TENDING M-PENTUE.
Palaa takaisin.
TENDING M-PENTUE

Tending- kennelin toinen pentue (M = magic, eli pentujen nimivalinnat tulivat taikan mukaan edelleen) syntyi 11.9.1999; neljä urosta ja neljä narttua. Pentueessa oli kaksi valko-mustaa, kolme tricolouria ja kolme mustavalkoista pentua. Emänä oli S & FIN TVA JK2 Brains Fjolle, "Taika", ja isänä käyttövaliouros Ruotsista, S KVA GK VALLH PR Gränsvallarens Ezzet. Ezzet kilpailee erittäin menestyksekkäästi PK-hakukokeessa, saavutuksena mm. Ruotsin Mestaruus-kisoissa 1999 ja 2003 hopeaa. V. 2000 - 2001 Ezzet voitti Pohjoismaiden Mestaruuskisoissa NOM-hopeaa hakukokeessa edustaen Ruotsin maajoukkuetta. Vuonna 2003 Ezzet voitti NOM-kultaa hakukokeessa.

Ezzetin emä on S TVA S KVA GK VALLH PR Gränsvallarens Akela, hakukokeen käyttövalio ja tottelevaisuusvalio, joka kilpailee myös pelastuskoira-kokeessa Ruotsissa: vuonna 1999 Ruotsin Mestaruus -hopeaa pelastusetsinnän SM-kisoissa! Ezzetin isä, S KVA S TVA GK VALLH PR Winterton Valle, on käyttövalio sekä haussa että jäljellä, ja myös tottelevaisuusvalio. Ezzetin täysveli, S KVA Eddie, voitti 1998 hopeaa hakukokeen Ruotsin Mestaruus -kioissa, v. 2001 se voitti NOM-kultaa henkilöetsinnässä. Toinen täysveli, S TVA Emil, selvitti v.1999 ja 2001 tiensä tokon Ruotsin Mestaruus-finaaliin semifinaalista, johon osallistui n. 75 Ruotsin parasta tokokoiraa.

Ezzet on suorittanut hyväksytysti paimennuksen perusradan, samoin sen vanhemmat. Emä Akela on kilpaillut paimennuskokeissa hyvällä menestyksellä ylimmässä luokassa - voittajaluokassa - Ruotsissa.

Seitsemän M-pennuista saavuttanut Suomen Tottelevaisuusvalion, viisi Suomen Käyttövalion arvon, ja yksi Kansainvälisen, Suomen ja Ruotsin Agilityvalion arvon. Viisi pennuista siis kilpailee PK-puolella 3-luokassa, neljä hakukokeessa ja yksi viestillä. Neljä M-pennuista on suorittanut myös hyväksytysti paimennuksen perusradan.
Elokuussa 2002 ja 2005 voitti Tending Magician Man Palveluskoirien Suomen Mestaruus -kilpailuissa SM-kultaa. Uros voitti myös Pohjoismaiden Mestaruus-kultaa viestillä syksullä -05.
Syyskuussa 2003 voitti Tending Mack The Knife paimennuksen Junior-SM-hopeaa. Talvella 2004 voitti Tending Mystique Venäjän Mestaruuden tokossa, ja kesällä 2004 Tending Mack The Knife voitti Palveluskoirien Suomen Mestaruuden hakukokeessa. V. 2006 Tending Magic Maker voitti SM-pronssia palveluskoirien hakukokeessa, ja T. Magician Man samoin SM- pronssia pk-viestikokeessa. Tending Magic Mind voitti SM-hopeaa ja PM-pronssia agilityssa, ja edusti maajoukkueessa useita vuosia, saavuttaen myös Kansainvälisen Agilityvalion arvon.

Taika ja Riitta. Ezzet ja Jonny.
S & FIN TVA JK2 Brains Fjolle & Riitta / S KVA GK VALLH PR Gränsvallarens Ezzet & Jonny

Urokset:

FIN KVA FIN TVA M-04 HK3 BH Gk Vallh Pr PPR1 TENDING MACK THE KNIFE Matti / Päivi Nietosvaara
TENDING MANOWAR Rollo / Marja Järveläinen
FIN TVA FIN KVA VK3 M-02-05 NOM-05 TENDING MAGICIAN MAN Pai / Marjatta Tuikkanen
KANS AVA FIN & S TVA FIN & S AVA PM3-08 BH TENDING MAGIC MIND Cosmo / Janita Leinonen & Petri Rinne
Nartut:
FIN KVA FIN TVA HK3 BH PPR1 TENDING MAGIC MAKER Vikka / Nina ja Petri Keski-Korpela
FIN KVA FIN TVA HK3 BH PPR1 TENDING MOSTLY MYTH Fiina / Päivikki Perko-Mäkelä
FIN KVA FIN TVA HK3 BH PPR1 TENDING MORE SNOW WHITE Raffe / Agneta Hellsten-Eriksson
FIN TVA S TVA TENDING MYSTIQUE Mitzu / Suvi Ratavaara

Tending Mack The Knife.

FIN KVA FIN TVA M-04 HK3 BH Gk Vallh Pr PPR1 TENDING MACK THE KNIFE, Matti, on mustavalkoinen uros, jonka omistaja on Päivi Nietosvaara (aiemm. Lindqvist). Päivi on pitkän linjan pk-harrastaja ja pk-tuomari, hänen aiemmat koiransa ovat kaksi saksanpaimenkoiraa, FIN TVA IPO3 Rele, ja HK3 SchH3 Erkki, jolla hän kilpaili pk-kokeen haussa ja suojelussa kolmosluokassa.

Matti asuu isolla lammastilalla (n. 400 lammasta) ja se työskentelee tilan työkoirana lähes päivittäin.

Matti on hyvin vilkas, saalisviettinen uros, joka tulee harrastamaan hakua ja paimennusta. Talvella 2001 Matti voitti Helsingissä kaksiosaisen Toko-Cupin.

Syksyllä 2001 Matti suoritti hyväksytysti sekä BH-kokeen että paimennuksen perusradan.

Kesällä 2002 Matti voitti tokon JoukkueSuomen Mestaruus -kilpailuissa voittajaluokan ja JOUKKUE-SM-KULTAA!

Keväällä 2003 Matista tuli Suomen Tottelevaisuusvalio! Syksyllä 2003 se siirtyi PK-hakukokeessa 3-luokkaan, ja voitti paimennuksessa Junior-SM-hopeaa. Muutama viikko sen jälkeen se voitti 1-tuloksella PK-hakukisan 3-luokan.

Matti palkittiin HVK:n PK-tulokkaana 2003, ja Suomen Bordercolliet & Australian Kelpiet ry:n Vuoden PK-tulokkaana. Vuonna 2004 Matti tuli Suomen Käyttövalioksi PK-hakukokeessa. Loppukesällä se voitti hakukokeessa Suomen Mestaruus -kultaa.
Matti palkittiin v. 2004 HVK:n Vuoden Palveluskoirana ja Vuoden hakukoirana.

Loppukesällä 2005 Matti kilpaili Ruotsissa paimennuksessa, ja sai ÖK-luokassa hienosti 2. palkinnon, ja tittelin Gk Vallh Pr - Matti on siis nyt suorittanut hyväksytysti paimennuksen perusradan myös Ruotsissa.

KILPAILUT:

pk ( haku )
  1. Helsinki 9.8.01 Hyväksytty BH-koe
  2. Nummela 7.6.03 PAHA 1; 295 p, HK1 ja 1. sija - siirtyy 2-luokkaan
  3. Vammala 31.8.03 PAHA 2; 295 p, HK2 ja 1. sija - siirtyy 3-luokkaan
  4. Tampere 25.10.03 PAHA3; 279 p, HK3 ja 1. sija
  5. Kyröskoski 2.5.04 PAHA3; 291 p, HK3 ja 1. sija
  6. Helsinki KV 9.5.04 PAHA3; 261 p, HK3 ja 1. sija - CACIT
  7. Vantaa PK-SM 15.8.04 PAHA3; 276,5 p, HK3 ja 1. sija - Suomen Mestaruus -kultaa!!

toko
  1. Helsinki 4.2.01 alo 1; 171 p
  2. Helsinki 11.2.01 alo 1; 198 p, KP ja 1. sija - Toko-Cup 1. sija - siirto avoimeen luokkaan!
  3. Inkoo 21.4.01 avo 1; 167 p ja 4. sija
  4. Helsinki 13.10.01 avo 1; 172 p, KP ja 1. sija
  5. Halikko 23.5.02 voi 1; 304 p, KP ja 1. sija - siirto erikoisvoittajaluokkaan
  6. Uusikaupunki 29.6.02 voi 1; 293,5 p KP ja 1. sija - JOUKKUE-SM KULTAA!!
  7. Hollola 15.2.03 evl 1; 279,5 p ja KP
  8. Vääksy 6.4.03 evl 1; 261 p
  9. Inkoo 27.4.03 evl 1; 282 p ja 2. sija - SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO!
  10. Salo 3.5.03 evl 1; 289,5 p ja 1. sija

paimennus
  1. Orimattila 13.9.01 Hyväksytty paimennuksen perusrata
  2. Tammisaari 26.7.03 1-lk; 84 p ja 2. sija
  3. Orimattila 27.9.03 Junior-SM; 82 p ja 2. sija - Junior-SM-hopeaa
  4. Kiikala 19.6.04 2-lk; 86 p ja 1. sija
  5. Orimattila 9.10.2004 2-lk; 57 p ja 2. sija
  6. Ruotsi 13.8.05 öppet klass; 81 p ja Gk Vallh Pr
  7. Ruotsi 14.8.05 Öppet Klass; 71 p

TENDING MANOWAR Rollo, on lähes kokovalkoinen uros, joka asustaa Porvoossa kavereinaan useampi belgianpaimenkoira. Rollon ohjaajalla, Marja Järveläisellä, on paljon kokemusta arvokisoista; hän on edustanut vuosia tokon maajoukkueessa KANS & POHJ TVA FIN TVA & KVA Quitolla. Marjan nykyinen kisakoira on FIN KVA HK3 Bruno.

Rollo valitettavasti kuoli tapaturmaisesti (myrkytys).


Tending Magician Man. Tending Mostly Myth.

FIN TVA FIN KVA M-02-05 NOM-05 VK3 BH TENDING MAGICIAN MAN, Pai, on mustavalkoinen uros, jonka omistaa Marjatta Tuikkanen Lappeenrannasta. Marjatan vanhempi kisakoira on Suomen pk- maajoukkueessa edustanut FIN KVA & TVA Zero, jolla on niin SM-kultaa pk-viestillä kuin mitalisijoja Pohjoismaiden Mestaruus -kisoista.

Pai on miellyttämisenhaluinen, vilkas ja leikkisä nuori uros. Se siirtyi viidellä peräkkäisellä ykkösellä tokossa voittajaluokkaan talvella 2001.

Kesällä 2001 Pai siirtyi PK-viestillä 3-luokkaan, ja sai ensimmäisissä 3-luokan kisoissaan 1-tuloksen!
Pai voitti Tokon Joukkue-SM -kultaa Team Tending`in riveissä kesällä 2001.
Se oli Suomen Border Colliet & Australian Kelpiet ry:n "Vuoden PK-Tulokas" vuonna 2001.
Pai palkittiin myös Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen "Vuoden Viestikoirana" ja "Vuoden Tokokoirana". Se oli myös LPKY:n "Vuoden Tulokas 2001".

Kevättalvella 2002 Paista tuli Suomen Tottelevaisuusvalio - puhtaalla 1-putkella!
Samana keväänä Pai saavutti myös PK-viestikokeessa Suomen Käyttövalion arvon!

Kesällä 2002 Pai voitti Tokon Joukkue-SM-kultaa uudelleen!
Elokuussa -02 Pai voitti SM-kultaa viestikokeessa Palveluskoirien Suomen Mestaruus-kisoissa!
V. 2005 kesällä Pai uusi voittonsa, eli SM-kultaa viestikokeessa 2005!! Vuoden huipennukseksi se voitti Pohjoismaiden Mestaruus-kultaa vielä samana syksynä!

V. 2006 Pai voitti SM-pronssia palveluskoirien viestikokeessa.

KILPAILUT:

toko
  1. Kotka 22.10.00 alo 1, 189 p, KP ja 2. sija
  2. Imatra 12.11.00 alo 1, 189 p, KP ja 3.sija - siirto avoimeen luokkaan
  3. Kouvola 21.1.01 avo 1, 193 p, KP ja 2. sija
  4. Hollola 11.2.01 avo 1, 183 p ja 4. sija
  5. Kouvola 18.2.01 avo 1, 179 p, KP ja 3. sija - siirto voittajaluokkaan!
  6. Kouvola 1.7.01 avo 1, 170 p - Joukkue-SM- kultaa!!
  7. Vääksy 18.11.01 voi 1, 289 p, KP ja 2. sija - siirto erikoisvoittajaluokkaan
  8. Hollola 10.2.02 evl 1, 270,5 p, KP ja 3. sija
  9. Pornainen 3.3.02 evl 1; 297 p, KP ja 2. sija
  10. Nokia 24.3.02 evl 1; 269 p - Suomen Tottelevaisuusvalio!
  11. Vääksy 7.4.02 evl 1; 275 p, KP ja 4. sija
  12. Hollola 15.2.03 evl 1; 260 p
  13. Hollola 16.2.03 evl 1; 284 p, KP ja 2. sija
  14. Pornainen 29.3.03 evl 1; 265,5 p
  15. Vääksy 6.4.03 evl 1; 298 p ja 4. sija
  16. Varkaus 10.5.03 evl 1; 287 p ja 4. sija

agility
  1. Oulu 29.12.01 1-lk; kuma ja 3. sija
  2. Oulu 30.12.01 1-lk; 0-kuma ja 1. sija
  3. Imatra 16.2.02 1-lk; 0-kuma, sert ja 1. sija - siirtyi 2. luokkaan!

pk

  1. Savonlinna 5.11.00 Hyväksytty BH-koe
  2. Jyväskylä 10.6.01 PAVI 1: 289 p, VK1, 1-tulos ja 1. sija
  3. Tampere 22.6.01 PAVI 2; 283 p, VK2, 1-tulos ja 1. sija
  4. Somero 8.9.01 PAVI 3; 271 p, VK3, 1-tulos ja 1. sija
  5. Kerava 19.5.02 PAVI 3; 288 p, VK3, 1-tulos ja 1. sija
  6. Saarijärvi 25.5.02 PAVI 3; 296 p, VK3, 1-tulos ja 1- sija - Suomen Käyttövalio!
  7. Lahti SM-kisat 17.-18.8.02 PAVI 3; 275 p, VK3, 1-tulos ja 1. sija - Suomen Mestaruus -kultaa!!!
  8. Vantaa SM-kisat 20.-21.8.05 PAVI3; 276 p, VK3, 1-tulos ja 1. sija - Suomen Mestaruus -kultaa!!!
  9. Tanska NOM 17.-18.9.05 PAVI3; Pohjoismaiden Mestaruus -kultaa!!
  10. Kuusankoski 26.-27.8.06 PAVI3; 252,5 p ja 3. sija -Suomen Mestaruus-pronssia!!

KANS TVA FIN TVA S TVA FIN AVA S AVA BH TENDING MAGIC MIND, Cosmo, on tricolour-uros, jonka omistavat Janita Leinonen ja Petri Rinne. Kotonaan heillä on kaksi bordercollieta, FIN TVA & AVA & MVA Visse ja FIN TVA & MVA & KVA & AVA Tekla. Petri on ollut aiemmin agilityn Suomen maajoukkueessa; hän tuleekin ohjaamaan Cosmoa agilityssa. Lisäksi Cosmolla tullaan harrastamaan pk-jälkeä, tokoa ja raunioita.

Petri ja Janita kuvaavat Cosmoa hyvin taistelutahtoiseksi ja keskittymiskykyiseksi nuoreksi koiraksi.
Cosmo on läpäissyt hyväksytysti pelastuskoirakokeen tottelevaisuusosuuden helmikuussa 2000.

Cosmo siirtyi tokossa erikoisvoittajaluokkaan talvella 2002, ja alkukesästä se siirtyi agilityssa 3-luokkaan, voittaen kesällä mm. SBCAK:n Mestaruuskisoissa hopeaa ja piirinmestaruuskisoissa hopeaa.
Syksyllä 2002 Cosmolle tuli pm-hopeaa ja joukkue-kultaa myös tokon Varsinais-Suomen piirinmestaruuskisoissa; samana syksynä siitä tuli myös Suomen Tottelevaisuusvalio.

Syksyllä 2003 Cosmosta tuli Suomen Agilityvalio. Keväällä 2004 Cosmosta tuli sekä Ruotsin Tottelevaisuusvalio, että Ruotsin Agilityvalio.
V. 2005 Cosmo valittiin Suomen agilityn edustusmaajoukkueeseen; Pohjoismaiden Mestaruuskisoissa Cosmo oli PM-5.

Keväällä 2006 Cosmo voitti Suomen Bordercolliet & Australiankelpiet ry:n mestaruuskisat agilityssa, jotka kisattiin StadiGamesien yhteydessä.

Cosmo sijoittui v. 2006 maajoukkuekarsinnoissa kolmanneksi, ja valittiin jälleen agilityn maajoukkueeseen. Se edusti useana vuonna agilitymaajoukkueessa, mm Pohjoismaiden Mestaruus-pronssia!

KILPAILUT:

toko

  1. Turku 13.8.00 alo 1, 190 p, KP ja 1. sija
  2. Forssa 20.8.00 alo 1, 200 p, KP ja 1. sija - siirtyi avoimeen luokkaan
  3. Turku 16.9.00 avo 1, 178 p, KP ja 1. sija
  4. Turku 11.2.01 avo 1, 178 p, KP ja 2. sija
  5. U:ki 22.7.01 avo 1, 189,5 p, KP ja 1. sija - siirtyi voittajaluokkaan
  6. Turku 10.2.02 voi 1, 256 p ja 3. sija - siirtyi erikoisvoittajaluokkaan
  7. ??? 22.9.02 evl 1, 283,5 p ja 2. sija
  8. Uusikaupunki ??? evl 1, 278 p ja 1. sija
  9. Turku 20.10.02 evl 1, 2. sija - SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO
  10. Ruotsi 15.4.04 elit 1, 2. sija -RUOTSIN TOTTELEVAISUUSVALIO

agility

  1. Turku 18.3.01 1-lk; kuma ja 1. sija
  2. Turku 16.4.01 1-lk; kuma ja 1. sija
  3. Turku 16.5.01 1-lk; kuma ja 1. sija - siirtyi 2-luokkaan
  4. Turku 17.6.01 2-lk; 0-kuma ja 1. sija
  5. Turku 4.11.01 2-lk; 0-kuma ja 1. sija
  6. Parainen 9.6.02 2-lk; 0-kuma ja 2. sija - siirtyi 3-luokkaan
  7. Turku 15.6.02 3-lk; 0-kuma ja 3. sija
  8. Turku pm-kisat 3.8.02 3-lk; 0-kuma ja 2. sija - piirinmestaruus-hopeaa & sm-0!
  9. Turku 31.8.02 3-lk; 0-kuma ja 1. sija - sm-0
  10. Kirkkonummi 18.1.03 3-lk; 0-kuma ja 4. sija - sm-0
  11. Turku 2.3.03 3-lk; 0-kuma ja 1. sija - sm-0
  12. ??? 27.4.03 3-lk; 0-kuma ja 2. sija - sm-0
  13. ??? 27.4.03 3-lk; 0-kuma ja 3. sija - sm-0
  14. Turku 22.11.03 3-lk; 0-kuma ja 1. sija - Suomen Agilityvalio!
  15. ??? 21.3.04 3-lk; 0-kuma ja 2. sija - sm-0
  16. ??? 21.3.04 3-lk; 0-kuma ja 1. sija - sm-0
  17. Oulu 28.3.04 3-lk; 0-kuma ja 1. sija - sm-0
  18. Ruotsi 17.4.04 0 vp ja cert ja 1. sija - RUOTSIN AGILITYVALIO
  19. ??? 8.1.05 3-lk; 0 vp ja 1. sija
pk

  1. Turku 13.1.01 Hyväksytty BH-koe

Tending Magic Mind. Tending More Snow White.

FIN KVA FIN TVA HK3 BH PPR1 TENDING MAGIC MAKER, Vikka, on kookas tricolour-narttu, jonka omistavat Nina ja Petri Keski-Korpela. Nina ohjaa "Tepsua" ja sillä harrastetaan tokoa, paimennusta ja pk-hakua. Ehkäpä se pääsee kokeilemaan myös VEPEÄ, sillä Nina ja Pete ovat vesipelastuksen koulutusohjaajia. He harrastavat ja kilpailevat Netalla ja Tassulla, vanhemmilla koirillaan, VEPESSÄ, tokossa ja agilityssa.

Ninalla ja Petellä on maatila Valkeakoskella, ja omia lampaita, joten Vikka paimentaa myös työkseen kotona.

Vikka on leikkisä, erittäin saalisviettinen ja innokas narttu. SBCAK:n Mestaruuskilpailuissa 2000 Vikka voitti alokasluokan. Se oli myös v. 2000 TAMSK:in Tokotulokas -kisan 3.
Kesällä 2001 Vikka voitti Tokon Joukkue-Suomen Mestaruus kisoissa kultaa!
Vikka voitti myös SBCAK:n Mestaruuskisoissa tokossa voittajaluokan!

Vikka oli vuonna 2001 Nokian Palveluskoiraharrastajien Vuoden Tokokoira.
Syksyllä 2002 se voitti tokon piirinmestaruus -hopeaa, ja samana syksynä se sai kasaan ykköset myös Suomen Tottelevaisuusvalion arvoon.

Vikka siirtyi syksyllä 2003 PK-hakukokeessa ylimpään luokkaan. Samana syksynä se suoritti hyväksytysti paimennuksen perusradan. Muutama viikko sen jälkeen Vikka sai PK-hakukokeen 3-luokassa ensimmäisen 1-tuloksensa.

Vikka oli Suomen Bordercolliet & Australiankelpiet ry:n Vuoden PK-tulokas-kisan 3. vuonna 2003. Vikka sai kasaan tulokset palveluskoirien Suomen Mestaruus-kilpailuun 2004, ja tuli myös Suomen Käyttövalioksi samana syksynä.

V. 2006 Vikka voitti SM-pronssia palveluskoirien Suomen Mestaruus-kilpailuissa hakukokeessa.

KILPAILUT:

toko

  1. Virrat 14.9.00 alo 1, 196 p ja 1. sija
  2. Tampere 24.9.00 alo 1, 180 p ja 4. sija - siirtyi avoimeen luokkaan
  3. Tampere 4.3.01 avo 1, 173,5 p ja 2. sija
  4. Nokia 25.3.01 avo 1, 185 p ja 2. sija
  5. Kankaanpää 20.5.01 avo 1, 184,5 p ja 2. sija - siirtyi voittajaluokkaan
  6. Kouvola 1.7.01 avo 1, 184 p ja 5. sija - Joukkue-SM -kultaa!!
  7. Hollola 9.2.01 voi 1, 256,5 p ja 2. sija - siirtyi erikoisvoittajaluokkaan
  8. Tampere 5.5.02 evl 1, 266 p ja 1. sija
  9. Tampere 7.9.02 evl 1, 285,5 p ja 2. sija - piirinmestaruus -hopeaa!
  10. Kyröskoski 6.10.02 evl 1, 305 p ja 1. sija - SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO
  11. Turku 18.5.03 evl 1, 292 p ja 1. sija

pk

  1. Tampere 6.5.01 Hyväksytty BH-koe
  2. Vammala 31.8.03 PAHA1; 279 p, HK1 - siirtyy 2-luokkaan
  3. Kerava SBCAK ry:n Mest. kisat 20.9.03 PAHA2; 273 p, HK2 ja 1. sija - siirtyy 3-luokkaan
  4. Tampere 25.10.03 PAHA3; 275 p, HK3 ja 3. sija
  5. Raisio 18.4.04 PAHA3; 278 p, HK3 ja 1. sija
  6. Kyröskoski 2.5.04 PAHA3; 240 p, HK3
  7. Vantaa 10.9.04 PAHA3; 274 p, HK3 ja 1. sija -SUOMEN KÄYTTÖVALIO
  8. Toijala 28.5.05 PAHA3; 280 p, HK3
  9. Kuusankoski 26.-27.8.06 PAHA3; 270 p ja 3. sija -Suomen Mestaruus-pronssia!!

paimennus
  1. Orimattila 2.10.03 Hyväksytty paimennuksen perusrata
  2. Orimattila 9.10.04 1-lk; 75 p ja 1. sija

agility

  1. Ylöjärvi 14.10.01 1-lk; 5 vp, Kuma ja 2. sija
  2. Tampere 16.12.01 1-lk; 5 vp, Kuma ja 3. sija
  3. Kirkkonummi 16.2.02 1-lk; 0 vp, Kuma, Sert ja 1. sija - siirtyi 2- luokkaan

Tending Magic Maker.

FIN KVA FIN TVA HK3 BH PPR1 TENDING MOSTLY MYTH, Fiina, on hyvin tumma, vilkas narttu, jonka omistaa Päivikki Perko-Mäkelä. Päivikki on vanhemmalla koirallaan, bordercollie-uros Epsalla harrastanut agilitya, pk-hakua ja paimennusta. Hän on myös läpäissyt vanhempiensa kotitilan bordercolliella paimennuksen perusradan. Fiinalla on keskitytty tokoon, pk-hakuun ja paimennukseen; sillä treenataan myös agilitya silloin tällöin.

Fiina oli Lapuan Koiraharrastajien "Vuoden Tulokas 2001".
Fiina palkittiin Lapuan Koiraharrastajien "Vuoden Tokokoirana 2002".
V. 2003 keväällä Fiinasta tuli Suomen Tottelevaisuusvalio! Syksyllä Fiina voitti Etelä-Pohjanmaan piirinmestaruus-kultaa tokossa, ja siirtyi PK-hakukokeessa ylimpään luokkaan.

Fiina palkittiin Lapuan Koiraharrastajien "Vuoden Tokokoirana 2003", ja "Vuoden PK-koirana" 2003. Fiina voitti Etelä-Pohjanmaan Piirinmestaruuden PK-hakukokeessa kesällä 2004.

Fiina suoritti paimennuksen perusradan hyväksytysti syksyllä 2004. Siitä tuli Suomen Käyttövalio pk-hakukokeessa syksyllä 2005.

KILPAILUT:

pk

  1. Järvenpää 24.3.01 Hyväksytty BH-koe
  2. Vammala 31.8.03 PAHA1; 247 p, HK1 - siirtyy 2-luokkaan
  3. Nokia 12.10.03 PAHA2; 270 p, HK2 - siirtyy 3-luokkaan
  4. ??? 15.5.04 PAHA3; 229 p, HK3
  5. ??? 20.8.04 PAHA3; 280 p, HK3 - Etelä-Pohjanmaan Piirinmestaruus -kultaa
  6. Harjavalta 16.7.05 PAHA3; 289 p, HK3 ja 1. sija
  7. Vaasa 15.10.05 PAHA3; 281 p, HK3 ja 1. sija - SUOMEN KÄYTTÖVALIO!!

toko
  1. Seinäjoki 23.9.01 alo 1; 190 p ja 1. sija
  2. Seinäjoki 7.10.01 alo 1; 191 p ja 1. sija - siirto avoimeen luokkaan!
  3. Seinäjoki 14.10.01 avo 1; 174 p ja 2. sija - siirto voittajaluokkaan
  4. Lapua 26.6.02 voi 1; 284 p ja 1. sija - siirto erikoisvoittajaluokkaan!
  5. Kokkola 24.8.02 erivoi 1; 265,5 p ja 1. sija
  6. Lapua 15.9.02 erivoi 1; 267 p ja 1. sija
  7. Kristiinankaupunki 12.4.03 erivoi 1; 262 p - SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO!
  8. Seinäjoki 27.9.03 erivoi 1; 264 p ja 1. sija - Etelä-Pohjanmaan piirinmestari

paimennus
  1. 22.11.04 Hyväksytty paimennuksen perusrata

Tending Mostly Myth

FIN KVA FIN TVA HK3 BH PPR1 TENDING MORE SNOW WHITE, Raffe, on pieni ja pippurinen lähes koko valkoinen tricolour- narttu. Sen omistaa ja sitä ohjaa kilpailuissa Agneta Hellsten-Eriksson, agilityn koulutusohjaaja Vantaalta. Hän on harrastanut vanhemmalla koirallaan agilitya, tokoa ja raunioita. Raffelle on suunnitteilla ennen kaikkea hakukoiran ura, mutta sen kanssa myös tokoillaan ja paimennetaan. Ankilla on ollut kesäisin omia lampaita, joiden kanssa Raffe pääsee tekemään töitä.

Raffe voitti kesällä 2001 Tokon Joukkue-Suomen Mestaruus kultaa!
Uudenmaan PiirinMestaruus -kisoissa se voitti luokkansa, ja samalla Joukkue-pm-kultaa.

Raffe palkittiin KKH:n Parhaana alokasluokan tokokoirana 2001.
Syksyllä 2002 se siirtyi tokossa erikoisvoittajaluokkaan, ja hakukokeessa 3-luokkaan.

Kevättalvella 2003 Raffe sai kasaan tarvittavat ykköset SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALION ARVOON.

Raffe suoritti hyväksytysti paimennuksen perusradan syksyllä 2003. Kesällä 2004 se sai tulokset kasaan palveluskoirien Suomen Mestaruus-kilpailuihin hakukokeessa. Elokuussa Raffe voitti pm-hopeaa palveluskoirien H:gin piirinmestaruus-kisoista. Palveluskoirien Suomen Mestaruus -kisoissa Raffe tuli hakukokeessa 8. sijalle.

V. 2005 Raffe voitti pk-hakukokeen Helsingin piirinmestaruuden, ja oli Suomen Mestaruus -kilpailuissa SM-6 1-tuloksella 271 p.

KILPAILUT:

toko

  1. Inkoo 21.4.01 alo 1, 180 p, KP ja 3. sija
  2. Kouvola 1.7.01 alo 1, 198 p, KP ja 1. sija - Tokon Joukkue-SM-kultaa!! -siirto avo-luokkaan!
  3. Kristiinankaupunki avo 1; 194 p, KP ja 1. sija
  4. Kerava avo 1; 184 p, KP ja 1. sija - Uudenmaan piirin Joukkue-pm-kultaa!
  5. Vääksy avo 1; 179 p - siirtyi voittajaluokkaan!
  6. Vääksy voi 1; 300,5 p, KP ja 1. sija - siirtyi erikoisvoittajaluokkaan!
  7. Kouvola voi 1; 291 p; KP ja 1. sija
  8. Hollola 15.2.03 evl 1; 274 p, KP
  9. Hollola 16.2.03 evl 1; 289,5 p, KP ja 1. sija
  10. Pornainen 29.3.03 evl 1; 283,5 - Suomen Tottelevaisuusvalio!
  11. Vääksy 6.4.03 evl 1; 297,5 p

pk

  1. Helsinki 8.10.00 Hyväksytty BH-koe
  2. Espoo 6.10.02 PAHA1; 286 p, HK1, 1-tulos ja 1. sija - siirto II-luokkaan
  3. Suomusjärvi 20.10.02 PAHA2; 239 p, HK2 ja 1. sija - siirto III-luokkaan
  4. Vantaa 13.6.04 PAHA3; 238 p, HK3 ja 1. sija
  5. Salo 3.7.04 PAHA3; 278 p, HK3 ja 1. sija
  6. Riihimäki 4.7.04 PAHA3; 288 p, HK3 ja 1. sija
  7. Vihti 1.8.04 PAHA3; 286 p, HK3 ja 2. sija - H:gin piirinmestaruus-hopeaa!
  8. Vantaa PK-SM 15.8.04 PAHA3; 252,5 p, HK3 - SM-8
  9. Lohja 6.8.05 PAHA3; 282 p ja 1. sija - H:gin piirinmestaruus-kultaa!
  10. Vantaa SM 22.8.05 PAHA3; 271 p -SM-6

paimennus
  1. Orimattila 2.10.03 Hyväksytty paimennuksen perusrata

Tending More Snow White.

FIN TVA S TVA TENDING MYSTIQUE, Mitzu, asustelee sijoituskodissa Kouvolassa Suvi Ratavaaran luona. Suvi on aiemmin kilpaillut tokossa, ja toko tulee olemaan Mitzunkin päälaji. Mitzu on musta-valkoinen narttu, joka on hyvin toimelias ja taistelutahtoinen.

Mitzu voitti syksyllä 2000 PM-joukkue-hopeaa tokossa.
Keväällä 2003 Mitzusta tuli SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO, ja se kvalifoitui samalla tokon Suomen Mestaruuskisoihin.
Loppukesällä 2003 Mitzu voitti Kymen alueen Piirinmestaruus-kisoissa henkilökohtaista ja joukkue-pronssia, ja viikko sen jälkeen tuli hopealle Suomen Bordercolliet & Australiankelpiet Ry:n Mestaruuskisoissa tokossa.

Mitzu palkittiin "Kymen kennelpiirin Parhaana Tokokoirana" 2003, samoin se palkittiin Kouvolan Seudun Koirakerhon "Vuoden Tokokoirana", ja se oli vielä SBCAK ry:n "Vuoden Tokokoira"- kisan 6.

Mitzu voitti helmikuussa 2004 Moskovassa Venäjän Mestaruuden tokossa!

Mitzu palkittiin Rovaniemen käyttökoirat ry:n Vuoden tokokoirana ja Tokon kerhonmestarina 2004.

V. 2005 Mitzu voitti tokon piirinmestaruus-kultaa. Se valittiin Rovaniemen käyttökoirat ry:n Vuoden Tokokoiraksi sekä Lapin kennelpiirin Vuoden tokokoiraksi 2005. Vuoden 2006 keväällä Mitzusta tuli Ruotsin Tottelevaisuusvalio pistein 310!

KILPAILUT:

toko

  1. Kotka PM 27.8.00 alo 1, 169,5 p ja 2.sija - Joukkue-PM-hopeaa!
  2. Kouvola 21.1.01 alo 1, 189 p ja 2. sija - siirto avoimeen luokkaan!
  3. Imatra 16.5.01 avo 1, 188 p ja 1. sija
  4. Kouvola 10.6.01 avo 1, 180 p ja 1. sija
  5. Kouvola 1.7.01 avo 1, 184 p ja 5. sija (87 koiraa!) - siirto voittajaluokkaan!
  6. Imatra 3.7.02 voi 1, 282 p ja 1. sija - siirto erikoisvoittajaluokkaan!
  7. Rovaniemi 4.5.03 evl 1, 314,5 p ja 1. sija
  8. Varkaus 10.5.03 evl 1, 293 p ja 3. sija
  9. ??? 20.5.03 evl 1, 307,5 p ja 1. sija - Suomen Tottelevaisuusvalio!
  10. Pihtipudas j-SM 15.6.03 evl 1, 275,5 p
  11. Moskova 26.2.04 evl 1, 291 p ja 1. sija - Venäjän Mestaruus-kultaa!!
  12. Moskova 24.4.04 evl 1; 299 p ja 1. sija - Moskovan alueen piirinmestaruus-voitto!
  13. Moskova 8.5.04 evl 1; 288 p ja 1. sija
  14. Järvenpää j-sm 22.5.04 evl 1; 276 p ja 6. sija
  15. Rovaniemi 29.8.04 KV evl 1; 284,5 p ja 1. sija -CACIOB
  16. ??? 28.5.05 evl 1; 306 p ja 2. sija
  17. Tornio 19.11.05 evl 1; 291,5 p ja 1. sija - tokon piirinmestaruus-kultaa!!
  18. Ruotsi, Boden elit 1; 310 p ja 2. sija -Ruotsin Tottelevaisuusvalio

Tending Mystique, kuva S. Mykkänen.

Palaa takaisin.