Kouluttajien tarkemmat esittelyt:

  • Riitta Jantunen-Korri
  • Virve Hepoaho

















  • Esittely

    Pidämme iltakursseja, koulutusviikonloppuja ja myös yksityistunteja kaikentasoisille koiranomistajille - aina perus- ja arkitottelevaisuudesta kilpailuvalmennukseen saakka. Myös yhdistykset ja koiraseurat voivat tilata meiltä treeniapua; koulutusvalmennusta ja luentoja. Voimme vaikkapa tulla seuranne kotikentälle kouluttamaan esim. kilpailuihin tähtääviä aktiivijäseniä.
    Kilpailutottelevaisuudessa (tottelevaisuuskoe, palveluskoirakoe) pidämme pienryhmäkoulutusta niin alempien kuin ylempien luokkienkin koirakoille aina SM-tasolle asti.

    Myös pennuille on omia ryhmiä - voit valita haluatko ilmoittautua ns. pentujen peruskurssille, joka tarkoittaa mm. hyvien tapojen ja kauniin kaupunkikäyttäytymisen opettamista pennulle, pennun kontaktin parantamista ohjaajaan, ja sen yleistä sosiaalistamista muihin ihmisiin ja koiriin.
    Jos tähtäät koirasi kanssa kilpailuihin, tai olet muutoin kiinnostunut luomaan pennullesi hyvän perustan tottelevaisuusliikkeitä ajatellen; järjestämme kilpailuihin tähtääville aloitteleville koirakoille omia pentukursseja. Kurssien päämääränä on iloisesti, halukkaasti ja hyvällä kontaktilla toimiva nuori koira, jolla on jatkossa hyvä valmius kilpailu-uralle.

    Kurssien, koulutuspäivien ja oppituntien vetäjinä toimivat Virve Sormunen ja Riitta Jantunen-Korri (tarvittaessa myös Pekka Korri). Vedämme ryhmiä ja annamme oppitunteja niin yhdessä kuin erikseenkin. Olemme kouluttaneet useita valioita (Suomen ja muiden maiden Tottelevaisuusvalioita, Suomen Käyttövalioita), ja olemme kilpailleet useilla (ja myös erirotuisilla) koirilla SM- ja maajoukkuetasolla.

    Olemme toimineet ja treenanneet yhdessä omia koiriamme kymmenkunta vuotta, samalla neuvoneet myös muiden koirien ohjaajia. Panostamme niin hyvään arkitottelevaisuuteen kuin kilpailulliseen näyttävään koesuoritukseenkin. Mielellämme tarjoamme myös Sinulle apua koirasi koulutukseen - oli se sitten pentukoiran opettamista yhteiskunnan tavoille tai SM-tason toko- tai pk-koiran suorituksien hiomista. Tai kaikkea siltä väliltä!
    Tervetuloa ottamaan meihin yhteyttä!

    Riitta & Virve.
    COPYRIGHT © Koirien koulutusta 2006 / KAIKKI OIKEUDET PIDÄTETÄÄN