peten johdolla ja ne jos mitkä olivat huipputreenit! Hip oli aivan mieletön ja teki todella upeaa työtä. Varmaankin siksi että viimeinkin sitä ohjattiin eikä vain ohjailtu. Ohjaa - älä ohjaile, oli Peten neuvo. Paljon yksinkertaisemmaksi ne linjat ja turhat klumeruulit pois. Ja uskomatonta kuinka sillä sain Hipin toimimaan ja menemään just sinne minne pitikin, myös silloin kun se meni kaukana edellä :o Irtoamisessa ei ollut enää mitään ongelmaa ja mähän ehdin tehdä jopa valssejakin koska sain koiran irti navallani :) Saatiin Peteltä vielä vinkit miten treenata kotona ja hakea sitä oikeaa tunnetta, viikonlopun aikana jo opinkin miltä se tuntuu: se tuntuu voimalta.

Ja uskoisin etten ollut ainoa joka Peten neuvoihin oli enemmän kuin tyytyväinen; niin iloiselta vaikutti myös UPH. Että pieni loisti ja selvästi nautti kun se viimeinkin sai selkeät ohjeet mihin mennään ja milloin ja pääsi täyttämään kaikki toiveeni sekä näyttämään taitonsa. Sai mennä ja sille kerrottiin mihin saa mennä. Ja niin Hip teki töitä rennolla kropalla, ”hipi hiljaa” ja käsittämättömän lujaa. Oli hurjaa kuinka pieni koira voikaan kulkea niin kaukana ohjaajasta ja olla silti koko ajan täydellisesti hallinnassa. Hienoa Urhea Pieni Hip.

Sunnuntai päivä päättyi huikaisevan hienon "setä agilityn" seuraamiseen: oli kyllä niin mieletöntä menoa Jukalta ja Kittyltä & Peteltä ja Megiltä :o Siinnä sen näki mitä se on kun koirat on huipputaitavia ja ohjaajat osaa ohjata. Sellaisesta menosta se kello tykkää.

Kiitos kouluttajille, leiri- ja lajivastaaville sekä tietenkin kaikille leirillä olleille mahtavasta seurasta. Mahtava kokemus – odotin leiriltä paljon, sain vielä enemmän. Ja erityisesti Hip: Hip on aina ollut tietenkin aivan hirvittävän rakas ja tärkeä koira, mutta näiden kokemusten ansiosta arvostan Hipiä paljon, paljon enemmän kuin ennen. Hip on hieno.

Four beautiful days in the Tending camp!

From the 10th to the 13th of july I take Pepper with me to the Tending camp in Finland and it was a new incredible experience for us! Every day you can take your dog and make different kind of sports (agility, obedience, working trials), you have just to take your choice… after a big breakfast time at 9 o’clock the lesson start and after lunch at two o’clock you can have another lesson of a different sport! It was been a very full of work week end!

I have had four obedience lessons with Goril Nordve and Lillian Brenden and a little tracking experience…. I am very grateful with Goril and Lillian because I have learned a lot of useful information about Pepper’s management and obedience training…after tending camp we have already improved the metal retrieving and box training, but also heelwork is going very well…Pepper is growing up in motivation and concentration on me, also if I think that concentration was already good for a 8 mounth puppy…and now, she is going so well that I have decided to start to train new exercises.

Tending camp also gives to me the chance to watch closely Pepper’s brothers and sisters at work…it was very interesting to speak with the owners of these dogs and compare ours experience, I have learned a lot of things about Pepper watching her family, but I was struck also from Tending dog/bitch in general…they were so different from an aesthetic point of view , but temperamentally a lot alike…clever, lively, full of energy, fast and very social….

It was so a good experience for Pepper and me that I hope to have it again next year….. Thank you Riitta and Pekka!