 |
|
Ystäväni, kilpailukumppanini, kantanarttumme
Kyllä aurinko vielä nousee.
Taika oli aina hyvin kiihkeä koira; se eli elämäänsä kiireellä ja kiihkeästi - koskaan se ei päässyt
omasta mielestään riittävän nopeasti seuraavaan paikkaan, seuraavaan liikkeeseen. Ehkä sen kaltaiselle
koiralle tämä oli oikeanlainen lähtö, jos sen näin nuorena, vain juuri 5 vuotta täyttäneenä piti
sitten lähteä - kesken täyden vauhdin, iltametsälenkillä. Silloin kun se oli vielä nuori, nauroimme;
ei tuon kaltainen koira voi koskaan pitkää ikää saavuttaa - emmekä koskaan arvanneet kuinka oikeassa
olimme.
Meidän muistoissamme Taika jatkaa elämäänsä - kun kuljemme iltalenkillä, odotan aina kolmatta
musta-valkoista hännänheiluttajaa, joka pian pyyhältää kahden muun ohi. Kun syliini tunkee
iltaisin TV:tä katsellessa vain kaksi koiraa, tuntuu syli oudon tyhjältä. Missä olet minun koirani,
sinä viisaista viisain, missä olet nyt?
Kiihkeä, raju, hellä, älykäs - niitä kaikkia olit. Kiihkeä ja raju leikeissäsi ja eleissäsi,
niin hellä pennuillesi ja omille ihmisillesi. Ja sinun älykkyyttäsi eivät mitkään valionarvot
tarvinneet osoittaa; viisaus näkyi sinun katseessasi, jo aivan pikkupennusta saakka.
Ainoa, mikä lohduttaa nyt, on Tao kotonamme ja kaikki sinun jälkeläisesi ympäri Suomen.
Me tulemme aina muistamaan sinut pennuistasi, jotka tulevat jonain päivänä astumaan
paikallesi kilpailukentillä. Me toivomme, että olet jonain päivänä iso-isoäiti kaltaisillesi,
että et turhaan ollut lajisi uranuurtaja: ensimmäinen suomalainen bordercollie maajoukkuetasolla,
ensimmäinen arvokisamitalisti. Ja me uskomme, että sinun jälkeesi tulee muita.
vuodet lukua vailla kiirehdin, vaellan aina. Edes kuolema ei maahan paina.
Taika-tyttö olen, ja olen
|